Amos Oz: "Juudas"

Amos Oz: ”Juudas”

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018  (Keltainen kirjasto)

358 sivua

Hepreankielinen alkuperäisteos ”Ha-besora al-pi Jehuda” 2014

Suomentanut Minna Tuominen

Kirjan takakannessa  kerrotaan: ”Mestarikertojan 1950-luvun Jerusalemiin sijoittuvassa sydämellisessä romaanissa yhdistyvät nuoren miehen kasvutarina ja syvällinen tutkielma petoksesta”. Voihan  asian tietysti  noinkin  nähdä, itse  kuitenkin  koin  kirjan  hiukan  eri  tavalla.

Kirja antaa  erinomaisen kuvan juutalaisuuden  aatemaailmasta, sen kehittymisestä  ja ristiriidoista sekä kristinuskon ja  juutalaisuuden  näkemyseroista. Kirjan  kiinnostavinta  antia  ovatkin  jaksot,  joissa  käsitellään  juutalaisuuden  suhtautumista Jeesukseen. On sääli, ettei  kristillisessä  perinteessä  ole  vahvemmin tuotu esille  näitä poikkeavia näkemyksiä  Jeesuksesta. Kyse on siitä, pidetäänkö Jeesusta  ihmisenä  vai Jumalan poikana.  Kirjan  luettuani  tulin  vakuuttuneeksi  siitä, että aikanaan olisi  ollut  avoimemman  keskustelun  kautta  mahdollista päästä  yhtenäisempää  näkemykseen  juutalaisuuden, kristinuskon  ja  islamilaisen uskonnon  perusteista.  Sen  jälkeen  kun kaikki nämä uskonnot  ovat  muuttuneet  instituutioiksi, ovat periaate-erot keskustelun sijasta muuttuneet  valtataisteluksi  ja  avoin  keskustelu  on  mahdotonta.

”…Myös sinun Jeesuksesi oli suuri haaveilija, ehkä kaikista suurin haaveilija, joka on koskaan  ollut. Mutta hänen opetuslapsensa eivät olleet  haaveilijoita. He  olivat vallan haaveilijoita ja päätyivät samaan kuin kaikki muut vallan havittelijat maailmassa, verenvuodattajiksi.”

Kirjan  nuorukainen, Shmuel, omaksuu  myös  Venetsiassa 1500 1600  luvun  vaihteessa  eläneen rabbi Jehuda Arje Modenalaisen  näkemyksen  Juudaksesta. Sen  mukaan  Juudaksesta  kehittyi Jeesuksen uskollisin  opetuslapsi, joka  oikeastaan  yllytti  Jeesusta menemään Jerusalemiin  sillä   hän  uskoi, että  Jeesus  ristiinnaulittuaan  tulisi alas  ristiltä  ja tämä  ihmeteko  olisi  ihmiskunnan  uusi  alku. Näin ei  tapahtunut, joten:

”Ja Juudas, jonka elämän mieli ja tarkoitus murskaantuivat hänen  tyrmistyneen katseensa alla ja joka ymmärsi, että  hän oli omin käsin aiheuttanut rakastamansa ja kunnioittamansa ihmisen  kuoleman, meni  ja hirtti  itsensä. Ja näin, kirjoitti Shmuel vihkoonsa, kuoli ensimmäinen kristitty. Viimeinen  kristitty. Ainoa kristitty.”

Kirjan  loppuosassa  on vaikuttava  kuvaus  ristiinnaulitsemisesta Juudaksen  silmin ja kertomus  Juudaksen  loppuvaiheista. Kertomus osoittaa  sen, että  myös  näiden  vanhojen  tarinoiden  sisällöt  ja johtopäätökset  määräytyvät  pitkälle  kertojan  oman  näkökulman  perusteella.  Olen  kiitollinen, että  olen saanut  kirjan  kautta  kokea  myös tällaisen Juudaksen  näkökulman. Tavallaan pääpiirteet kirjoittamatta  jääneestä Juudaksen evankeliumista.

Samalla  tavalla  kuin uskontoa, kirjassa  käsitellään  myös  Israelin valtion  syntyvaihetta  ja sen  yhteydessä esiintyneitä erilaisia  näkemyksiä. Kyse oli siitä, haetaanko  yhteistyötä arabien ja  juutalaisten  välillä, vai perustetaanko juutalaisvaltio yksipuolisesti. Oz ei  tyydy vallalla  olevaan  näkemykseen  ja uskomukseen, vaan esittää  perustellusti  myös  näkemykset, jotka  hylättiin ja  jotka  olisivat  voineet  olla  parempia arabien ja  juutalaisten  suhteiden  kannalta. Tärkeää on, että tämä asioiden  esittämistapa  näyttää, ettei asioihin  ole  ajauduttu, vaan ne  perustuvat tietoisesti  tehtyihin  päätöksiin.

Minulle Oz:n kirja  oli merkittävästi  ajattelua  laajentava  kokemus. Vaikka  kirja  ajoittuu 50-luvulle, monet  siinä esitetyt  asiat  ovat  edelleen ajankohtaisia, jotkut  jopa  ajankohtaisempia  kuin silloin. Erityisen  tärkeitä  ovat  tietysti  juutalaisten  ja  arabien  suhteet, pakolaisuuteen  liittyvät asiat, uskontojen  välinen  dialogi  ja tietysti  rauhankysymys.  Kirjan  jälkeen  tulin  vakuuttuneeksi  siitä, että vanha sanonta ”on annettava  rauhalle mahdollisuus” tulisi saada kansainvälisen  ja kansallisenkin  politiikan  periaatteeksi. Kirjassa annetaan tilaa niin sovitteleville,  kuin  jyrkillekin  näkemyksille  arabien  ja  juutalaisten  keskinäisten  suhteiden ja  yhteiselon  osalta. Jokainen  järkevä  ihminen  toki  näkee sovittelevan  linjan  mahdollisuudet  ja  edut. Ongelmana  on vain se, että ratkaisut  ovat  siirtyneet paikallisen  ja  alueellisen  politiikan  sijasta kansainvälisen  politiikan  tasolle. Kirja  on  kuitenkin tärkeä tuodessaan  esille  yhteiselon  mahdollisuuden.

Vaikka  kirjassa  oleva  nuoren miehen  kasvutarina  on vain  kehyksenä  näille  laajemmille  kysymyksille,  ei se  ole tarpeeton  tai  huono.  Tarina  on sen verran  kiinnostava, että sen  kautta  kaikki  hankalat  asiat  ovat  helposti  ja  kiinnostavasti  luettavissa. Myös  tämän tarinan  juoni  pitää  otteessaan. Kirjassa  on paljon  hyvää  muutenkin. Se  antaa  erinomaisen  kuvauksen Jerusalemista  kaupunkina 50-luvulla ja myös juutalaisesta  elämäntavasta. Tunnustan  lukeneeni  kirjan vain toinen  silmä auki. Sen  voi  hyvin  lukea  kirjan  kolmen  päähenkilön  tarinana, jolloin poliittiset  kiistat  ovat  vain tapahtumien  taustamateriaalia. Tavallani  lukea se kuitenkin  antoi  minulle  paljon  uutta  ja  kiinnostavaa tietoa  ja  ehkäpä  myös  lisää  ymmärrystä  ympäröivästä  maailmasta.