Emmi Itäranta: "Kuunpäivän kirjeet"

 

 

 

Emmi Itäranta: ”Kuunpäivän kirjeet”

Teos 2020

382 sivua

 

”Kuunpäivän kirjeet”  on  minusta Emmi Itärannan paras romaani tähän  saakka. Tästä  voivat  monet  olla  eri mieltä  ja  se osoittaa  vain  sitä,  että Emmi Itäranta onnistuu  teoksillaan  herättämään  ihmiset  ajattelemaan, niin heidän omaansa  kuin  ihmiskunnan  ja meitä  ympäröivän  maailman  tulevaisuutta.

Kirja  kuvaa tulevaisuutta  ja samalla  myös  nykyhetkeä. Kirjassa  tulevat  esille  niin siirtokuntien ihmisten  itsekkyys oman asuinpaikan etujen  turvaamiseksi, siirtolaispolitiikka ja  monet  muut  asiat,  jotka  tuntuvat rajoittavan  ihmiskunnan yhteiseen  hyvään  tähtäävää  kehitystä  ikiaikaisesti. Tähän  kuuluvat  myös  mm.  kuun  häikäilemätön  kaivostoiminta  ja  ympäristöjen  saastuttaminen myös  avaruuden  siirtokunnissa. Maassahan  se  on jo  viety liian  pitkälle. Myös  monilta  muilta  osin, blokkiutumisten, äärimmäisten  mielipiteiden  jne.  osalta  kirja  kuvaa  aidosti  myös  tätä  päivää. Mutta  samalla  se  luo  komean  vision ihmiskunnan  mahdollisuuksista  ja  raa’an  kuvan  näiden  mahdollisuuksien  pilaamisesta. Ehkä tärkeintä tässäkin  kirjassa  on se, että se osaltaan  herättää  meidät  puolustamaan  kaikkea  sitä  kaunista  ja  korvaamatonta  mitä  meillä  tässä  maailmassa  vielä  on.

Yhteiskunnallisesti  tärkeät  asiat  tulevat  esille  osana  hienoa, mielikuvituksellista  ja jännittävää  tarinaa. Tarina  on pääosin  kerrottu  kirjeiden tai  muistiinpanojen  muodossa,  se sopii  kirjaan  erinomaisesti. Varsin  nopeasti  alun  jälkeen  kirja  veti  mukaansa niin,  ettei  taukoja  olisi  malttanut  pitää. Vaikka itse pidän  tärkeänä  kirjan  yhteiskunnallista  sanomaa, on se  myös romaanina  kaunis  ja  tunteisiin vetoava. Hieno  kokonaisuus.

Ja lopuksi  tärkein kaikesta. Minulle  kiinnostavin osio  kirjassa  oli  parantajan  tarina. Tai se  mielen  maailma, johon parantaja  pääsi  ja  missä hän toimi. Tämä  maailma  kuvattiin  yhtä  todellisena  kuin  reaalimaailmakin  ja kirjassa kuvattiin  myös  mahdollisuudet maailmojen  rajapintojen  kohtaamiselle. Minusta  on  tärkeää  hyväksyä  olevaksi  vielä  sellainen  todellisuus,  jota  emme  vielä  tunne. Tämän  asian  tunnustaminen  on  aivan  eri  asia  kuin huuhaa,  joka  aiheen  ympärillä  liikkuu. Tärkeää  on  olla  avoin  uudelle  ja  vielä  tunnistamattomalle. Tässä  kirja  onnistuu  hyvin. Se esittelee  tieteen  mahdollisuuksia  mutta  myös  näitä  tunnistamattomia  ulottuvuuksia.

Lainaan vielä  lopuksi  yhden  kappaleen  kirjan  lopusta. Se  kuvaa  hienosti meidän  tilannettamme  maapallolla  juuri  nyt.:

”Ihminen on liian  pitkään ajatellut itseään luonnosta irrallisena, sen  yläpuolella  olevana. Luonnonvarojen riisto nähdään oikeutena, johon ei liity  velvollisuuksia. Siksi maa on siinä jamassa kuin on. Vain täydellinen ajatusmaailman muutos voi kääntää asiat toisin.”

”Kuunpäivän  kirjeet”  on ajatusmaailmaltaan  aikaansa  edellä, vaikka  se  mitä  konkreettisemmin  kuvaa  ihmiskunnan  nykytilaa. Ihmisten  ajatusmaailma  ei vain ole  vielä  tilanteen  tasalla. Tämä  kirja  voi osaltaan olla  muuttamassa  tilannetta, niin vaikuttava se on. Kirja  on  upea  romaani  tulevaisuudesta,  mutta sen  kuvaamat  ongelmat  ovat mitä  ilmeisemmin  ihmiskunnan  arkea  nyt. Kirja  antaa  myös  lukijan  mielikuvitukselle uusia  kiinnostavia  ulottuvuuksia.  Nautinnollinen  ja  herättävä  lukukokemus.

TEHDAS Teatteri, Aurinkobaletti ja Aura of Puppets: ”Huoneiden kirjan monitaiteellinen esitys ja kokemus osallistujille”. Ennakkoesitys 12.8.2021

 

 

 

TEHDAS Teatteri, Aurinkobaletti ja Aura of Puppets: ”Huoneiden  kirjan monitaiteellinen esitys ja kokemus osallistujille”. Ennakkoesitys 12.8.2021

Perustuu Saila Susiluodon  runoteokseen ”Huoneiden kirja”

 

Huoneiden  kirjan  ennakkoesitys  ei  ollut  esitys yleisölle, teoksen  läpi  kulkeneille. Se  oli  kokemus suurilla  kirjaimilla. Se  ylitti  kaikki  odotukset eikä sortunut  halpoihin  ratkaisuihin, vaan  loi aidosti  uutta  monitaiteellista  ympäristöä  ja  sisältöä runoille. Se  oli  tehty  tavalla,  joka  veti  osallistujat  mukaansa jo  alun  kolikonheiton  kautta. Uskon,  että  jokainen  sai  teoksesta  omanlaisensa  kokemuksen.

Esityksestä  tullessa  alkoi  askelten  tahtiin  tulla  mieleen  lauseita jotka  halusin  sanoa  esityksestä  ja  kiitokseksi  tekijöille. Oli  kiirehdittävä,  jotta  ne  siirtyisivät  paperille  ja  siirtyiväthän  ne.

Joten tässä  on  arvioni ”Huoneiden  kirjan” esityksestä

 

Kylähulluksi  häntä  pitäisi  kutsua.

Häntä  joka ehdotti ”Huoneiden  kirjan” toteuttamista

todellisten  huoneiden  ja

monitaiteellisten aistimusten  muodossa.

Kylähulluja  oli myös  koko  se  porukka,

joka ajatukseen  tarttui

ja toteuttikin sen  niin  vaikuttavasti,

että  jokainen  kokijakin  muuttui  kylähulluksi.

Tai ainakin tunnemyrskyn kautta

avoimemmaksi  uudelle,  ja ajattelevammaksi.

Kylähulluus  on oikeastaan aina  ollut  ansio.

Mutta erityisesti tämän teoksen  tekijöille 

haluaisin antaa Kylähullu-kunniamerkin.

Mutta vaikka  saattekin  kunniamerkin,

sain minä, kulkija, kuitenkin enemmän.

Sain kokea luovuuden ja innostuksen

hyökyaallon  voiman ja siitä hiukan itseenikin.

Kiitos  esityksestä.

 

Huoneiden  kirjan  esitykset  jatkuvat 13.8. – 29.8.2021. Menkää  ihmeessä  kokemaan  jotain  uutta.

Colson Whitehead: "Nickelin pojat"

 

 

 

 

Colson Whitehead: ”Nickelin pojat”

Otava 2020

215 sivua

Englanninkielinen alkuteos ”The Nickel Boys”, 2019

Suomentanut  Markku Päkkilä

 

Viime vuosina  olemme  saaneet  lukea  useistakin hautalöydöistä,  jotka  sijaitsevat  alkuperäiskansojen  lasten  koulukotien  läheisyydessä. Hautapaikkoja  tai  haudattuja  uhreja  ei  ole  merkitty  tai nimetty. Enemmänkin on kyse  uhrien  piilottamisesta.  Todennäköinen  lasten  ja  nuorten  kuolinsyy  on huono  kohtelu  tai  ”koulutuskeskuksissa  harrastettu  väkivalta,  joka  on  haluttu  kätkeä. Corson Whiteheadin  kirja ”Nickelin pojat”  liittyy  tähän  aihepiiriin, vaikka siinä  kerrotaankin laitoksesta,  johon  joutuvat  niin  valkoiset  kuin  värillisetkin nuoret,  jotka  ovat  joutuneet   kaidalle  polulle  tai  tuomituiksi  syyllisenä  tai  syyttömänä.  Ihonväristyä  riippuen  nuorten  kohtelu  on  kuitenkin  erilaista.  Erityisesti värillisiin  kohdistuu  rajua  väkivaltaa,  jonka  tietyissä  tapauksissa  on  tarkoitettukin  johtavan  kuolemaan. Käytän  kirjan laitoksesta  nimeä  kasvatuslaitos,  koska  se on suomalaisille  tutumpi.

Nickelin  kasvatuslaitoksen  ja sen  elämän  kuvaus on  järkyttävää.  Kuvauksessa  ei mässäillä väkivallan  kokemisella  tai  arjen synkkyydellä. Kuvaus  on  ikään kuin  ulkopuolista, havainnoivaa  ja siten  koskettavampaa  ja  todempaa. Se  kertoo  kuinka pahoinpitelyt  ja seksuaalinen  väkivalta  ovat  arkipäivää. Ainakin  minuun  tällainen  kirjoitustyyli  tehosi. 

Kirjan  päähenkilö Elwood  on hahmo  joka  vie  lukijan  sydämen. Yritteliäs, lahjakas  ja  tulevaisuuteen  uskova. Epäoikeudenmukaisuus tuhoaa  kerta  kerralta  hänen  mahdollisuutensa. Epäoikeudenmukaisuus,  jonka  perustana  on  ihonväri. Tämä  kirja  jos  mikä  kasvattaa  rasisminvastaisuuteen.

Kasvatuslaitoskuvauksen  lisäksi  kirja  on  kuvaus Elwoodin  elämästä. Siinäkään  kirja  ei  ole  tavanomainen,  vaan  tarjoaa  lopussa  mielenkiintoisen  ja yllättävän  loppuratkaisun.

Kirja  herättää  väkisin  myös  kysymyksen  siitä,  millaista  oli  elämä  suomalaissa  kasvatuslaitoksissa. Vielä  minun  nuoruudessani  sana  kasvatuslaitos  oli  pelottelusana. ”Jos  et  ole  kunnolla,  joudut  kasvatuslaitokseen.” Ihan  samanlaista  murhiin  johtavaa  väkivaltaa  meillä  tuskin  esiintyi,  mutta  kylläkin  väkivaltaista  kohtelua  ja  seksuaalista  väkivaltaa. Väkivaltaisesta  kohtelusta on esimerkkejä  ihan  viime  vuosiltakin. Tästäkin  olisi  syytä  kirjoittaa Nickelin poikien  tapainen  kirja,  koska  sen  vaikutus  ihmisten  mieleen  on  vahvempi  kuin  tilastolukujen.

Kirjassa  todetaan monessa  kohtaa,  että Nickelin  laitos  tuhosi  tulevaisuuden. Kävikö  näin  myös  suomalaisten  laitosten  kohdalla.

Tämä  on  hyvä, järkyttävä  ja  ajatuksia  herättävä  kirja.