Johanna Sinisalo: ”Joutsenlaulu”
Otava 2025
463 sivua
Oli oikeastaan onnenpotku, että Johanna Sinisalon ”Joutsenlaulu” ja Marisha Rasi-Koskisen ”Keesura” sattuivat luettaviksi lähes peräkkäin. Kirjoissa on paljon samaa, tiettyjä yhteiskuntien kehityksessä näkyviä ilmiöitä on käsitelty molemmissa kirjoissa samalla ja toisaalta myös periaatteessa aivan erilaisella tavalla. Voisi jopa sanoa, että kirjat tarjoavat lukijan eteen uhkakuvia ja mahdollisuuksia, joiden väliltä saatamme joutua valitsemaan jo ihan lähitulevaisuudessa. Tai tekoälyn kehityksen osalta voidaan ehkä jopa sanoa, jotka meillä ovat edessä.
Näin alkuun mainitsen vain yhden, jo tällä hetkellä tärkeän, ja ehkäpä tulevaisuuden kannalta merkittävimmän seikan. Ympäristön ennallistamisen. ”Kesuurassa” ennallistamisalueita on muodostettu luonnon ja jopa lajien palauttamiseksi laajassa mittakaavassa ja suunnitellusti ihmisten suunnitelmien mukaisesti. ”Joutsenlaulussa” on useimmissa tapauksissa kyse täydellisesti rauhoitetuista suojelualueista, jotka ovat usein myös tutkimusalueita ja joissa luonto ja sen eläimistö ennallistuu oman kehityksensä kautta. Luonnonsuojelualueet, ainakin suuremmat, on perustettu rahalla, yksittäisen hyväntekijän yrityksen kautta. ”Kesuurassa siis ympäristön tuhoutuminen on edennyt paljon pidemmälle.
Kirjojen suurin periaatteellinen ero on ehkäpä tietoisuuden käsitteessä. ”Joutsenlaulussa” sanotaan suoraan, ettei koneilla ole tietoisuutta. ”Kesuurassa” taas androideille muodostuu selvästi tietoisuus. ”Joutsenlaulussa” taas kirjan toinen kertojaääni ”Ääni toisaalta” tulkitsee ihmisten elävän simultaatiossa. Tuo simulaation tai sitä muistuttavan idean käsitehän on tuttu. Minusta hieneoin versio siitä lai sitä muistuttavasta ajatuksesta löytyy John Miltonin kirjasta ”Kadotettu paratiisi”. Siinä Hornaan karkoitetut toteavat mm.
”….Maailma toinen
(jos vanha taivaallinen ennustus
ei petä) tehtiin kodoks uuden rodun,
nimeltään Ihminen, jok’ äsken luotu
on kaltaiseksemme: ei yhtä ylväs
ja mahtava se lie, mut enemmän
sit’ itse Korkein suosii…”
Kun lopulta vertaa Miltonin kirjan ”simulaation” ylläpitäjää ja ”Joutsenlaulun” vastaavaa, voin sanoa, että havainto tulee olemaan lukijalle suuri ja ehkäpä jopa miellyttävä yllätys.
”Joutsenlaulu” ja ”Kesuura” ovat erilaisia mutta niin ovat tavatkin ja keinot, joilla lukija voidaan tavoittaa ja saada ajattelemaan. Siinäkin mielessä suosittelen tarttumista molempiin kirjoihin. Tärkein on molemmissa kirjoissa selvästi yhteistä kaiken elollisen kunnioittaminen ja tasavertaistaminen ja ymmärrys siitä, että ihminen on vain osa tätä kokonaisuutta.
Molempia kirjoja lukiessa muistuu mieleeni innostus, jonka robotit muodostivat ilmestyessään olennaiseksi osaksi tieteiskirjallisuutta ja myös mahdollisuudeksi ihmisten arkeen. Isaac Asimov loi silloin robotiikan perussäännöt, joiden olennainen osa oli, ettei robotti saa toimia ihmistä vastaan. Myöhemmin sääntöjä vielä täsmennettiin niin että säännöissä oli myös maininta ”ihmiskuntaa vastaan”. Olimme innoissamme ja kuvittelimme, että nuo säännöt ohjaisivat robottien kehitystä. Mutta kuten ihmisten toiminnan historia osoittaa, niin kirjallisuuteenhan nuo säännöt jäivät. ”Kesuurassa” androidien toiminta vastaa vielä noita sääntöjä, mutta ”Joutsenlaulun” alussa kerrotaan kuinka ihmisten tappamiseen kehitetty tekoäly luo pohjan tulevan hyväntekijän varallisuudelle. ”Joutsenlaulun” alku ja toisen päähenkilön Janen kuvaus kirjan alussa antaa käsityksen teknologiauskosta mutta kuva tasoittuu myöhemmin ja tarjoaa vastapainoksi mm. upean kuvauksen luonnon ja sen elimistön seuraamisesta luonnonsuojelualueella ja keskusteluista tekoälyn kanssa. Oma ehdoton käsitykseni on, ettei teknologian kehitys pelasta ihmiskunta sen tekee vain muutos ihmisten ajattelussa ja elämäntavoissa. Teknologian kehitys luo hienoja uusia mahdollisuuksia, joita kirjakin esittelee, mutta myös uskomattoman paljon väärinkäytön mahdollisuuksia ja noita väärinkäyttäjiähän riittää; ihmisiä, yrityksiä ja valtioita myöten. Kirjan loppuosassa ympäristön ja luonnon ja laajasti käsitetyn elollisen merkitys korostuukin hienolla tavalla.
Yksi kirjan hienoimmista ja ainakin minua kiinnostavista jaksoista on Janen ja tekoälyn keskustelu kielestä tai laajemminkin erilaista kommunikaatiomuodoista. Jane hämmästyy, kun huomaa, että luonnonsuojelualueella tietoja keräävä ja tapahtumia seuraava tekoäly on oppinut lintujen kielen, vaikka tekoälyn mielestä lintujen kommunikaatiosta ei saisi käyttää termiä kieli. Kirjan ”Ääni toisaalta” lisää keskusteluun vielä toteamuksen:
”…Olemme myös pitäneet ihmisen ja eläimen suurimpana erona puhutun kielen puutetta ottamatta huomioon, että muunlajisilla voi olla huomattavan kehittyneitä sisäisiä prosesseja, joilla ne jäsentävät maailmaa artikuloimatta prosessejaan sanoiksi tai lauseiksi.
Vaikuttaa siltä, että kyse ei ole siitä osaavatko muunlajiset viestiä tai kommunikoida, vaan siitä, osaammeko me.”
Tästä alkaa oikeastaan ”Joutsenlaulu” kaikessa upeudessaan, omaleimausuudessaan ja tärkeydessään. Nyt ymmärrän myös sen alkuosan merkityksen ja vain nautin tekstistä, joka on paitsi rikasta myös ajatuksia herättävää.
Kirjan loppuosa jakaantuu hienolla tavalla kahteen toisiaan täydentävään osaan ”ääni toisaalta” kertoo taustatiedoista, tutkimuksista ja historiallisesta kehityksestä ja Janen tarinaa kaiken tuon todentamisesta käytännössä ja uskomusten ja ennakkoluulojen sikeydestä silloin kun on kyse ihmisen ylivertaisen aseman murentumisesta.
Kun ympäristöasioissa puhutaan paljon luonnon, eli erityisesti metsien ja kasvien; suojelusta, on oikeastaan uraauurtavaa, että kirja nostaa keskiöön ihmisten suhteet muunlajisiin ja erityisesti lintuihin, niiden kehitykseen lajina ja niiden ominaispiirteisiin ja kohteluun. En kerro tässä siitä enempää, teksti on kerrassaan hienoa ja ainakin minulle valtavasti uutta tietoa tarjoavaa.
Toivon erityisesti, että kaikki lukevat kirjan lopussa olevat osat ”Janen ensimmäinen planeetta”, ”Janen toinen planeetta” ja ”Janen kolmas planeetta”. Ne tarjoavat tiivistetyssä ja hienon tarinankin muodossa tietoa, jota on näin koottuna muuten vaikea löytää.
Vaikka kirjailija lopussa pakottaa lukijan kyseenalaistamaan simulaatiotulkinnan, täytyy kuitenkin todeta, että jään kyllä odottamaan kutsua häikäisyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti