Taina Latvala: "Torinon enkeli"

 

 

 

Taina Latvala: ”Torinon enkeli”

Otava 2021

330 sivua

 

”Torinon enkeli” on  mielestäni Taina Latvalan paras  teos  tähän  saakka  ja  se  asettuu tämän  vuoden  kirjatarjonnassa hienosti muiden parhaiden  naiskirjailijoiden  teosten  rinnalle (Anni Kytömäki, Sirpa Kähkönen, Heidi Köngäs, Rosa Liksom).  Hienoa  on,  että  kaikkien  näiden  kirjailijoiden  teokset  ovat hyvin  erilaisia, mutta tarjoavat  kaikki  hienon  lukunautinnon.

Taina Latvalan  tekstiä  on nautinnollista  lukea. Tässäkin  teoksessa vetävä  ja  kiinnostava  tarina kuljettaa  mukanaan  myös  pohdintoja äidiksi  tulemisesta  ja  oikeastaan  myös  muista  keski-ikään  liittyvistä  ongelmista. Ne  soljuvat  tekstissä  hienosti   rinnakkain. Kirja  on  jaksoteltu lukemisen  kannalta mainiosti. Se sisältää  vuorotellen  pohdinnallisia  jaksoja ja kuvauksia nykyarjesta ja lapsuudesta Suomessa, osin  jaksoja Torinosta  ja Torinon kirjailijaresidenssissä ”asuneiden” ihmisten  päiväkirjamerkintöjä  tai pätkiä ”Torinosta  kertovasta  kirjasta”. Nämä  jaksot  kulkevat  hienosti  rinnakkain  ja  syventävät  kukin  osaltaan  kirjan  tarinaa. Valtaosa niistä  on  fiktiivisiä.  Kaiken  kruunaa hieno  huumori. Se  ei  ole  päällekäyvää, vaan  hienovaraista niin,  että se  saa suupielet  nousemaan  ylös.  Kun  huomasin  tämä  kirjan  alussa, oli  pakko  katsoa  kirjan  kansilehdeltä  kirjailijan  kuvaa  ja  totta  tosiaan, kyllä  hänen  silmänurkastaan  pieni  ilkikurinen  välke löytyi. Tällainen  huumori  on  arvokas  lahja  elävällä  ihmisellä  ja  se  on  lahja  myös  lukijalle. Se  tekee  raskaammistakin  jaksoista  kevyempää  lukea,  eikä kuitenkaan  vähennä  tekstin  painoarvoa.

Sekä kirjan osien  Raamatullinen  otsikointi että raamatullinen  vastaaminen  ongelmakysymyksiin  ovat ajatuksena  erinomaisia, mutta  eivät  kaikin  osin  käytännössä  niin  hyvin  toimiva. Vastauksina  olevat  lauseet  ovat liiankin  tulkinnanvaraisia. Mutta  kyllä  tällainen  kokeilu  sopii  tähän  kirjaan ja  varmaan  voi  tuoda jotain  uutta  myös  tulevaisuuden  teksteihin. Kiitokset  rohkeudesta.

Kirjassa  pohditaan perusteellisesti  ja  syvällisesti päätöstä äidiksi  tulemista. Niin  omia  tuntemuksia, kuin  myös  ulkopuolisia  paineita. En ota  tässä  kantaa  naisten  kehollisiin  tekijöihin,   mutta monesti  ulkoiset paineet, oma suku, puoliso  tai  yhteiskunta ovat  niin  suuria,  ettei nainen  itse  pysty  tekemään  päätöstä, vaan muut  tekevät sen  hänen  puolestaan. Sen  vuoksi  tämän kirjan  pohdinnat  ovat  tervetulleita, sillä niistä moni  löytää  kuvauksen  myös  omaan  tilanteeseensa. Kirja  kuvaa  hienosti  juuri omia  tuntemuksia ja  pelkoja,  sekä  hienovaraista  tai  suorempaa  painostusta  äitiyteen.

Meillä  on  vielä  hyvin  vanhakantainen  suhtautuminen  äitiyteen. Sodan  jälkeen  synnyttämistä  pidettiin  kansalaisvelvollisuutena,  jopa  äidin  hengen  kustannuksella. Tuosta  ajasta  on  hieno  kuvaus Anni Kytömäen  kirjassa ”Margarita”. Nyt  on  taas  alettu  puhua  synnytystalkoista,  jotta  yhteiskunnan  tuottavuus  voitaisiin  pitää  korkealla  tasolla. Kuitenkin  maapallon  tulevaisuuden  kannalta  yksi  suurimpia  uhkia  on  liikakansoitus. Jotenkin  tuntuu, ettei  yhteiskunnan  tuottavuuden  kasvu  äitiyden  perustekijänä  kuulosta  oikealta. Kirja  ei  niinkään  puutu  näihin  tekijöihin  mutta  nostaa  äitiyden  perusteet  muuten  hyvin  esille. Voisiko  sittenkin  olla  niin,  että äitiyteen suhtautumisessa  olisi  useampiakin  oikeita  tapoja. Kirja  jättää  kysymyksen  mielenkiintoisella  tavalla  auki. Mutta  kirjan  viimeinen lause on tärkeä:

”Ainakin minun olisi oltava täysin rehellinen.”

Kirja  kuvaa hyvin  myös keski-ikäisyyden  ongelmia. Miten  elämäntavan tulisi  muuttua, alkaako  parisuhde  tuntua  jo  liiankin  tutulta  ja  mitä  tulisi  tehdä  kun  aika  loppuu. Nämä  asiat  tulevat tietysti   aina  vastaan,  mutta  voin  sanoa  näin  74-vuotiaana,  että  samat  asiat  minulla  ovat  esillä  vieläkin. Ei  elämä  ehkä sittenkään lopu keski-ikään.

Tarina Torinosta  ja sen  paranormaaleista  ilmiöistä  on  kuitenkin  kirjan  helmi. Mielikuvituksellinen, nautinnollinen  ja  koskettava. Ei  siitä  tässä  enempää,  sillä se  pitää  itse  kokea. Se on kirjoitettu sydämellä  ja lämmöllä.

”Torinon enkeli”  on  tämän  kirjavuoden  helmiä.  Kauniisti, lämmöllä  ja  huumorilla  kirjoitettua  tekstiä, joka  sisältää  kiinnostavan tarinan Torinon ”enkelistä”  mutta  myös  kiinnostavaa  pohdintaa äitiyteen sitoutumisesta  ja  myös  keski-ikäisyyden  haasteista. Faktat  ja  fiktio  sekoittuvat  mielenkiintoisella  tavalla niin,  että lukija  saattaa  oivaltaa  myös tavallisuudesta  poikkeavia  mahdollisuuksia elämän suuriin  kysymyksiin. Ja mikä  lopultakaan  on totta. Tämä kirja  pitää  otteessaan  ja sen  lukemisesta  nauttii.

Kiitokseksi sopii  vielä  kirjasta  lainaamani  lause. Tämä avautuu  vain  kirjan  lukeneille.

”Sinun ilmiömäinen älysi  tulee  häikäisemään kaikki.”

Tästä kirjasta voisi  kertoa  vielä  paljon muutakin, mutta  ulkona  keltainen Subaru  odottaa  talvirenkaitaan,  sillä  matka  pohjoiseen  karpalosoille  odottaa. Vai  oliko  se auto sittenkin  beige Hyundai.

Heidi Köngäs: "Siivet kantapäissä"

 

 

 

Heidi Köngäs: ”Siivet kantapäissä”

Otava 2021

363 sivua

Kansi Anna Lehtonen

 

Ensiksi  kiitos  siitä, että  kirjan  väliin  oli lisätty lehtinen kannen  suunnittelusta. Anna Lehtonen  kertoo  siinä  kannen  suunnitteluprosessista  ja  tekemistään  ratkaisuista. Se  auttaa  kiinnittämään  huomiota  kanteen, joka  onkin  taidetta.  Upeaa työtä.

Blogiini  liitin valokuvan  kirjasta  ja sen  taustalle  sijoitin  Olavi Paavolaista  esittävän  keramiikkapatsaan. Tämä kuvaa  sitä,  että samalla  kun  kirja  kertoo  Marja Rankkalasta, kertoo  se myös Olavi  Paavolaisesta  ja  laajemminkin  tuon  ajan  taiteilijaelämästä ja Radioteatterin historiasta. Olavi  Paavolaisen  kautta tämä kirja  yhdistyy  myös Heidi Köngäksen aiemmin (2015) ilmestyneeseen  kirjaan ”Hertta”.

Tämä  on kerrassaan  upea  kirja. Kaunis  ja  samalla  kertaa  myös  surullinen. Kirja  osoittaa, että  lukijan sydämeen  ja tietoisuuteen  on monta  tietä. Heidi Köngäksellä  on  omanlaisensa  tie ja se  toimii. Hän  pystyy  yhdistämään henkilöiden  tarinat  hienosti  ja  elävästi  ulkoiseen  todellisuuteen ja  ulkoiset  tapahtumat  henkilöiden  kokemuksiin  ja  tunteisiin niin, että lukija tuntee  kokevansa  ne  itse.

Vaikka  kirja  kertoo Marja Rankkalan  elämän  lapsuudesta  nuoruuteen, on se myös  paljon  enemmän. Rankkalan  elämä  on itsenäisen ja itsellisen  naisen, pätkätyöläisen ja taiteilijan (näyttelijän, ohjaajan  ja  dramaturgin) elämää. Tämä arki  on  kirjailijalle  tuttua ja se on aidosti  kuvattu ja  varmaan siksi, että se  on ollut  osaltaan  myös Heidi Köngäksen  arkea. Upeita ovat  kuvaukset  siitä,  miten Marja  valmistautuu  esityksiinsä näyttelijänä. Erityisesti Kirsti Flemingin  rooli vaikuttaa  häneen  itseensäkin  pysyvästi  ja  korostaa  hänen  itsenäistä  rooliaan  myös  elämässä.

Tämän  päätarinan  sisällä  on  minusta  useita  tärkeitä teemoja  ja  tarinoita. Ehkä  tärkein teema  on rakkaus. Vaikka esimerkiksi Rankkalan  ja Olavi Paavolaisen  rakkaustarina  päättyy  kirjassa  surullisesti, on se  kaunis. Muutenkin  kirjan  kuvaamissa  rakkaustarinoissa  korostuu seksuaalisuuden  lisäksi  henkisen  yhteyden merkitys.  Näin hienosti  ja kokonaisvaltaisesti  kerrottuja rakkaustarinoita tulee  harvoin  vastaan. Rakkausteemaan  liittyy myös kuvaus  naisten seksuaalisesta  vapautumisesta  ehkäisypillerien  tulon  myötä. Siihen  on  hienosti  liitetty  myös  etelänmatkailun  lisääntyminen.

Kirjan  viimeinen  rakkaustarina, rakastuminen Josefiin  tuo  esille kaksi  tärkeää seikka. Myös  vanhemmalla  naisella  on oikeus rakastaa  nuorempaa  miestä. Ei  vain niin, että miehillä  on oikeus rakastaa  ja haluta nuoria naisia. Tämä  tarinaa korostaa  myös  sitä, että  rakkaus  kuuluu kaikille,  niin  nuorille  kuin vanhoillekin.

Marjalle itsenäisyys ja suhtautuminen  seksiin  ovat  aina  merkinneet  sitä,  että  häntä  pidetään  poikkeavana.  Marja  toteaakin  itse:

”Moralisointi ei enää kiinnosta minua, hippien vapaa rakkaus, Make love not war, kuuluu myös minulle. Elin nuoruuteni kokonaan väärällä vuosikymmenellä. Minä olin 60-lukulainen jo silloin kun muut olivat vielä korkeakirkollisia, kun tytöt vartioivat neitsyyttään, säästivät sitä sille oikealle tai edes sen illuusiota, varoivat kaikkea, mikä olisi tahrannut heidän moraalinsa ja naimalykkynsä.”

Rakkaus-teeman  lisäksi  kirjan  hienoimpia  osia  on  kuvaus talvisodan  ajasta, Marjan  ollessa lottana Konnunsuolla.  Se osuus  tuo  hyvin  esille  sodan kauhut, tuskat ja sitkeän  kamppailun selviytymisen  puolesta. Tämäkin osuus  tuo  hieman  toisenlaisen  näkökulman  sotaan. Kotirintaman näkökulman.

Marjan  elämäntarina tuo  lukijan  eteen  myös  yhteiskunnan  muutoksen  ja  hänen  lähellään  olevien  ihmisten  kohtalot. Lukijan tutustuu  kirjassa lukuisiin Radioteatterin  tunnettuihin hahmoihin. Näkee SKP:n sisäisten  ristiriitojen  alun ja Hertta Kuusisen  ja Olavi Paavolaisen  suhteen. Nämä rikastuttavat  kirjaa  ja  liittävät  sen tapahtumat elävään  elämään.

Tämä on upea  kirja. Marja Rankkalan  elämäntarinan  kautta lukijalle  avautuu näköala itsenäisen  ja  itsellisen  naisen  ja taiteilijan elämään, Radioteatterin  kehitykseen, taiteilijaelämään  ja  yhteiskunnan  muutoksiin. Yhtenä tärkeänä  teema kirjassa  on  rakkaus ja sen  rakkaustarinat  ovat sekä kauniita, että toivottomia,  mutta  nostavat  esille  myös  tärkeitä  kysymyksiä.

Lukijan  sydämeen ja tietoisuuteen  on  monia  teitä. Heidi Köngäksellä  on omanlaisensa ja  toimiva  tapa  tavoittaa  lukija. Kirjassa  hän  yhdistää Marja Rankkalan elämän ja kokemukset  todellisuuteen  niin, että  lukija tuntee kokevansa  ne lähes itse.