Juha Hurme: ”Suomi”
Teos 2020
480 sivua
Ulkoasu Jenni Saari
Juha Hurmeen kirja ”Suomi” tarjoaa taas hengästyttävän määrän tietoa, tulkintoja ja näkemyksiä niin Suomesta, suomalaisuudesta kuin luulotellusta suomalaisuudestakin. Kirja on äärettömän rikas ja Hurmeen tyylin mukaisesti rajoja kaihtamattomasti, vetävästi ja hauskasti kirjoitettu. Aivan ”Niemen” tasolle kirja ei kuitenkaan yllä, sillä valtavan aineistonsa takia se jää vähän pirstaleiseksi ja paikoin myös turhan pinnalliseksi. Välillä tuntuu, että mutkia oikaistaan vähän liikaakin ja nimiluetteloihin etsitään myös sedän kummin kaimatkin. Välillä se on perusteltua ja välillä sekoittavaa. Lukijalle kirja kyllä antaa paljon, mutta vaatii työtäkin, paljon enemmän kuin ”Niemi”. Huipputärkeitä ja hienoja kirjoja kuitenkin molemmat.
Mistä se tärkeys sitten johtuu. Ennen kaikkea siitä, että kirjat opettavat katsomaan asioita uudella tavalla, tuodessaan meille tietoa jota ei välttämättä ole haluttu meille tarjota. Nämä tiedot kumoavat myyttejä, joilla meitä on ohjailtu ja luotu meille mielikuvia erityisestä suomalaisuudesta ja Suomen sankarillisesta muinaisuudesta. Toisaalta pimentoon on jätetty, ehkä se tärkein perintömme - aito kansanrunous. Kalevala on nostettu sen sijaan Raamatun korvikkeeksi. Väheksymättä Kalevalan merkitystä ja hienoutta, on tärkeää havaita myös, miten sitä on käytetty väärien uskomusten tukena, erityisesti muita kansoja halveksivan ääri-isänmaallisuuden yhtenä peruspilarina. Nämä asiat Hurmeen kirja tuo hienosti esille. Yhtenä hauskana esimerkkinä väärintulkinnoista on pitnilkka-hatun historia. Tärkeä osa kirjassa onkin aidon kansanrunouden korostaminen. Miten sen kautta on säilytetty ihmiskunnan historiaa ja kuinka se sitä kautta omaa yleisinhimilliset, kansainväliset juuret.
Toisen tärkeän ja mielenkiintoisen osan kirjasta muodostavat kertomukset suomenkielen kehittymisestä ja synnystä. Nämä kertomukset nostavat uudella tavalla esille myös henkilöitä, joita ei juuri historiassa mainita. Hurme kertoo myös kiinnostavasti sanojen syntyhistoriaa ja mistä ne ovat kieleemme tulleet.
Kirjan historia on myös suomalaisen taiteen historiaa. Kirjallisuuden lisäksi esitellään myös muun suomalaisen tai suomenkielisen taiteen kehittymistä, niin teosten kuin henkilöidenkin kautta. Tämä on mielestäni kirjan kolmas tukijalka, kansanrunouden ja suomen kielen historian ohella. Taiteen ja kulttuurin vaikutusta ei voi liikaa korostaa. Hienon esimerkin tästä antaa kirjassa kerrottu Topeliuksen ”Maamme” kirjan vaikutus.
Minusta kuva Suomesta voidaan esittää mosaiikkisiruista muodostetuksi kokonaisuudeksi. Kun siihen nyt tuodaan uusia palasia ja käännetään vanhoja toisinpäin, kokonaiskuva muuttuu olennaisesti. Näemme tämän kokonaisuuden uudella tavalla ja oikeammin. Siksi on tärkeää, että meille esitellään myös historiaamme vaikuttaneita henkilöitä, joita ei ole haluttu nostaa jalustalle ja pieniltä tuntuvia tapahtumia joilla kuitenkin voi olla suuria seurauksia siihen millaisiksi ihmisten mielikuvat muodostuvat, niin Suomesta kuin suomalaisuudestakin. Hurme tuo omalla tavallaan painotetun, perustellun ja raikkaan näkökulman suomalaisuuteen.
Kirja ulottuu hienolla tavalla nykyaikaan ja nostaa siinä yhteydessä voimakkaammin esille teemat luonnonsuojelusta ja kansainvälisyydestä. Näihinkin kirja antaa historiallisen perspektiivin. Jotenkin minusta tuntuu että kirjan sanoma on myös se, ettei suomalaisuus ole nurkkakuntalaisuutta. Tai ei ainakaan saisi olla.
Hurmeen ”Suomi” on ansiokas jatko palkitulle ”Niemelle”. Se nostaa Suomesta ja suomalaisuudesta esille sellaisia puolia ja henkilöitä joista on vaiettu, mutta joilla on ollut merkittävä vaikutus siihen, että Suomi on nyt sitä mitä se on. Kirja kaataa joitakin sitkeästi eläneitä ja vieläkin eläviä myyttejä mm. Kalevalan ja yleisemminkin suomalaisuuden osalta, mutta nostaa ansaitsemaansa arvoon aidon kansanrunouden. Tämä kirja on massiivinen paketti tietoa, tulkintoja ja näkemyksiä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.