Jon Fosse: "Aamu ja ilta"

 

 

 

 

Jon Fosse: ”Aamu ja ilta”

WSOY 2024

120 sivua

Uusnorjankielinen alkuteos ”Morgon og kveld”, 2000

Suomentanut Katriina Huttunen

 

 

Jon Fosse sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2023. Suomessa hän on ollut varsin vähän tunnettu sillä ”Aamu ja ilta” on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa. Hänet on tunnettu lähinnä näytelmistään ja niitä on suomennettu useampiakin. Nyt WSOY on onneksi tehnyt sopimuksen neljän romaanin suomentamisesta ja ”Aamu ja ilta” on niistä ensimmäinen. Odotukset ovat tämän teoksen jälkeen korkealla sillä ”Aamu ja ilta” oli vaikuttava lukukokemus.

Tässä vaiheessa on annettava erikoiskiitos suomentajalle Katriina Huttuselle, sillä erinomaisen suomennoksen lisäksi kirjasta välittyy lukijalle tunnelma ja kirjan henki. Esimerkiksi synnytystilanteessa tunnelma ja tapahtumat välittyvät Fossella vain äänien ja yksittäisten lauseiden ja ilmeiden kautta. Tämän hetken tunnelmat välittyvät myös suomennoksessa aidosti.

Kirjaa lukiessa mieleen tulivat Jussi Hakulisen sanat laulussa ”Hän tanssi kanssa enkeleiden”. Ne menevät näin:

”…

Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

…”

Juuri tästä samasta mysteeristä Jon Fossen kirja ”Aamu ja ilta” kertoo eli itse elämästä ja olemassaolon salaisuudesta. Kirjan lähtökohtana on päähenkilön Johanneksen syntymä ja siitä siirrytään suoraan Johanneksen kuolemaan.  Johannes pitää kuitenkin totuttaa kuoleman ajatukseen ja sitä tulee tekemään hänen paras ystävänsä Peter. Johannes elää viimeistä päiväänsä vanhaan tapaansa, vaikka välillä ihmettelee miten kuolleet ihmiset ovat mukana tapahtumissa.  Viimeisen päivän tapahtumat yhdistävät vanhan menneen todellisuuden ja kuolemanjälkeisen olemassaolon, jossa tietoisuus on vielä tässä maailmassa mutta ei elävien havaittavissa.

Minusta tässä vaiheessa Fosse pohtii elämän asemaa laajemmassa kokonaisuudessa. Olemme osa jotain laajempaa kokonaisuutta mutta emme sitä eläessämme tiedosta. Kokonaisuus tulee lähelle Johannesta vasta kun hän Peterin kanssa alkaa lopulta irtaantua elävien maailmasta. Kuvaus siitä hetkestä on kaunis ja rauhoittava:

”… ja Johannes näkee että he lähestyvät isoa luotoa ja pientä luotoa eikä Johannes ole koskaan ennen uskaltanut merelle tällaisella säällä, sillä tuulee ja aallot ovat korkeita ja Peterin tasaperävene keikkuu aalloilla eivätkä he enää istu Peterin tasaperäveneessä mutta vene se on, ja merellä he ovat, ja taivas ja maa ovat yhtä ja meri ja pilvet ja tuuli ovat yhtä ja sitten kaikki on kuin yhtä vettä ja valoa ja siinähän on Erna ja hänen silmänsä loistavat ja hänen silmistään loistava valo on sekin niin kuin kaikki muu eikä Peteriä enää näy.”

Vähän aiemmin kirjassa Peter toteaa Johannekselle:

”Siellä on kaikki mistä pidät eikä siellä ole mitään mistä et pidä Peter sanoo.”

Johanneksen viimeinen päivä on siis totuttelua siirtymiseen pois tästä elämästä. Kun Johannes päivän aikana kokee erilaisia tapahtumia omasta elämästään, tuo jakso esille Johanneksen elämän tärkeimpiä hetkiä.  Minusta se korostaa siitä, ettei niitä hetkiä kuitenkaan ole paljoa ja monet niistä elämän aikana tärkeimmistä ja vihaa tai kiukkua herättäneistä asioista eivät kuitenkaan olisi olleet sen arvoisia. Elämän tärkeimmät hetket löytyvät muualta.

Jon Fossen pienoisromaani ”Aamu ja ilta” on uskomattoman kaunis ja kiinnostava romaani. Kuvaamalla syntymän ja kuoleman hetkiä se koskettelee koko elämää ja sen tarkoitusta. Elämän ja olemassaolon ihmettä ja salaisuutta.  Kirja on toivoa herättävä ja täynnä rakkautta. Kiitos suomentajalle Katriina Huttuselle. Suomennos hengittää tekstin mukana.

 

Pekka Matilainen: "Miniatyyrimaalari"

 

 

 

 

Pekka Matilainen: ”Miniatyyrimaalari”

Atena 2017

422 sivua

 

Pekka Matilaisen historiallinen romaani ”Miniatyyrimaalari” on kerrassaan erinomainen ja kiinnostava tietopaketti 1430-luvun Roomasta, sen elämästä, kaupungin rappiosta sekä paavi-instituution ja Vatikaanin ristiriidoista.  Kaiken tuon lisäksi kirja on myös mukaansa tempaava romaani. Matilaisen edellisen kirjan ”Kupoli” (2013) Suomen dekkariseura valitsi vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi. Tätä kirjaa en kutsuisi dekkariksi, vaikka kirjan loppuosassa riittää jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Kirja on historiallinen romaani parhaasta päästä. Kirja on niin historiallisten tapahtumien kuin ympäristön ja arjenkin kuvausten osalta tarkka mutta ei historiankirjojen mukaisesti kankea. Tapahtumat ja elämä tulevat lukijan eteen ihmisten ja heidän elämänsä kautta.

Kirjan päähenkilö on nuori miniatyyrimaalari Toni, joka joutuu poistumaan tai käytännössä pakenemaan Baselista ja hän suuntaa kulkunsa Roomaan ja Vatikaaniin, jossa hän toivoo saavansa töitä paikallisessa taidemaalariyhteisössä. Vaikka Tonilla on Roomassa ystäviä ja suosijoita, töiden saaminen on vaikeaa. Lopulta hänelle tarjotaan salaista ja myös vaarallista tehtävää, Lucretius Caruksen käsikirjoituksen ja runoelman ”Maailmankaikkeudesta” (”De rerum natura”) kuvittamista ja kopioimista. Kyseinen käsikirjoitus on ollut kadoksissa ja siitä on käytössä vain yksi säilynyt kappale. Kirkko haluaisi tuhota sen sillä siinä esitetään käsityksiä, jotka ovat kirkon opin vastaisia. Se sisältää mm. käsityksen atomeista maailman rakennusaineena ja esittää ettei mitään kuoleman jälkeistä elämää ole. Kirkon vanhoillinen ja jyrkkää linjaa edustava inkvisiittori Fabius Santini on innokkaimmin jäljittämässä käsikirjoitusta ja sen kopioijaa. Kirjan loppuosa onkin Tonin ja Santinin välistä kamppailua käsikirjoituksen säilyttämisestä. 

Minusta kirjan olennaiset elementit rakentuvat juuri tuon käsikirjoituksen ympärille ja olisin toivonut, että sitä olisi esitelty enemmänkin. Jouduinkin kaivamaan kirjahyllystä esille antiikin klassikot sarjaan kuuluvan Lucretiuksen teoksen ”Maailmankaikkeudesta” ja palauttamaan mieleeni hänen näkemystensä perusteita. Mutta se kyllä kannatti. Kirjassa Toni ehtii oikeastaan kopioida vasta ensimmäisen luvun ja siinä yhteydessä Lucretiuksen ajatuksia on kyllä kiteytetty hyvin. Kun loppujen lopuksi käsikirjoitus kuitenkin pelastuu, olisi sen käsittelyä voinut jatkaa pidemmällekin.

Kun kyse on kuitenkin historiallisesta romaanista, laajenee kirja käsikirjoituksesta Tonin elämään. Roomassa Toni mm. tapaa nuoruutensa rakastetun ja hänelle selviää, että hänellä on tytär. Tonin ja hänen ystäviensä elämän kuvaus ja Rooman esittely tässä yhteydessä tekevät toki kirjasta laajemminkin kiistavan romaaniin ja jos kirja innostaa lukijaa tutustamaan Lucretiuksen ajatuksiin on se pelkkää lisäbonusta.

Kirjan loppu on varsin jännittävä, kun inkvisiittori Santini pääsee Tonin jäljille ja lopulta myös yllättävä ja päättyy Santinin kuolemaan. Käsikirjoitus kuitenkin pelastuu ja lopulta esiin astuu myös tuon ajan mahtihenkilö Cosimo de’ Medici. Toni poistuu tyttärensä kanssa Roomasta ja jatkaa käsikirjoituksen kopioimasta. Käsikirjoituksen joka osaltaan auttaa irtautumaan vanhoillisista maailmankatsomuksista ja avaa tietä uudenlaiseen ajatteluun.

Pekka Matilaisen historiallinen romaani ”Miniatyyrimaalari” vie lukijan 1430-luvun Roomaan ja Vatikaanin valtataisteluihin. Kirja on erittäin hieno ja tarkka kuvaus tuon ajan elämästä ja niin Rooman kuin Vatikaaninkin rappiosta. Mutta ennen kaikkea kirja tuo esille Lucretius Caruksen runoelmaa ”Maailmankaikkeudesta”, joka osaltaan oli johtamassa ihmisiä uudenlaisen maailmankatsomuksen suuntaan. Kirja on eriomaisen kiinnostava ja jännittävä.

Lucretius Carucsen teos on luettavissa kokonaan ja selityksineen WSOY:n Antiikin klassikot sarjasta. Sen on suomentanut Paavo Numminen

T. Lucretius Carus: ”Maailmankaikkeudesta”  (WSOY 1965)

E.L. Silvola-Carter: "Murroksen äärellä Sinilintujen kutsu"

 

 

 

 

E.L. Silvola-Carter: ”Murroksen äärellä ”Sinilintujen kutsu””

S&H Kustannus Oy 2024

283 sivua

 

E.L. Silvola-Carterin teos “Murroksen äärellä ”Sinilintujen kutsu”” on niin upea ja tärkeä kirja ilmastonmuutoksesta, että toivoisin kaikkien siihen tarttuvan. Voiko kirjan lukeminen sattua oikeampaan ajankohtaan kuin nyt minulla. Parhaillaan on menossa Bakun ilmastokokous ja kirja paljastaa kuinka turhia ja ympäripyöreitä vastaavanlaiset kokoukset ovat aiemmin olleet. Yleensä tärkeitä ratkaisuja siirretään aina vain eteenpäin, vaikka ratkaisut alkavat olla enemmän ja enemmän myöhässä. Samoin tulee käymään myös Bakussa. Todellisten ratkaisujen esteenä ovat maiden ajamat kansalliset edut ja tietysti raha.  Bakunkin kokouksen saamattomuuden vastapainoksi kirja osoittaa toisen tien. Kirja on romaani mutta sen esittämä ratkaisumalli aito ja oikea.

Kirja käsittelee ilmastonmuutosta ei tilastojen ja käyrien, vaan sen vaikutusten kautta. Ja nimenomaan sellaisten vaikutusten, jotka konkreettisesti koskettavat ihmisiä. Näin ratkaisujen tärkeys tulee lähelle ihmisiä ja heille tärkeäksi.

Kirjan lähtökohtana on vuosi 2027 ja Washingtonin osavaltio Yhdysvalloissa. Siellä riehuvan metsäpalon seurauksena Nadia menettää miehensä ja kaksi tytärtään ja käytännössä kaiken omaisuutensa. Tulipalo ja sen vaikutukset on hyvin realistisesti kuvattu. Nadiasta ja hänen pojastaan Danielista tulee tavallaan oppaita kirjan tarinaan. Osana toipumisprosessia Nadia osallistuu ilmastonmuutokseen ratkaisuja ajavaan ryhmään ja hänet kutsutaan puhujaksi Manilan ilmastokokoukseen 2029.

Suomi tulee mukaan 2029. Kokoomus on voittanut vaalit ja heidän uusi nouseva tähtensä Noora, joka voiton jälkeen nousi pääministeriksi, joutuu valmistautumaan Manilan kokoukseen, kun presidentti on estynyt. Noora valmistelee mielestään kunnianhimoista ja edistyksellistä ehdosta metsittämisestä osoittaakseen kuinka vahva edelläkävijä Suomi on ympäristöasioissa.

Kirjan alku on vain alkusoittoa kirjan tärkeimmälle annille, kirjan todelliselle helmelle eli kuvaukselle Manilan ilmastokokouksesta.  Ilmastokokoukseenhan kokoontuvat maailman johtajan ja siellä on tarkoitus määritellä tärkeät yhteiset suuntaviivat ympäristökysymysten ratkaisemiselle. Kokoukset ovat aina aikaisemmin päättyneet pettymykseen. Maat ovat ajaneet tiukasti kasallisia etujaan, eikä yhteisiä tärkeitä päätöksiä ole pystytty tekemään. Samalta tilanne näyttää nytkin mutta silloin, ehkä se kaikkein vahvin toimija ottaa ohjat käsiinsä.

Eli ilmasto. Manila jää kaikkien aikojen voimakkaimman pyörremyrskyn alle. Koko kaupunki ja ilmastokokouksen osanottajat yritetään evakuoida. Valtionjohtajien ja tärkeimpien vieraiden osalta evakuointi epäonnistuu ja he joutuvat suojautumaan suureen mutta sen verran vanhaan hotelliin, ettei sen kestävyydestä voida olla varmoja. Kriisitilanne synnyttää valtionjohtajien keskuuteen aivan uudenlaisen tunnelman ja alun kärjekkäidenkin keskustelujen jälkeen avoimuus uusien näkemysten kuuntelemiselle kasvaa.  Noorakin joutuu uudessa tilanteessa toteamaan:

”Kokouksen alkuperäisellä agendalla olivat olleet pitkälti metsittämistä koskevat hankkeet. Kuinka tyytyväinen hän olikaan itseensä ollut noin viikko sitten keksiessään mielestään hyvän ratkaisun. Mutta kuinka näpertelyltä kaikki vääntö Suomen hakkuumääristä nyt tuntuikaan. Suomen edun kärkkyminen suorastaan pikkumaiselta. Yksittäisistä asioista vääntäminen oli käsittämätöntä tyhjäkäyntiä, pitäisi saada iso kuva kohdalleen.”

Samanlaisia ajatuksia heräsi varmaan muissakin ja kun samassa tilassa oli myös amerikkalainen ilmastotukija Walter, joka esitteli osanottajille Boycen hiiliosinkomallia, jolla ilmastotoimien kustannuksia rahoitettaisiin ja hyötyä jaettaisiin, sai se niin laajan kannatuksen, että vaikka sen käyttöönotosta ei uskallettu päättääkään niin kokouksen nimissä päätettiin maailmanlaajuisesta kansanäänestyksestä. Ratkaisut annettiin lopultakin ihmisten käsiin.

En kerro käydyistä keskusteluista tässä enempää. Ne ovat mielenkiintoisia, kun eri maiden edustajat esittelevät omia kantojaan puolesta ja vastaan. Parhaimmillaan nuo keskustelut auttavat ymmärtämään ristiriitaisia mielipiteitä ja se on tärkeää. Tähän liittyy myös ainoa miinus, jonka kirjalle antaisin. Maiden edustajat ovat liian usein kuvattu stereotyyppisinä hahmoina. Stereotyyppeinä heillä on meidän käsitystemme mukaisia ominaisuuksia ja mielipiteitä. Nämä käsitykset voivat olla oikeita tai vääriä mutta hyvin usein ovat toisen ymmärtämisen esteitä.

Tämä on äärettömän tärkeä kirja. Se osoittaa, että erilaisia ratkaisuja on olemassa eikä tarvitse näperrellä maakohtaisten pikkuasioiden kanssa. Nekin ovat paikallisesti tärkeitä mutta maailmaa ne eivät yksinään pelasta. Kirja antaa meille kaikille runsaasti uutta tietoa ja toivoa. Ja parhaan toivonkipinän lukija saa, kun hän kirjan luettuaan palaa alkuun ja lukee prologin uudelleen.

Minun on pakko lisätä tähän loppuun erään lempirunoilijani Rainer Maria Rilken runo ”Ovensuu”  (Rainer Maria Rilke: ”Kuvien kirja”, suomentanut Arja Meski, Poesia 2024)

”Kuka lienetkin: illalla ovesi avaa,

jätä majasi tuttu, turvaisin,

talosi lähellä kaukaisuuden rajaa:

kuka lienetkin.

Vaikka silmäsi vaipuvat katseluun

vain vanhan kuluneen kynnyksen,

niillä hitaasti nostat mustan puun,

sen asetat taivasta vasten: solakan, yksinäisen.

Ja maailma tehty on. Niin suuri maa,

kuin sana, jota hiljaisuus kypsyttää.

Ja kun tahtosi sen merkityksen ymmärtää,

sen katseesi hellästi luovuttaa…”

Arja Meski on selvittänyt runon taustaa ja mukailen sen tulkinnassa häntä. Ovi on aukko, josta voi astua omia ahtaita nurkkia todellisempaan maailmaan ”Ja kun tahtosi sen merkityksen ymmärtää” osaa myös omaan elämäänsä ja toimintaansa suhtautua kokonaisuutta ymmärtäen.

Kiitos kirjasta E.L. Silvola-Carter.

Ylhäällä olevassa kuvassa on kirjan vierellä Maarit Lassilan patsas ”Itämeren tytär”. Ympäristöasioista muistuttava teos sekin.