Philip Roth: "Meidän jengi"

 

Philip Roth: ”Meidän jengi” (pääosissa Tricky ja hänen ystävänsä)

WSOY 1972, toinen painos

209 sivua

Suomentanut Risto Lehmusoksa

Englanninkielinen alkuteos: “Our gang” (Starring Tricky and His Friends) 1971

Kirjan esipuheen  on kirjoittanut Jaakko Okker

Philip Roth (19.3.1933 -22.5.2018)  oli tuottelias  ja  palkittu  yhdysvaltalainen  kirjailija. Hänen  tunnetuin teoksensa  on  ”Portnoyn tauti”. Se  ilmestyi Suomessa Pentti  Saarikosken suomentamana  vuonna 1969. ”Meidän jengi” ilmestyi 1971  ja  suomennettiin Risto Lehmusoksan  toimesta  jo  vuonna  1972. Vaikka Roth  tunnetaan  hyvin  Suomessakin  tuntuu  kuitenkin  siltä, että  häntä  luetaan  aivan  liian vähän. Juuri  tämän  vuoksi  kaivoin  hyllystä  kirjan  ”Meidän jengi”  ja  loppujen  lopuksi  kirja  on  ajankohtaisempi  kuin  muistinkaan.

Hyvä tiivistelmä  kirjasta ”Meidän jengi”, sen  luonteesta  ja  merkityksestä on  Jaakko  Okkerin  esipuheessa:

”Mutta olkoonpa Yhdysvaltain poliittinen  todellisuus miten masentavan mieletöntä tahansa, masennuksen keskellä on kuitenkin yksi  valopilkku: vapaus joka sallii tällaisten kirjojen kirjoittamisen ja julkaisemisen. ”Meidän jengi” on Amerikkaa kohtaan niin kova kuin vain amerikkalainen kirja voi olla.”

Kirja  kertoo USA:n politiikasta  ja siellä  käytettävistä  menettelytavoista  Nixonin  aikakaudella  mutta  usein  tuntuu  siltä, että  Tricky:n  sijalla  voisi  yhtä  hyvin  olla  nimi Trump. Toiminnan  painopisteenä  tuntuu  olevan  uudelleenvalinnan  varmistaminen. Kun  ongelmia  ilmenee  niitä  joudutaan selittelemään ja  kummasti  nämä  ongelmat  tuntuvat  usein  olevan  samoja  kuin  nykyäänkin.  Kirjan  alussa  niitä  ovat mm.  aborttikysymys  ja sotarikollisen  armahtaminen. Samat  asiat  ovat  olleet  esillä  Trumpinkin aikana.  Myös  propagandassa  käytetty  mediapeli  on periaatteiltaan  samanlaista  kuin  nykyisinkin, vaikka  tietenkin  välineet  ovat  muuttuneet.

Mediapeliin  liittyy  tietysti  avustajakunta. Trickyn avustajiin  kuuluvat  mm. hengellinen valmentaja, poliittinen valmentaja, sotilaallinen valmentaja, lainopillinen valmentaja ja akateeminen valmentaja. Näiden keskinäiset  keskustelut  ovat  huimia  ja nykypolitiikkaakin arvioidessa  kannattaisi  ehkä  katsoa  mikä  näistä  suuntauksista  on  kulloinkin  vallalla. Kirjassa  käyty  keskustelu  suhtautumisesta  partiopoikien protesteihin Trickyn  lausuntoja  vastaan  on  niin  huima, ettei  sitä  kannata  paljastaa – se  on luettava.

Hyvin  tutulta  tuntui  myös Valkoisen  talon  lausunto  kirjassa  tapahtuneen  presidentin  salamurhan  johdosta. Lainaan  sen  tähän  sillä  samanlaisia  lausuntojahan  on  saatu  lukea vast´ikäänkin:

”Valkoinen  talo on kieltäytynyt kommentoimasta aikaisemmin ilmoitettua uutista Yhdysvaltain presidentin kuolemasta. Valkoisen talon soopasihteeri sanoo: ”presidentin kuolemaa koskevissa tiedoissa ei ole hiukkaakaan perää”, mutta lisää, ettei  hän tässä vaiheessa halua ”ehdottomasti” kiistää  ilmoitusta.”

Kirjan  loppu  on  raamatullinen  ja  vie  tarinan ikuisen  hyvän  ja  pahan  taistelun sfääreihin, johon  se  ehkä  kuuluukin.

Tämän  kirja  jälkeen  mediapeliä  osaa  ehkä  katsoa  hiukan  kriittisemmin  ja  sopivan  pilkallisestikin. Kirja  myös  osoittaa  sen, että   hyvä  satiiri  voi  olla  ikuista.