sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Marisha Rasi-Koskinen: "REC"

 

 

 

Marisha Rasi-Koskinen: ”REC”

Kustantamo S&S 2020

647 sivua

 

Wau. Olipa  kirja. Ei kaikkein  helppolukuisimpi, kirja otti aikansa,  mutta lukemisen  jälkeen  tuli  tunne, jota  parhaiten  kuvaavat  seuraavat  laulun  sanat:

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik' tuskaakin menneessä ois
Sen kautta oon kasvanut ymmärtämään
Vihdoinkin kaiken tään”

Lauluhan  on Tapio Rautavaaran  ”En päivääkään vaihtaisi pois”, sanat Vexi Salmi. (Laulusta on myös  toinen  versio, jonka sanat  ovat Juha Vainion). Vaikka ei ehkä voikaan  sanoa, että  kirja on ”kaunis” perinteisessä  mielessä, on se  sitä, ohjatessaan  katsomaan  maailmaa  uudella  tavalla.

Ensimmäisten  kymmenten  sivujen  jälkeen minulle  tuli tästä  kirjasta  samanlainen  tunne  kuin Donna Tartt:n ensimmäisistä  romaaneista. Ei siksi, että  kirjoissa  oli muodollisia  tai  juonellisia  yhtäläisyyksiä vaan siksi, että ne  synnyttävät samanlaisen odottavan  jännitteen, vähän  painostavankin tunnelman.

Jännite  tulee  siitä, että paljon tapahtuu lukijan  mielessä. Monia  asioita  katsotaan  uudella  tavalla  niin, ettei  lukijalla  ole  välttämättä valmista  kaavaa  tapahtumien  tulkitsemiselle. Monia  asioita  katsotaan  uudella  tavalla  tai uudesta  näkökulmasta.

Kirjan kuvaukset  liittyvät  hyvin  usein  valokuvaukseen  tai  oikeampaa olisi  sanoa  visuaalisuuteen. Ei ainoastaan  siihen  miten asiat  nähdään, vaan  myös  siihen  miten  nähty  tulkitaan. Tämä  onkin  kirjan  tärkeä  oivallus  ja  panee  lukijankin  pohtimaan  näyttävätkö  elämä  ja  tapahtumat  erilaisilta,  kun  niitä  katsoo  visuaalisten  lasien  läpi. Eikä katso  kuvaa tai tapahtumaa pelkästään itsestäänselvyyksien  kautta, vaan  keskittyy  myös yksityiskohtiin. Ainakin  tällainen tarkastelu  nostaa esille  uusia  mielenkiintoisia  piirteitä  tapahtumissa  ja  ihmisissä.  Tämä  korostuu  kirjassa  monessa  kohtaa, jolloin  tapahtumien  kulku ja  niiden  kehitys  nähdään useiden  eri ihmisten  ja eri  aikaan  ottamien  kuvien  tai  valvontakameranauhojen  kautta.

Kirjassa  on ”huoneita”, joiden  merkitystä selvitellään  kirjan  keskivaiheilla.  Niillä  tarkoitetaan  mm. maailmaa, jonka muutamat ihmiset  yhdessä rakentavat  ympärilleen, heidän maailmaansa. Kirjassa tällainen  muodostuu  mm. Lucasin  ja Colen  ympärille. Tulkitsisin  huoneen  myös  tiettyjen tapahtumien  tai  asioiden  tapahtumahorisontiksi, jossa  siihen  liittyvien kuvien  tai  äänien  perusteella  tapahtuma tuodaan  koettavaksi.  Huoneet  ovat  myös  kirjan rakennetta  ja kulkua  ohjaavia  ja toimivat  hienosti ja sykähdyttävästi.

Kaiken  muun  ohella  kirja  on myös  kertomus  ystävyydestä  ja  hyväksikäytöstä ja  toisaalta  myös  näiden  kahden  rajapinnasta. Siitä  kuinka  ystävyys  voi  muuttua  hyväksikäytöksi  ja ehkä  myös  riippuvuudeksi. Aivan samalla  tavalla se  on  myös  kertomus todellisuuden  ja kuvitellun  sekoittumisesta.

Yksi olennainen  asia  on  myös  pohdinta  taiteen  rajoista. Miten  pitkälle taiteen  nimissä  voidaan  mennä. Voidaanko tuettua  itsemurhaa  osana  taiteellista  esitystä  pitää  hyväksyttävänä. Tämä  on asia, jonka  lähelle  arkielämässäkin  usein  tullaan  ja  kirjassa  tämän  asian  pohtiminen  tuodaan  lukijan  iholle.

Kirja  jakaantuu  tavallaan  kahteen  osaan  ja kahteen  kerrokseen ja ”Huoneisiin”  ja ”Saleihin”. Kun  huoneet  kertovat Lucaksen  ja Colen  tarinaa,  tuovat  salit  mukaan  sellaisia  käsitteitä  kuin  ”Lorenzin attraktori”, ”Mӧbiuksen nauha” ja ”Fibonaccin sarja”. Lorenzin attraktori  liittyy  kaaosteoriaan, josta tutuin  on teoria  perhosvaikutuksesta. Se tarkoittaa  sitä, että  pienelläkin vaikutuksella  alussa voi olla suuri  vaikutus  lopputulokseen. Fibonaccin sarja  tarkoittaa  lukujonoa joka  määrittelee  mm. kultaisen  laikkauksen  suhteet  ja on muutenkin perustekijänä  luonnon rakenteissa. Mӧbiuksen  nauha  on  nauha,  jolla  on vain yksi  pinta ja yksi  reuna, vaikka se  visuaalisesti voikin  näyttää  tavalliselta  nauhalta. Kappaleiden otsikoita ei kannata pelästyä, sillä tarinoiden  sisältö  on upea  ja ainakin  minun  mielestäni  myös  otsikon  mukainen. En  ole  varma mitä  kirjoittaja  on näiden otsikoiden esille  nostamisella  tarkoittanut,  mutta  minusta  niihin  liittyvät  tarinat osoittavat, kuinka  nämä teoreettiset  käsitteet  vaikuttavat  vapaan  valinnan  lisäksi  meidän  elämäämme  ja  arkeemme. Tämän huomaaminen  ei ratkaise  ongelmiamme,  mutta  auttaa ymmärtämään elämää  hiukan  paremmin. Olen  kiitollinen  kirjoittajalle, että kirja pakottaa  lukijan  miettimään  tätäkin  asiaa. Mainittakoon, että kansipapereiden  alla,  kirjan pahvikannessa  on  perhoskuvio.

Kirjan  jälkimmäisen  osan  hienoin  tarina  on  minusta  kuitenkin ” Bermudan kolmio”.  Z:n kaupungissa, jota tarina  kuvaa,  toimii kodittomien  lapsien  muodostamia  ryhmiä, jotka näpistelevät  tarpeen  mukaan. Tärkeintä  on kuitenkin ryhmän yhteenkuuluvuus  ja ryhmän käyttäytymissäännöt  niin ulospäin,  kuin  ryhmän  sisälläkin. Niitä  tuo tarina  esittelee. Minusta se kertoo  myös siitä, millainen  moraali ja kulttuuri  näihin  ryhmiin  syntyy  ja siinä  mielessä  luku  on tärkeä myös meidän  yhteiskuntamme  kehityksen  kannalta.

Kirja on runsas  ja  muut  voivat  lukea  ja kokea  kirjan  eri  tavalla. Voisin  kuitenkin  arvioida, ettei  tämä  kirja  jätä  ketään  kylmäksi  ja siihen  kannattaa  käyttää aika  jonka  se  vaatii. En kerro kirjan  juonesta sillä  on olennaista, että  yllättävyys  säilyy. Kuitenkin  kirjan  osittain erillisetkin  tarinat  ja kohtalot  yhdistyvät  viimeisissä  kappaleissa  hienolla ja kokoavalla  tavalla. Parhaita lukemiani kirjoja  aikoihin.