Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: ”Everstinna”

Like Kustannus Oy 2017

195 sivua + sanasto ja  selvennykset

Tämä on kerrassaan hieno kirja maamme  historiasta. Ajasta äärioikeiston noususta ennen  sotia, valmistautumisesta  sotiin  ja sota-ajasta  ja myös   jälleenrakennuksen  ajasta. Aivan alku  on  lapsuusajan  muistelua ja  siinä korostuu tekijät joilla  nuoria saadaan  mukaan isänmaalliseen ja äärioikeistolaiseen  liikkeeseen. Valitettavasti  tähän jaksoon  liittyy  myös lapsen raiskaus,  joka on  ollut  meillä enemmänkin maan tapa  järjestöissä  ja jopa  urheiluseuroissa. Tämä  tapahtui  Lapuan liikkeen heimojuhlissa tyypillisellä tavalla:

”Marssin jälkheenmeän osaston johtaja kysy, että tulisinko käyhmään hänen kanssa siinä lähheisellä koulula, että  hän näyttää mulle semmosen kuvan Marsalkasta, mitä en ole varhmaan koskhaan nähny. Mie hyäuskosena lähin sen matkhaan, mutta ko astuma koulule sisäle, se työnsi minut voimistelusalin varastoon ja otti minut sielä väkisin.”

Valitettavasti  tällaiset  tapaukset  jäävät vieläkin  suurelta osin  ilmoittamatta, maahanmuuttajia koskevia tapauksia lukuunottamatta.

 Kerronnan  lähtökohtana on äärioikeistolainen  ja sotilaallinen  sisäpiiri, joten  esille  nousee  asioita joista, jos ei  aivan  vaietakaan, ei erityisesti  puhutakaan. Yksi  näistä  on tiukka  yhteistyö Saksan  kanssa  ja  avoin  valmistautuminen  sotaan. Myös  Veikko Koskenniemen  ja  Maila  Talvion  sympatiat Saksan ja Italian  fasistiseen  kulttuuriin  nostetaan esille. Ei  ole  varmaan  ihan sattumakaan, että  molemmat  saivat  sotien  aikana  saksalaisen Steffensin  kulttuuripalkinnon.  

Kirjassa  on  paljon sellaisia  asioita sotia edeltäneestä  ajasta, jotka  olisi  syytä  muistaa nykyisinkin  kun  yhteiskunnan  tilaa  arvioidaan. Esimerkiksi  seuraava  kohta:

”Mie kuuntelin ratiota ja hoksasin, että siellä alethiin soittahmaan sitä enempi saksalaisia sotilasmarsseja, mitä lähemäksi sottaa käythiin.

Ensin viriteltihiin päivästä toisseen aina vain syvempää epäluuloa ja vihhaa ryssiä kohtaan, haukuthiin Staalinia hulluksi koiraksi ja propakoithiin ja puhuthiin kuinka iso karhu uhkaa pientä neitoa ja kohta se viepi meiltä tilukset.”

Saksan valloitettua Puolan  Eversti ja Everstinna  pääsevät  käymään  valloitetulla  alueelle.  Eversti  nähdäkseen  miten  tulee toimia  kun Suomi  valloitta Venäjältä  alueen Uralille  saakka.  Kirjassa  todetaan tästä  matkasta  ytimekkäästi:

”Mie näin Ilsen tykönä kaiken, leirit, väkivallan, murhat ja tapot, likvitoinit ja vihen. Mie tiesin ja kaikki ne muukki Suomessa.”

Kirja näyttää sodanaikaisen yhteistyön  niitä kuitenkaan  osoittelematta, jättää  ne  lukijan itsensä hoksattaviksi. Hieno osoitus siitä mitä kaiken romahtaminen oli, on  esimerkiksi   kun  vertaa kirjan kuvausta saksalaisten  sotilaiden  tulokarnevaaleista  heidän  poislähdöstään Rovaniemeltä.

Kirjassa tulee myös  esille  se miten sulavasti ja asioita  selvittämättä palattiin ”vanhaan” aikaan:

”Eversti taas oli kaupungin merkkihenkilöitten silmissä sotasankari. Natsisynnit painuit unhohlaan, ja me olima yhtä amerikkalaisten kanssa, joita Lapissa vilisi.

…

Liikuttava Eetvin Linkomieskin valithiin samantien yliopiston rehtoriksi ja sai näin kaikki kansallissosialistiset synnit antheeksi. Kaikki menheet painethiin viissaasti villasella, Hillilallekin pallautethiin kaikki pränikat ja pestit takasin.”

Aika pian sodan  jälkeen suomalaiset  alkoivat tehdä tiedusteluretkiä Neuvostoliiton  alueelle, ilmeisesti  amerikkalaisten toimeksiannosta.  Tuo  toiminta  naamioitiin  mm.  malminetsinnäksi.

Siitä  miten  rähmällään suomalaiset  olivat  saksalaisten edessä on  kuvaus  mm. Heidi Köngäksen erinomaisessa kirjassa ”Dora, Dora”.

Ensimmäinen  asia johon  kirjaa lukiessa  törmää on  kieli. Lappilainen  murre joka  on  paitsi  rehevää,  myös  riittävän  erilaista, joten  kirja  jo sillä erottuu  arkipäiväisemmästä  tekstistä. Kirjaan  ja ihmisiin tulee aitouden  tuntu. Hieno  juttu  ja  monelle  lukijalle  myös sanasto  on  tarpeellinen.

Toinen  asia  on  luonto  ja  sen  merkitys. Ihmiset  liikkuvat paljon  luonnossa, saavat  sieltä  voimaa ja ravintoa  eli  elävät  osana  luontoa.

”Minut otti vasthaan juuri pysthöön kyhätty ja sahatavaralta haiseva kylä, jonka ympärillä aukesi tuhansien hehtaaritten suuruinen kesyttämätön jänkä. Tämä vesilinnuitten asuttama, mätivä joutomaa oli osalthaan kostea, osalthaan rämheinen, ylikasunu, löyhkäävä ja itte asiassa mahottoman kaunis suomeri. Siellä kasusi kaisloja, kanervaa, niittyvillaa ja hilloja titekki. Mie  aattelin, että tämä syrjäseun avara tila on hyä tuirvapaikka kasveile, elläimille ja mulle itteleni. Rakastuin siihen maisehmaan, sen ikiaikasseen välkkyhvään pimmeytheen, jossa valo vaihtuu hyvinki hopusta varjoksi.”

Kirja  on  myös armoton  perheväkivallan  kuvaus ja  myös  sen  kuvaus  miten  siihen  suhtauduttiin. Kun eversti  oli  hakannut  everstinnan  keskenmenoon  ja  sairaalaan, totesi  vanha  lääkäri häntä kotiutettaessa:

                             ”että päätä kannattaa suojata potkuilta”

Everstinna kesti  väkivaltaa  parikymmentä  vuotta  perusteli  sitä seuraavasti:

”Ihminen tekkee niin. Sitä vettää tottumus ja  kaikki uusi on kauhean pölättävää. Miehän tiesin, mitä on eessä Everstin kanssa, mutta en tieny, mitä olis ollu eessä ilman  häntä.”

Tuhannet ja taas  tuhannet naiset  ja  perheet kestivät tämän saman lievemmässä  tai  kovemmassa  muodossa. Kirja  on tältä osin  myös  huuto  sen  puolesta, että väkivaltaa kokeneet  naiset  tarvitsevat tukiverkon siitä  irtautuakseen.

Everstinna  saa onneksi  hyvän  loppuelämän. Ja me  saamme  häneltä  muistoksi  tämän elämäntarinan, jossa  meillä  on sulattelemista  pitkäksi  aikaa.