Anu Kaaja: ”Siluetinleikkaaja”

 

 

 

 

Anu Kaaja: ”Siluetinleikkaaja”

Kustantamo S&S 2026

287 sivua

 

Anu Kaajan ”Siluetinleikkaaja” on monella tapaa vaikuttava kirja, joka kertoessaan kolmesta erilaisesta maailmasta kuitenkin nostavat esille nykyisen elämämme ja pakottavat ajattelemaan ja parhaassa tapauksessa näkemään, sen moraalittomuutta, tuhlaavaisuutta ja turhuutta.

Mutta ensiksi pari sanaa fyysisestä kirjasta. Kirja on kaunis ja jo sen katsominen ja pitäminen kädessä vie lukijan kirjan maailmoihin. Olen varmaan aiemminkin kehunut Jenni Saaren työtä, mutta tässä tulee yksi kiitosmaininta lisää. Onneksi kiitokset eivät paina, joten niitä jaksaa kantaa repussa useampiakin.

Kirjan kauneuteen kuuluu niin ulkonäkö kuin sen kuvituskin. Mustat siluettikuvat täydentävät hienosti kirjan tekstin luomaa tunnelmaa. Pimeyshän on yksi kirjaan liittyvistä olennaista teemoista,kun se tuo esille nykyisen elämäntavan turhuuden, jossa ylenmääräisellä, kaikkialta pursuavalla valolla yritetään häivyttää jopa yön ja päivän vaihtelut. Kirjan sisäkuvat ovat Anu Kaajan tekemiä, mutta etukannen sisäosan kuva Anu Kaajasta on siluettitaiteilija Sirkka Lekmanin tekemä. Tuo kuva on hieno ositus sellaisesta taiteen tekemisestä jota kirjassa esiintyvä siluetinleikkaajakin edustaa. Kuten kirjassa sanotaan ”Siluetinleikkaaminen on katsomista, näkemistä. Piirros kertoo osaatko katsoa ja voitko oppia katsomaan, sanoi siluetinleikkaaja.”

Kirjassa on kolme maailmaa, jotka kulkevat limittäin ja päällekkäin. Ensimmäinen maailma on ”Maisema”, jota kirjan Cora edustaa. Maisema on kirjailija Phyllis Wellsin kirjoihin ”Siluetinleikkaaja” ja ”Varjokaupunki” perustuva maailma. Toinen on romahdusta edeltävä ja sitä seuraava ”Suomenmaa”, jota edustaa Lucia, joka tutkii Phyllis Wellsin teoksia ja jonka tutkimusten pohjalta. pimeydestä tulee tietynlainen elämäntapa ja ideologia romahduksen jälkeiseen maailmaan.  Kolmas maailma on romahduksen jälkeinen saarimaailma (osa Suomenmaata). Sitä edustaa kirjoittaja, joka tutkii Lucian elämää ja elää Lucian elämäntyön hahmottavaa elämää.

Nämä maailmat ja niiden keskinäin vuorovaikutus muodostavat mielenkiintoisen fantasian ja todellisuuden sekä dystopian ja utopian sekoituksen, jonka yhteyksiä nykymaailman ilmiöihin ei voi olla huomaamatta. Esimerkiksi kysymys lasten hyväksikäytöstä tulee esille Phyllis Wellsin kirjan kreivin kautta ja jatkuu romahdusta edeltävään maailmaan Shirley Templen esimerkin kautta. Käsittelytapa tuo asian vaikuttavasti esille, eikä sitä pystytä peittelemään toimintatapoja muuttamalla. Pimeyden arvostus saarimaailmassa on hieno tapa kritisoida ylikulutusta ja tuhlausta, jota meillä edustavat mm. kaikkialla kaiken aikaa loistavat mainosvalot. Elämä saarella on muutenkin esimerkki turhuuden turhuudesta. Ajattelutapamme kritiikkiä edustaa mm. satama Coran asuttamassa kaupungissa, joka on ilman vettä. Silti ihmiset toimivat kuin vesi olisi vielä jäljellä. Enpä olisi hienommin osannut kuvata sitä, kuinka me nykyihmiset elämme kuin mitään muutosta entiseen ei olisikaan tapahtunut (Ilmastonmuutos).

Olen edellä korostanut seikkoja, jotka herättivät minut ajattelemaan. Kirja on kuitenkin myös äärettömän kiinnostava ja luettava romaanina. Maisema-maailman lasten ja Coran tarina on paikoin järkyttävä, mutta mielenkiintoinen. Lucian ja erityisesti hänen ja Ibiksen rakkaustarin on äärettömän kaunis ja kuvaus siitä, miten kertoja elää uudessa romahduksen jälkeisessä maailmassaan on ehkäpä aiheellinen muistutus tulevaisuudesta.

Tarkkaavainen lukija löytää myös kirjan nimistä yhteyksiä historiaan ja mytologiaan. Niiden selvittämien antaa vielä lisää syvyyttä tarinoihin. Ja eläimilläkin on oma merkittävä roolinsa erityisesti korpeilla, pöllöillä ja tietysti kissoilla.

Kirjan lopussa Anu Kaaja omistaa kirjan kuolleelle Haades kissalleen. Kirjassa myös Lucian Hekate kissa kuolee. Uskoisin, että kissojen tuonpuoleisessa maailmassa nuo kaksi ja minun sinne siirtynyt Ultima kissani viihtyvät hyvin yhdessä, vaikka Ultimassa onkin pomottajan piirteitä.

Anu Kaajan ”Siluetinleikkaaja” on uskomattoman runsas ja monitahoinen kirja. Siinä todellisuus ja fantasia, dystopia ja utopia muodostavat kokonaisuuden, joka kutkuttaa lukuhermoja mutta pakottaa katsomaan myös omaa maailmaamme uusin silmin. Mutta on kirjassa myös uskomattoman kaunis  Lucian ja Ibiksen rakkaustarinakin. Ymmärtämisen ja toisen tukemisen esimerkki. Kirja on kaunis sisältä ja ulkoa. Kokonaisvaltainen kokemus, joka kannattaa hankkia. Kiitos Anu Kaaja.

Mariia Niskavaara: ”Ester, teurastaja”

 

 

 

Mariia Niskavaara: ”Ester, teurastaja”

Kosmos 2025

181 sivua

Mariia Niskavaara on vuonna 1988 Valkeakoskella syntynyt kirjailija ja ”Ester, teurastaja” on hänen ensimmäinen romaaninsa.  Romaanillaan hän voitti mm. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2025. Hän valmistelee Turun yliopistossa väitöskirjaa lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikasta (Wikipedia). Kirjan käännösoikeudet on myyty 30 maahan. Ja nyt kirjan luettuani voin sanoa, että aiheesta.

Toivottavasti muille ei käy samoin kuin minulle eli välttelevät kirjaa sen nimen perusteella. Ajatus eläinten teurastamisesta ja sen kuvaamisesta kirjassa tuntui vastenmieliseltä. Kylläpä erehdyin täydellisesti. Vaikka teurastamista toki kuvataan mutta siitä on tehty esteettinen ja kaunis toimenpide, jossa myös arvostetaan teurastamisen kohdetta. Kirjan luettua ymmärtää myös, että tekeillä oleva väitöskirja lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikasta voi olla tulkinnoiltaan olla uutta luova.

Väitöskirjan aihepiirin lisäksi kirjailijan syntymäpaikka, Valkeakoski; näkyy hienosti teoksessa. Jokainen suuren teollisuuslaitoksen ympärille rakentuneessa asutuskeskuksessa syntynyt aja asunut ihminen tunnistaa Esterin elinympäristön omakseen. Kaivospaikkakunnalla syntyneenä ja lapsuutensa siellä eläneenä tunnistin niin elämäntavan, ihmisten elämän arjen, asenteet ja suhtautumisen tehtaaseen. Minusta kirjassa on yhteen lauseeseen heti kirjan alussa kiteytetty paljon siitä niistä asioista, joista pikkukaupungin tulevaisuudenusko rakentui. Niitä oli tietysti työpaikka tehtaalla ja sulhanen, jolla Esterin mukaan oli ”Hyvä koulutus, vakaat tulot” ja tietysti tehtaalla. Nautin myös kuvauksista ihmisten suhteista. Vaikka kaikki tunsivat toisensa asiat, ja erilaisuutta tuijotettiin niin poikkeavia tai vammaisia kohdeltiin ymmärtävästi. Esimerkkinä on Sekopäänainen, jonka mieli on hajonnut lapsen menettämisen jälkeen. Hän liikkuu lastenvaunujen kanssa ja ihmiset kehuvat lastenvaunuissa muka olevaa lasta, jolloin Sekopäänainen hymyilee onnellisena. Nykyisissä asuinympäristöissä myötätuntoa ei tunnu löytyvän mutta sitäkin enemmän pilkkaa.  Minusta on tärkeää näyttää, että voisivat olla toisinkin ja mikä meidän elämäntyylimme on muuttanut.

Heti naimisiinmenon jälkeen Ester haluaa saada lapsen miehensä Keinosiementäjän kanssa. Se ei onnistu ja kirjan kuvaukset lapsensaannin vaikeudesta ja Esterin kokemuksista voivat minusta olla lohduttaviakin monelle samanlaisessa tilanteessa olleelle. En tiedä onko asiaa aiemmin käsitelty missään romaanissa näin hyvin ja perusteellisesti.

Ester on Teurastaja isolla T:llä. Osaava ja työtään arvostava. Mutta samanlainen on myös hänen suhteena työnsä kohtaisiin. Arvostava ja hän näkee myös eläinten kauneuden ja niiden merkityksen ihmisille paitsi elintarvikkeena niin myös varaosina ihmisten elimille. Juuri tämä tapa suhtautua eläimiin johtaa siihen, ettei aiheesta, teurastamisesta, tule verellä ja kuolemassa mässäilyä.

Kirjan lopussa Esteriltä löytyy kasvain. Hän kieltäytyy leikkauksesta, koska hän kokee, että lopultakin hänessä kasvaa jotakin. Voiko Sekopäänaisen mukainen muutos ihmisen mielessä kehittyä myös tällä tavalla? Sitä voi kirjan loppuosassa miettiä.

Mariia Niskavaaran ”Ester, teurastaja” on hieno ja erilainen kirja. Älkää tehkö niin kuin minä, joka välttelin kirjaa pitkään nimen takia. Kirjassa ei mässäillä verellä ja kuolemalla, vaan kuvataan lämpimästä Ester teurastajan elämää ja samalla meitä ihmisiä ja muutoksia teollisuuskaupungin elämässä ja ihmisten asenteissa. Huima lukukokemus.

 

Solvej Balle: ”Tilavuuden laskemisesta” osat I, II, III ja IV

 

 

 

 

 

Solvej Balle: ”Tilavuuden laskemisesta” osat I, II, III ja IV

Kosmos 2024 (I , II ja III osa) ja 2026 (IV osa)

I-osa 155 sivua, II-osa 175 sivua, III-osa 174 sivua ja IV-osa 174 sivua

Suomentanut Sanna Manninen

Tanskankieliset alkuteokset ”Om udregning af rumfang I, II, III, ja IV (2020 …2022)

 

Tanskalaisen Solvej Ballen teos ”Tilavuuden laskemisesta” käsittää suunnitelmien mukaan 7 osaa. Kuusi niistä on jo ilmestynyt tanskaksi ka neljä suomennettu. Viimeisin IV-osa 2026. Teos on uskomattoman omaperäinen ja imaisee lukijan mukaansa. Tämän teossarjan osalta ei voida sanoa, että kukin jakso olisi oma itsenäinen teoksensa. Kirjat kuuluvat yhteen ja muodostavat jatkumon ja tapahtumien ketjun.

Nuori Voima lehdessä 1/2026 on Telma Peuran erinomainen haastattelu Solvej Ballesta ja nimenomaan tästä teoksesta. Siinä Balle toteaa, että häntä on aina kiinnostanut se ”miten kirjallisuus mallintaa aikaa ja muovaa aikakäsitystä” ja että häntä on kiinnostanut ”mitä tapahtuisi, jos sama päivä toistuisi yhä uudelleen”. Juuri nämä ovat tämän kirjasarjan keskeisiä teemoja.

Sarjan ensimmäinen osa pääsee vauhtiin tilanteesta, jossa päähenkilö Tara huomaa marraskuun 18 päivän toistuvan. Hän huomaa sen Pariisissa hotellissa, jossa yhden vieraan leipäpala putoaa aamupalalla lattialle samalla tavalla viipyillen. Ensimmäistä jaksoa kuvaavat hämmennys, pyrkimykset etsiä ulospääsytietä ja turhautuminen, kun puolisolle täytyy joka päivä kertoa tilanne uudelleen. Ensimmäinen osa onkin paluutien etsimistä yksin tai kumppanin kanssa. Osan tärkein havainto Taralle on se, että hän huomaa ”syövänsä maailman tyhjäksi” sillä tavarat, jotka hän käyttää eivät palaudu vaikka 18 marraskuuta palaakin. Ne häviävät kulutuksen myötä kaupoista, ravintoloista tai puutarhasta.

Sarjan toinen kirja on jo uuden etsimistä. Miten toistuvat päivät voisi elää uudella tavalla mutta tavallaan myös palaamista vanhaan. Tara kaipaa vuodenaikojen vaihtelua ja hakee sitä matkustamalla sinne missä marraskuusta huolimatta on eri vuodenaikoja vastaavia olosuhteita. Kirjan lopussa hänen yksinäisyytensä loppuu sillä hän löytää toisen marraskuun 18 päivään juuttuneen henkilön. Hän löytyy, kun Tara havaitsee ihmisen, joka ei toimi samalla tavalla toistuvina päivinä.

Kolmannessa kirjassa aikaan juuttuneita löytyy lisää. Uudet mukaan tulevat tuovat mukanaan myös uutta ajattelutapaa. He eivät vain juutu toistoihin, vaan ajattelevat että aikaan juuttuneiden tulisi toimia ”ulkopuolisen” maailman hyväksi joko estämällä yksittäisiä onnettomuuksia tai puuttumalla rakenteisiin ja luoda edellytyksiä paremmalle maailmalle.

Vähitellen aikaan juuttuneita tulee lisää ja heistä kasvaa yhteisö ja kollektiivi, joka löytää suurelle joukolle riittävän asuinpaikan.  Siellä asutaan tai vieraillaan mutta se on aiemmin yksinäisyyteen juuttuneille kiintopiste ja paikka, jossa ei joka aamu kertoa uudelleen samoja asioita. vaan ympäristön ihmiset muistavat mitä on tapahtunut.

Yhteisön voimalla ja tuella kirjaan tulee entistä enemmän laajoja pohdintoja mukana olevien tilanteen syistä, siitä miten ajan sekoaminen on tapahtunut, miksi juuri heille ja mitä olisi tehtävissä. Mietitään myös tarvetta kielen muuttamiseen, kun vanhat termit eivät enää sovellu esimerkiksi ajan määrittelyyn. Pohditaan ikääntymisen vaikutuksia. Ulkoisen maailman muuttumista ja ennen kaikkea miten turvataan myös ulkoisen maailman resurssit, eikä ”syödä maailmaa tyhjäksi”.

En kerro juonesta enempää mutta kirjassa kuvatut ilmiöt ja pohdinnat ovat mielenkiintoisia. Tärkeää on kuinka osallistujat myös heräävät maailman rajallisuuteen. Aluksi osa käytti toistuvuutta hyväkseen ja käytti ympäristöään hyväksi, mutta lopulta kaikki myös oivalsivat rajallisuuden. Ihmisten mielissä tapahtuneet muutokset on kirjassa kuvattu hienosti. Aluksi Tapan mielessä vain joskus vieraili toivo. Kun yhteisö kasvoi, päivät alkoivat kulua nopeasti mutta hyvin vahvasti kaikessa oli pohjavireenä kaipaus.

Balle kirjoitta hyvin ja koukuttavasti. Jokainen osa päättyy jonkin uuden alkuun ja seuraavaan kirjaa odottaa aina malttamattomasti. Toistuvat päivät eivät ole yksitoikkoisia vaan tarjoavat aina jotain uutta ja jotain mystistäkin, jonka ratkaisua jää odottelemaan. Neljännessä osassa se on Taran tulevaisuus mutta myös Olgan makuupussi (Lukemalla se selviää).

Pitää antaa kiitos suomentajalle Sanna Manniselle. Hienosa työtä ja ei mitään paineita, mutta seuraavaa osaa täällä odotellaan jo.

Solvej Ballen kirjasarjaa ”Tilavuuden laskemisesta” on suomennettu 4 osaa (kaikkiaan 7). Niihin kannattaa tarttua jo nyt sillä, vaikka kyse ei olekaan itsenäisistä teoksista, jokainen osa muodostaa järkevän kokonaisuuden. Nämä kirjat imaisevat mukaansa ja herättävät ajatuksia ajasta sen käyttäytymisestä ja ihmisestä tilanteissa, joissa aika pysähtyy. Vaikka ajatuksia herää, lukekaa kirjat kuitenkin romaaneina, sillä henkisesti ne ravitsevat kaikkein eniten. Kiitos suomentajalle Sanna Manniselle. Tämä kirjasarja varmasti yllättää.