sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Antti Salminen: "MIR"


 


Antti Salminen: ”MIR”

Poesia 2019
226 sivua
Piirrokset Johan L. Pii
Ulkoasu ja grafiikka Olli-Pekka Tennilä

Antti Salmisen ”MIR”  jättää  paljon  lukijan  harteille,  sillä  tekijä on oikeastaan  vain  koonnut  yhteen Viipurin gnostilaisen sieniseuran (VGS)  hallinnassa  olevat  ja Jakutian avolouhoksesta  löytyneet huonokuntoiset  dokumentit. Dokumentit ovat  olleet kasvatuslaatikon  pohjalla  ja ne on  kirjassa julkaistu  yhdeksänä  kerroksena, niin  kuin  ne  laatikossa  ovat  olleetkin. Kun dokumentteja ei  tekijän  toimesta ole tuon  kummemmin arvioitu,  jää  kaikki  tuo  lukijan  tehtäväksi.

Pohtimista dokumenteissa  todella  riittää. Heti aluksi  kyllä  selviää, että on sotatilanne  ja avolouhos on sekä  tukikohta, että  turvapaikka. Mutta  ketkä  oikeastaan  sotivat, siitä saadaan  vain  vihjeitä. Lopulta Geomakhisista annaaleista  selviää, että  ihmiset  taistelevat  metsää tai oikeastaan kasveja vastaan  mutta  ratkaisevampaa on  ihmistenkin toimintaa ohjaavien sienien taistelu  metsää  vastaan. Kaikissa  dokumenteissa  korostuu  sienien  moninaiset  kyvyt  ja strategisen  ajattelun  pitkäjänteisyys.

Kirjan yksi tärkeä ominaisuus on siinä, että  se  herättää  ajatuksia. Oikeastaan  pakottaa  ajattelemaan,  kun lähtötiedot asioista  ovat  vain  puutteellisten  dokumenttien  varassa. Toisaalta  dokumentit  itsessäänkin  nostavat  esille  kysymyksiä, jotka ohjaavat  ajattelua uuteen  suuntaan.  Nostan  tässä  esille  vain  kaksi  asiaa  jotka  minua  mietityttivät.

Toinen  on  aikakäsitys.  Kuvittelemme  tätä  ihmisten  aikakäsitystä  absoluuttisesti  oikeana. Se  voisi  kuitenkin  olla  yhtä  hyvin tilanteisiin  tai olosuhteisiin  sidottua, eikä  vain  tasaisesti  nakuttavaan  viisariin. Aivan  samoin  on laita  käsitteiden  lyhyt  tai  pitkä  aika kanssa. Kirjan  sienillä  tilanne  on  aivan  toinen. Heidän  maailmassaan käsite  tuhat  vuotta  saattaa  kuulostaa  naurettavalta.

”Ajattelitteko, että  muinaiset viisaat sienet jättivät kykenemättömyyttään ligniinin hajottamatta? Tietenkin ne olisivat pystyneet  siihen. Mutta uskottavan strategisen ajattelun täytyy ulottua vähintään kahdensadan miljoonan vuoden päähän. Ligniini tarvittiin maaöljyn muodostumiseen ja öljyä tarvittiin mm. ilmaston tuhoamiseen.”

Tällainen  sienien aikakäsitys  ei ole niinkään  kellon,  kuin strategian ja liittolaisuuksien  mukainen.

Toinen  asia joka  herätti  ajatuksia  oli  tietoisuus. Me ihmisinä  pidämme  tietoisuuttamme  ainutlaatuisena. Mutta  eikö tietoisuus  voisi  olla jotain  muutakin  kuin  mitä  se meillä  on. Jotain enempää ja  laajempaa. Jos ajatellaan  esim.  sienten rihmastoa, se  saattaa  hyvinkin   ylittää  moninkertaisesti  aivojemme  verkostot. Puiden  juuret  muodostavat  samanlaisia  verkostoja  ja  molemmat  ovat  huomattavasti  ihmisiä  pitkäikäisempiä. Me  emme  vain  pysty  vielä  kommunikoimaan  niiden  kanssa.

Kirjan herkullisimpia  kohtia Leningradin vihreän  nihilistiliigan 84  kysymyksen sarja, joihin oikealla  tavalla  vastaamalla  saattoi päästä  jatkoon ja  tuon  jatkoon  pääsyn  merkityksen ”tietävät vain ne jotka tietävät tietämättömyytensä salatun tiedon tietämättömyyden tien”. Tätä  kysymyssarjaa kannattaisi  käyttää  kaikkialla  perinteisten  testien  sijasta. Lainaan  siitä  vain kolme  kysymystä, jotka  minusta  ovat  nyt  varsin ajankohtaisia:

”61 Erotatko parvien totuudet ja pidät niihin aina tarvittaessa välimatkaa?
62. Suhtaudutko niihin myötätuntoisesti ja näetkö niissä omat vääristymäsi?
63.Ymmärrätkö että parvi on sinussa etkä sinä parvessa?”

Kirjassa annetaan monille  historian totuuksille tai uskomuksille uusia, sieniperusteisia selityksiä.  Ne tuovat  kirjaan huumoria  ja keveyttä, mutta antavat  myös aiheen  kysyä: Onko näissä  väitteissä sittenkin  perää? Ja edelleen,  voiko tuollainen epäily johtaa jopa uudenlaisen  parvitietoisuuden  syntymiseen, väärän  mutta  määrätietoisen  ohjauksen  alaisena. Toisaalta  pitää nähdä asiat  myös  toisinpäin eli  kuinka  vaikeaa  on uusien  oikeidenkin  tietojen  perusteella  muuttaa  vanhoja  uskomuksia. Niissä usein  tunteet  voittavat  tosiasiat.

Kirja  synnyttää  paljon tällaisia  ajatusten  alkuja.  Lukekaa  kirja  niin  niitä  pulpahtelee  väkisin  esille.

Tämä on kirja joka voidaan lukea monella tapaa, kuten kokeelliset  teokset yleensäkin. Kaikilla  lukutavoilla  tämä on kuitenkin  kiinnostavaa ja  rikasta  kirjallisuutta. Tämä  voidaan  lukea raporttien  kuvaamana tarinana, joka ulottuu arkitodellisuudesta  mahdollisen  maailmoihin. Tämä voidaan  lukea filosofisena  pohdinta  ihmisen  ja  muiden elollisten  olioiden  suhteista  ja  vuorovaikutuksesta  ja tämä  voidaan  lukea  kirjallisuustieteellisesti kokeellisena  romaanina,  joka mm.  luo rajat  ylittäviä siltoja  proosan  ja runouden  välille.

Antti Salmisen aiempi teos ”Lomonosovin moottori” (Poesia 2014) sai  useita  palkintoja  ja  aiheesta. Vaikka  tämä  on itsenäinen  teos, on se ilmiselvästi samaa  huonetta  ja  sukua  tuon edellisen  teoksen  kanssa. Toisaalta  molemmat  kirjat  jättävät  niin  paljon arvoituksia, että  on  toivottavaa, että Antti Salminen  tutkisi  vielä niin Viipurin gnostisen sieniseuran  kuin Leningradin vihreän nihilistiseuran  arkistot  ja  varastot, jos  sieltä  löytyisi  dokumentteja sarjaa täydentävään  kolmanteen  kirjaan.

Tämä on lukijaa ravisuttava ja hänelle arvoituksia  asettava kirja. Hyvä sellainen.