Virpi Hämeen-Anttila: "Myöhäinen kevät"

 

 

 

 

Virpi Hämeen-Anttila: ”Myöhäinen kevät”

Synnyinmaa, osa 2

Otava 2024

311 sivua + jälkisanat

 

Virpi Hämeen-Anttilan ”Myöhäinen kevät”, joka on synnyinmaa sarjan toinen osa, on kerrassaan vaikuttava lukukokemus. Kirja ajoittuu 1860-luvulle ja erityisesti suurten nälkävuosien aikaan. Kirjan alaotsikot kuvaavat hienosti myös kirjan sisältöä. Osa I on otsikoitu ”Valoa ja varjoa” ja siinä menestyksen ohella suunnitellaan myös tulevaisuutta oikeastaan kaikilla elämänaloilla. Osa kaksi on ””Pilvet horisontissa”, siinä näkyy jo merkkejä huonommista ajoista maataloudessa säiden oikkuillessa ja viisaimmissa kohteissa aloitetaan varustautuminen niihin. Kolmas osa on nimeltään ”Sydänyö” ja siinä koetaan katovuosien vaikutukset ankarimmillaan. Säät tuhoavat sadon lähes koko Suomessa ja pahimmillaan ne tuntuvat maaseudulla ja erityisesti idässä ja pohjoisessa. Neljä osa on nimeltään ”Uusi aamu” ja siinä nähdään jo edessä parempi tulevaisuus, vaikka katovuosien vaikutukset sairauksien kautta ovatkin vielä raskaita. Kuolleisuus on edelleen suurta. Ihmiset maaseudullakin alkavat uskoa tulevaisuuteen.

Kirjan tärkein anti on tietenkin nälkävuosien kuvaus. Siitä ei ole meillä paljoa puhuttu ja kirjojakin ajasta on vähän eikä niistä yksikään kerro ajanjaksosta niin kuin Virpi Hämeen-Anttila kirjassaan. ”Myöhäinen kevät” kertoo ajanjaksosta muutaman eri puolilla Suomea asuvan perheen kautta. Erikin perhe on vakavarainen ja asuu Helsingissä. Siellä ei nälkävuosilla ole juurikaan vaikutusta, kun kaikkia tuotteita on saavilla. Erikin perheen kokemusten kautta välittyy kokemus siitä, miten nälkävuosien vaikutuksia maaseudun väestöön päättäjien toimesta vähäteltiin mutta myös se, kuinka yksittäisten henkilöiden kautta herättiin avustamaan kärsiviä.

Briitan ja Jussin perheet Hämeessä ovat maanviljelijöitä, oikeastaan suurtilallisia. He kokevat satojen tuhoutumisen aidosti, vaikka ovat molemmat osanneet jo varautua huonoihin aikoihin. Heidän kauttaan välittyy kokemus siitä, miten parhaat tilalliset huolehtivat myös omista torppareistaan ja auttoivat kykyjensä mukaan pohjoisesta tulevia köyhiä.  Kaikki tilalliset eivät valitettavasti toimineet näin. Anni Kytömäen kirjassa ”Mirabilis” on kuvaus toisenlaisesta käyttäytymisestä. Varautumisesta huolimatta katovuodet koettelevat ankarasti myös Briitan perhettä, erityisesti sairauksien leviämisen kautta.

Martti perheineen asuu Oulussa ja toimii siellä opettajana. Siellä katovuodet vaikuttavat raskaimmin. Talven aikana ei viljaa saada toimitetuksi nälästä kärsiville sillä meri on jäässä ja rautatieverkko on kehittymätön.  Martti yrittää käynnistää avustustoimintaa, mutta kaupungin tervalla rikastuneet porvarit suhtautuvat asiaan nihkeästi. Martin vaimon avulla naiset onnistuvat käynnistämään avustustoiminnan, mutta silti kuolema on tuttu vieras köyhien taloissa. Myös Martin vaimo kuolee avustustyössä saamaansa tautiin.

Minusta nälkävuosien kuvaus näiden perheiden kautta antaa paremman kokonaiskuvan tilanteesta ja toimenpiteistä kuin jos olisi seurattu yksittäisen ihmisen kokemuksia ja kärsimyksiä. Tällaisesta tilanteesta saa hyvän kuvan Aki Ollikaisen vaikuttavasta pienoisromaanista ”Nälkävuosi”.

”Myöhäinen kevät” on paljon muutakin kuin kuvaus nälkävuosista. Se jatkaa edellisessä kirjassa alkanutta tarinaa Erikin elämästä ja toiminnasta. Se on ajankuva suomalaisen ja helsinkiläisen porvariston elämästä. Se kuva uusien aatteiden heräämisestä, suomen kielen asemasta ja suomenkielisen koulutuksen puuttumisesta. Erityisesti Martti korosti suomenkielisen koulutuksen tärkeyttä, jotta myös köyhillä olisi mahdollisuus edetä elämässä. Erik ja myös Briitta halusivat taata koulutuksen myös tytöille, joten uudet ajatukset olivat saamassa ilmaa siipiensä alle.

Kirja on myös ajankuva Helsingistä. Kun Erik tai hänen perheensä liikkuu Helsingissä, kuvataan kaupunkia, sen katuja, rakennuksia ja asukkaita niin, että kaupunki rakentuu lukijan silmien eteen. Aivan samalla tavalla kuin Kelle Björk-dekkareissa. Tietysti Erikin ja hänen ystäviensä ja erilaisten tilaisuuksien kautta näemme myös Helsingin sosieteetin kokoonpanon.

Kiitokset myös jälkisanoista. Siellä on tiivistettyä tietoa nälkävuosista ja niihin liittyvästä kirjallisuudesta.

Virpi Hämeen-Anttilan teos ”Myöhäinen kevät” on upeaa jatkoa Synnyinmaa-sarjalle. Sen tärkein osa on tietysti kuvaus nälkävuosista, joka on todella vaikuttava, mutta kirja kertoo myös laajasti muusta maamme kehityksestä 1860-luvulla ja yhteiskunnan henkisestä ilmapiiristä. Jatkoa tulee odotettua malttamattomasti.

Pitää sanoa, ettei Virpi Hämeen-Anttila lukijaansa helpolla päästä. Kirjan viimeisen osan, ”Uusi aamu”, lukeminen oli todella vaikea, sillä kyyneleet valuivat silmistä. Ne eivät valuneet tuskasta tai surusta, vaan ilosta. Niin kauniisti onnellinen loppu oli kirjoitettu. Kiitos tekijälle.

Haruki Murakami: "Kaupunki ja sen epävakaa muuri"

 

 

 

 

Haruki Murakami: ”Kaupunki ja sen epävakaa muuri”

Tammi 2024 (Keltainen kirjasto)

581 sivua + jälkikirjoitus

Japaninkielinen alkuteos ”Machi to donofutashikana kabe”, 1923

Suomentanut Antti Valkama

 

Haruki Murakamin kirjan ”Kaupunki ja sen epävakaa muuri” jälkikirjoituksessa Murkami kertoo, että tämä on kolmas yritys saada tyydyttävään muotoon alkujaan 1980 käynnistynyt projekti. Välitilinpäätöksenä syntyi 1985 romaani ”Maailmanloppu ja ihmemaa” (suomeksi 2015). Sekään ei vielä tyydyttänyt Murakamia joten tämä on nyt projektin lopullinen päätös. Murakamin ystävät huomaavat selvästi yhtäläisyyksiä romaaniin ”Maailmanloppu ja ihmemaa”. Ennen kaikkea kyse on samasta kaupungista mutta kyllä Murakami tähänkin romaaniin on rakentanut omaperäisen tai ehkäpä murakamilaisen juonen ja rakenteen.

Ensimmäinen tunne kirjaa lukiessa oli nautinnollinen rauhallisuus, jonka kirja synnytti. Ei kirjassa eikä lukijassa ilmennyt kiireen tuntua. Oli nautinto uppoutua kirjaan, se soi lukurauhan, joka usein uusia paljon toimintaa sisältäviä kirjoja lukiessa puuttuu.  Rauhallisesta etenemisestä huolimatta ei kirja ole tylsä. Koko ajan rakentuu yllättäviä tapahtumaketjuja, joissa ylitetään tietoisuuden rajapintoja, todellisen maailman ja unen maailman rajapintoja, todellisen maailman ja muurin ympäröivän kaupungin rajapintoja, elämän ja sielun liikkumisen rajapintoja.  Näistä kaikista muodostuu Murakamin lukijoilleen tarjoama kokonaisuus, joka sisältää mielikuvan todellisuudesta, joka on paljon enemmän kuin tiedämme ja arjessamme koemme.

”   Minun tapauksessani kuitenkin se unten maailma, joka rakentuu, kun olen ryöminyt peiton alle ja nukahtanut, on hyvin kirkas ja eläväinen. Se on yhtä todentuntuinen, tai monasti (jostain syystä pidän monasti-sanasta) paljon todentuntuisempi kuin todellinen maailma. Ja siellä tapahtuu melkein aina hämmästyttäviä asioita, joita ei voi ennalta aavistaa. Sen vuoksi käy toisinaan niin, että en erota kumpi maailmoista on kyseessä.”

Kirjassa on kaksi erillistä maailmaa. Tavallinen arjen maailma ja muurin ympäröimä kaupunki, jossa ei ole aikaa, vaikka elämä ja vuodenajat siellä etenevätkin.  Näiden kahden maailman välille syntyvistä jännitteistä kirja rakentuu. Päähenkilö alkujaan 17-vuotias nuorukainen elää molemmissa maailmoissa 55-vuotiaaksi, toisessa todellisena hahmona ja toisessa varjona. Kirjan lopussa tarinan yhdistyvät Murkamille tyypillisellä tavalla, eli lukijalle mielikuvituksen mukaiseen ratkaisuun.

Tarinat ja päähenkilön tai hänen varjonsa elämä todellisessa maailmassa on sinälläänkin kiinnostava tarina. Se pitää sisällään kaksikin kaunista rakkaustarinaa vailla ratkaisua ja mielenkiintoisen kuvauksen siitä, miten sielu voi ylittää elämän ja kuoleman rajapinnan.

En kerro juonesta tämän enempää., sillä yllättävyys on Murakamin teosten kohokohtia.  ”Kaupunki ja epävakaa muuri” ei ole Murakamin parhaita teoksia mutta kuitenkin nautinnollinen lukea. Se tuo Murakamin maailmoihin oman hienon lisänsä.

Tätä kirjoittaessa on päivä, jolloin ilmoitetaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja 2024. Murakami on vuosikausia ollut veikkauslistojen kärkinimiä. Hän olisi kyllä palkinnon arvoinen.  Kirja ”Kaupunki ja sen epävakaa muuri” tuo hyvin esille Murakamin teosten maailman. Maailman kokonaisuus on hänellä paljon enemmän kuin mitä arjessa koemme ja kirjoissa rikotaan rajapintoja toisenlaisiin todellisuuksiin, niin henkisiin kuin fyysisiinkin. Ehkä paras tapa aloittaa Murakamiin tutustuminen tapahtuu kuitenkin teosten ”Nowegian Wood” (suom. 2012) tai ”Kafka rannalla” (suom. 2009) kautta.

Pajtim Statovci: "Lehmä synnyttää yöllä"

 

 

 

 

Pajtim Statovci: ”Lehmä synnyttää yöllä”

Otava 2024

277 sivua

 

Pajtim Statovcin uusin kirja ”Lehmä synnyttää yöllä” on hyvin vahvaa ja peittelemätöntäkin tekstiä niin maahanmuuttajien kokemuksista, kaipuusta vanhaan kotimaahan kuin lapsena pakolaisiksi joutuneiden vaikeudesta tottua vanhan ja uuden kotimaan kulttuurieroihin. Se on myös kirja ihmissuhteista, homoseksuaalisuudesta ja kirjoittamisen vaikeudesta. Mutta hyvin vahvasti se on myös kirja muistoista, niin todellisista, kuin mielikuvituksen ja ajan muokkaamista. Tämä on tärkeä ja mielenkiintoinen kirja, jonka ajallinen jaksotus ja tapahtumien runsaus pitää lukijan mielenkiinnon yllä.

Kirjaa on vaikea olla lukematta ilman että henkilöitä ja tapahtumia yhdistäisi kirjoittajaan, niin paljon yhteistä kirjan päähenkilön elämässä ja kirjoittajassa on. Kirja ei ole kuitenkaan autofiktiivinen. Mutta kirja voi kuitenkin osaltaan perustua muistoihin ja kuten tiedetään, ajallisesti kaukaisemmat muistot ovat hyvin epäluotettavia. Yksittäisen muiston ympärille voi mielikuvitus ja sitä ruokkivat kokemukset elämästä rakentaa vaihtoehtoista todellisuutta, joka saattaa itsestä tuntua todelta, mutta muista vieraalta. Kirja kannattaa siis lukea kirjana, silloin se tarjoaa lukijalle kirjailijankin tarkoittaman kokemuksen.

Yksi kirjan tärkeimpiä asioita on kuvaus siitä, miten erot pakolaisten entisen ja uuden kotimaan kulttuurissa ja elämäntavoissa kasvavat lähes ylittämättömiksi. Erityisesti tämä koskee lapsina pakolaisiksi joutuneita. Jos lapset uudessa kotimaassaan joutuvat syrjityiksi, he jäävät helposti ilman kotimaata. Tämä korostaa kotiuttamisen tarvetta, jonka edellytyksiä meillä ollaan heikentämässä. Kirjan päähenkilön kokemukset, pitkillä jaksoilla isoisän kodissa Kosovossa, kuvaavat hienosti tätä ristiriitaa ja hyvin riipaiseva on kuvaus lehmän synnyttämisestä ja pojan ja lehmän ystävyydestä kun sitä vertaa isoisän käytökseen. Siitäkin tosin osa on mielikuvituksen luomaa todellisuutta.

Kirjan hieno oivallus on kuvaus kolmipäisestä (vuohi, leijona ja käärme) kimeeristä. Oikeastaan siihen kasautuvat kaikki pelot ja uhkat, joita poika Kosovossa ollessaan kokee. Kimeeristä tulee lopulta hänen ystävänsä ja turvansa uhkien ja pelkojen keskellä.

Kirjassa muuallakin esiintyy kimeerimäinen teema. Pelot ja uhat kasautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Vahvin esimerkki siitä on opettajan ja päähenkilön suhde koulussa. Opettajan asenteeseen ja käyttäytymiseen kasaantuvat kaikki ne pakolaisiin kohdistuvat ennakkoluulot ja halveksunnat, joita yhteiskunnassamme esiintyy. Missään todellisessa opettajassa tällaista kokonaisuutta esiinny, mutta mielikuvitus kasaa ne yhteen ja muistoihin. Tämä luo opettajasta kimeerimäisen hahmon. Sekin purkautuu kriisin kautta. Kirjassa opettajan suhtautuminen päähenkilöön ja ennen kaikkea kiusaaminen muiden oppilaiden toimesta on kerrottu rankasti ja herättävästi.

Samalla tavalla kimeerimäisiä kokemuksia kirjassa muodostuu myös kirjoittamisen vaikeudesta, homoseksuaalisuudesta ja ennen kaikkea suhteesta omaan perheeseen, varsinkin isään ja isoisään, joiden asenteen ja käyttäytyminen perustuvat perinteiseen kosovolaiseen kulttuuriin. Näihinkin ongelmiin tuntui kirjassa löytyvän ratkaisu. Kuolleelle isälle kirjoitettujen kirjeiden ja isoisän käyttäytymisen paljastamisen kautta. Tai sitten ei.

Uskon, että moni lukee kirjan erilaisella tavalla, eikä löydä siitä tuota kimeeriläistä piirrettä. Minusta se kuitenkin kuvaa kirjoittajan tapaa kasata ongelmia yhteen ennen ratkaisua.

Pajtim Statovcin kirja ”Lehmä synnyttää yöllä” on taas yllättävä ja monitasoinen lukukokemus. Paikoin hyvin raaka ja kaunistelematon, mutta sillä tavalla myös herättää lukijan ajattelemaan. Kirjaa on vaikea lukea yhdistämättä tapahtumia kirjailijan omaan elämään.  Se ei ole kuitenkaan autofiktiivinen teos ja kannattaa lukea romaanina. Vaikka teksti perustuisi muistinvaraisiin tapahtumiin, ovat muisti ja muistot näissä asioissa epäluotettavia kumppaneita. Mielikuvitus ja elämänkokemukset muokkaavat muistoja ja luovat niistä uudenlaisen todellisuuden. Hieno kirja.