Hae tästä blogista

tiistai 21. joulukuuta 2021

Kari Wikholm: "Pirtun tie, Rutt 96"


 

 

 

 

Kari Wikholm: Pirtun tie, Rutt  96

BoD – Books on Demand, Helsinki, 2021

195 sivua

 

 

Heti  alun  jälkeen  alkoi  tuntua, että  tämä  kirja  on huutanut  tarvettaan  tulla  kirjoitetuksi. Onneksi Kari Wikholm  on  huudon  kuullut, sillä  tämä  on  hieno  kirja pirtukaupasta  Raaseporin  ja  Inkoon  alueella  mutta  myös  paljon  enemmän. Minusta  tämä  kirja antaa  hienon  kuvan  tuon  rannikkoseudun elämästä, ristiriidoista ja  perinteistä. Toivoisinkin,  että  kari  Wikholm  jatkaisi  vielä  eteenpäin  ja  kertoisi  lisää  tuon  rannikkoalueen  historiasta  ja  osin  kielimuurin  taakse  jääneistä  tarinoista. Kielimuurilla  tarkoitan  sitä, kuinka  suomenkielisten  vallatessa  väestön  enemmistön, osa  tarinoista  jää  ruotsinkieliselle  puolelle. Niiden  pitäisi  kuitenkin  olla  yhteistä historiaa. Kirjassa ”Pirtun  tie, Rutt 96”  on  kyllä  tällaisille tarinoille paljon langanpätkiä  ja  kirjan  jälkisanoissa Kari Wikholm esitteleekin  monia  niistä.

Tämä  kirja  on  fiktiivinen  tarina  yhdestä  pirtukaupan  haarasta  ja  siitä  kuinka  laivuri  Sven, joutui  tai  meni siihen mukaan. Perusyynä  oli alueella  vielä  vallitseva  luokkajako, joka  vastusti epäsäätyisen  rakkauden  toteutumista  ja  siitä  johtuva  pyrkimys  nousta  osaksi  bättre folkia. Svenin  toiminta  rannikkolaivurina  loi  toiminnalle  hyvät  edellytykset. En paljasta  juonesta  enempää, sillä  tarina  kaikkine  käänteineen  on nautinnollista  luettavaa, sillä siinä on  pirtukaupan  lisäksi  lukuisia  kiinnostavia  käänteitä, jotka  hienosti  kuvaavat  30-luvun  ilmapiiriä ja  poliittista  tilannetta.  Kirjaan  on upeasti aikaansaatu aito 30-luvun  tunnelma  mm. aikakauteen  kuuluvan musiikin  ja  esiintyjien  kautta.  Kirja  tuo esille  myös  yleisemminkin  pirtukaupan  laajuutta,  pirtukauppiaiden  välistä  taistelua  ja  yhteenottoja  poliisin  kanssa. Kirja  päättyy myös  tältä  osin  myös  hienosti. Lukija  jää  miettimään  kuka  onkaan  se  suurin  konna pirtukaupassa.

Kirjan  voi  lukea dekkarimaisena pirtukaupan  kuvauksena,  mutta  se  on  paljon  muutakin.  Siinä  on  laaja  kuvaus  suomalaisten  sukellusveneiden  testauksesta  ja  suomalaisten  ja   saksalaisten (Weimarin)  yhteistyöstä  tällä  alueella. Kirja  kuvaa myös hienosti  alueen  rannikkolaivurein  toimintaa  ja  purjehtimista  Inkoon  ja Raaseporin  alueella ja  myös  matkoja Tallinnaan  saakka. Minusta  myös  nämä  purjehdusretket  ja  saariston reittien  kuvaukset  ovat kirjan arvokasta antia  ja osin  paikallista  kulttuuria  ja  perinnettä.

Kirja  on  fiktiota,  mutta  se  sisältää hengästyttävän  määrän  faktaa. Erityisesti  teknistä  tietoa laivojen  moottoreista,  sukellusveneistä, zeppeliinistä  ja  salakuljettajien ja  poliisin  käyttämistä  veneistä  ja  autoista. Kirja  on  kultakaivos  monelle  näiden  alojen  harrastajalle. Kirjan  lopussa  on  osio,  jossa  kirjoittaja  selventää  kirjassa esitettyjen faktojen  ja  fiktion suhdetta.  Tämä on hyväkin,  sillä  niin todentuntuisesti  kirja  on  kirjoitettu.

Kirja  ei  ole pelkästään  pirtukauppaan  keskittyvä jännityskertomus,  vaan  tärkeässä  osassa  on  kaksikin  kaunista  rakkaustarinaa ja  saksalaisen upseerin seikkailut sukellusveneiden  testauksen  yhteydessä. Nämä tarinat  ovat  tärkeitä  siinä  mielessä,  että niiden  kautta  tulee  esille  kansallinen  ja  myös  kansainvälinen  poliittinen  ilmapiiri  ja se  ympäristö  missä  ihmiset  toimivat.  Ne  tuovat tarinaan pirtukauppaan  laajemmin  historiallisen  ympäristön.

Tämä  on  kirja jonka  tulisi  kulua  jokaisen  Raaseporin  ja Inkoon  alueella  asuvan  käsissä.  Tämä  luo alueelle sellaista,  osin  historiallisesti  totuudellista, osin  legendamaista  historiaa,  joka  on  arvokasta. Siksi  toivoisin,  että Kari Wikholm  jatkaisi vielä kirjoittamista alueen  historiaan  liittyvistä  aiheista. Niitähän  on  rannikkomerenkulkuun  liittyen, kansalaissotaan  liittyen, alueen  kartanoihin  liittyen, erityisesti  Mustion  kartanon  osalta  jne. Kari  Wikholmin  tapa  perehtyä  asioihin  viimeisen  päälle,  luo  tähän  kyllä  edellytyksiä. Minä  ainakin  nauttisin  näistä  teoksista  ja  niin  varmasti  myös tuon rannikkoalueen alueen  asukkaat.

Haluan  lopuksi  mainita  vain  yhden  seikan  kirjan  vaikutuksista minuun lukijana.  Kirjassa  on  hieno  kuvaus  vappujuhlista Knipen ravintolassa Tammisaaressa. Se  on kirjassa myös  tietynlainen  pirtukaupan  keskus. Vappujuhlien  tapahtumiin  liittyy  myös  poliisin  ratsia. Olen  käynyt  kyllä  muutamia  kertoja  syömässä ko.  ravintolassa  ja nyt  kirjan lukemisen  jälkeen haluan  käydä  siellä  nimenomaan  kokemassa  kirjan  tunnelman. Toivottavasti  ravintola  ja Tammisaaren  kaupunki  osaavat  hyödyntää  tätä  kirjan  antamaa  lisäarvoa. Kyllä  me  lukijat  haluamme  kokea  myös  fiktiivisen tapahtuman  tunnelmia todellisessa  ympäristössä. Hyvä  esimerkki tarinoiden  voimasta  on  mm. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja. Kirjan  pohjalta  on  tehty  retkiä Kuopiossa.

Tämä  kirja  on  lahja läntisen  rannikkoalueen  asukkaille  ja  myös  muille  lukijoille. Se  tuo fiktion  kautta  lähemmäksi  alueen  historiaa  ja  perinteitä. Ja  sehän on  meille  kaikille  tärkeää.

maanantai 13. joulukuuta 2021

Meri Valkama: "Sinun, Margot"


 

 

 

 Meri Valkama: ”Sinun, Margot”

WSOY 2021

556 sivua

 

”Sinun ,Margot”  on  vahva,  moniulotteinen  kirja. Se  on  kirjeiden  kautta  vähitellen  paljastuva  rakkaustarina,  kertomus  omien ja isän  juurien ja  elämäntarinan etsimisestä ja  myös  kertomus DDR:stä ja siitä  millaiset  jäljet DDR:n hajoaminen  on  aiheuttanut. Tämä  on ennen kaikkea ihmisten  tarina,  mutta sen  kautta  paljastuu  ettei  meille  kerrottu ”voittajan totuus”  olekaan  aina sitä,  miten  ihmiset  sen  kokevat.  Erilaisia ”voittajan totuuksia”  on  meidänkin  elämämme  täynnä. Toivottavasti  kirja  opettaa  meitä huomaamaan ainakin  joitakin  niistä. Se,  että  tuo muistin  kollektiivinen  manipulointi ”voittajien totuuksien” kautta  nousee  esille, on kirjan  hienoimpia  anteja. Kirja  voitti 2021 Helsingin  Sanomien  esikoiskirjapalkinnon  ja  aiheesta.

Kirjassa  on kaksi  kaunista  rakkaustarinaa: Luisen  ja Markuksen  sekä Viljan  ja  Sagan. Tarinat  on kauniisti  ja  herkästi  kuvattuja ja  niin  erilaisia.  Minusta  niissä näkyy rakkauden  ja  rakastumisen  moninaisuus ja se,  ettei  rakkautta  saa sulkea  yhteen  muottiin, vaan sille  pitää  antaa  tilaa kasvaa  ja kehittyä. Minusta  kirjan  molempien  rakkaustarinoiden  yhteydessä  on  upeasti  kuvattu ehkä se  tärkein  seikka – suhtautuminen  toisen  osapuolen  lapseen. Suhde  lapseen ei  synny  hetkessä, vaan  kehittyy  ja  vahvistuu  luottamuksen  kasvaessa. Ja  kun  se  onnistuu , on  palkinto sydäntä  lämmittävä.  Nämä  hetket  ovat  kirjan kauneimpia. Hetki  kun Vilja  sanoo  Luiselle ”Mutti”  ja  Hertta  Viljalle ”Ei minulla enää ole  kahta äitiä. Nykyään minulla on kolme.”

Rakkaustarinoiden  ohella  kirjassa  myös  erotarina. Se  kuvaa  vahvasti  miten  syvästi  toisen osapuolen  petoksen paljastuminen  voi  ihmiseen  vaikuttaa. Se  voi vaikuttaa  kaikkiin  ystävyyssuhteisiin, maailmankatsomukseen  ja  johtaa  haluun  unohtaa  koko  menneisyys. Kirjassa  yksi  eron katkeruuden  syy  on se,  että  Rosa  ikään kuin tulkitsee  miehensä  ja  lapsensa  omaisuudekseen.

Kirja  on myös valtavirrasta poikkeava  kertomus DDR:stä tai  oikeastaan  DDR:n hajoamisesta  ja  nykyisestä  Saksasta. Kirjassa  on  kaksi  aikatasoa  vuodesta  1983  eteenpäin  ja  vuodesta  2011  eteenpäin- Näiden aikojen  väliin  mahtuu DDR:n hajoaminen  ja  liittäminen  Saksaan. Kirjassa  kuvataan  hienosti  hajoamiseen  liittyvää  kehityskulku  mutta  sitäkin  tärkeämpää  on,  että DDR:ää  katsotaan  tavallisten  kansalaisten  näkökulmasta. Maailma  ja  toiveet  näyttävät  sieltä  erilaiselta kuin mitä ”voittajan  totuus”  meille  tarjoaa. Kirja  ei kaunistele  epäkohtia, vaan  tuo aidosti  esille DDR:n  johdon  heikkoudet ja  joustamattomuuden  ja  myös  laajemminkin vanhakantaisen  sosialismin  raunioitumisen  mm. Tsernobylin  matkan  kautta. Kirja  tuo kuitenkin  esille  myös  sen,  ettei kansalaisten  arki DDR:ssä  ollut  pelkkää  kärsimystä, vaan tarjosi  aidosti  turvaa  ja  huolenpitoa. Siellä  oli  myös  aitoa  pyrkimystä rakentaa  parempaa,  demokraattista  sosialismia. ”Voittajan totuus”  on  halunnut  unohtaa  kaikki  nämä  myönteiset  piirteet  ja  sen  takia Stasi  ja loikkaukset  länteen  ovat  painottuneet  tiedotusvälineissä. Yksi kirjan  upeimpia  pätkiä  on luku ”Kotimaastani jäivät  vain rauniot”, jossa  arvioidaan Saksojen  yhdentymisen  vaikutuksia, erityisesti DDR:n kansalaisille. Lainaan tähän alun  tuosta  luvusta:

Der Spiegel 44/2009

Kotimaastani jäivät  vain rauniot

Saksat eivät yhdistyneet, vaan DDR pakkoliitettiin Liittotasavaltaan, kirjoittaa dokumenttielokuvaohjaaja Ute Lauterbach. Hänen mukaansa saksalaisten kollektiivista muistia on manipuloitu – ja sen seurauksia kannamme vielä 20 vuotta muurin murtumisen  jälkeen.”

Tuossa  kirjan kappaleessa esille  tuleva näkemys  kollektiivisen  muistin  manipuloimisesta  on  tärkeä. Kirjassa  se personoidaan  helpommin  ymmärrettäväksi  Viljan  kautta. Vilja  vietti lapsuudessaan  pitkiä  jaksoja  Markuksen  ja Luisen  kanssa. Eron  jälkeen Viljan  äiti  halusi  poistaa  tuon  ajan Viljan  muistista niin,  ettei  siitä  saanut  puhua. Kirja  rakentuukin  sille,  että Vilja  etsii  kadonnutta  muistiaan  ja  lopulta  myös Luisea.

Tämä  kollektiivisen  muistin  manipulointi  on  tärkeää  pitää  mielessä, sillä  on  siitä  merkkejä  meillekin  tarjottavassa historiallisessa ”totuudessa”.

Tämä  kirja  on hienosti  rakennettu. Se  sisältää  kaksi  aikatasoa, joita  yhdistävät Luisen ”Sinun, Margot”-kirjeet. Kirja  on kaunis ja rankka. Lukukokemus joka jättää  jäljen.

Luisen ja Markuksen rakkaustarina  paljastuu  kirjan  edetessä Viljan  isän  jäämistöstä  löytyneistä  kirjeistä. Sen  vuoksi  yhdistin  blogini  kuvaan Sinikka Hautamäen  herkän  teoksen ”Joulukirje”.