Hae tästä blogista

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Saara Turunen: "Järjettömiä asioita"


 

 

 

Saara Turunen: ”Järjettömiä asioita”

Tammi 2021

337 sivua

 

Vähän  kirjan  alun  jälkeen  ajatteli, että  onko  tämä  lopultakin  kirja,  joka paljastaa totuuden  hokemasta ”miksi naiset  aina rakastuvat renttuihin”. Valitettavasti  kirja  ei  sitä  tehnyt. Miehet  eivät  olleet  tarpeeksi  renttuja. Ei  tuo  puute  kuitenkaan  suurta  surua  aiheuta, sillä  kirja  on  hyvä  ja  kiinnostava.

Itse asiassa  tämä  on  matkakirja. Ei  suinkaan  tavallinen  matkakirja, vaikka  siinä  matkustetaankin  paljon. Tämä  on  matkakirja omaan  elämään. Matkakirja  tämä  on siksikin, että  elämää  katsotaan  ulkoapäin eikä  niinkään  sisältä, jolloin elämän  ilot  ja  tuskat koetaan tässä  ja  nyt. Kirjoitustyyli  on  ilmeisen  tietoinen  valinta ja  antaa  mahdollisuuden  käsitellä  asioita  laajemmasta, ulkopuolisesta  näkökulmasta. Voisi  melkein  sanoa,  että  kirja  tarjoaa  näytelmän  kirjan  muodossa.

Kirja on myös  kertomus  kipuilusta rakkauden  odotusten  ja  todellisuuden  välillä. Päähenkilö  ei  uskalla  heittäytyä  tunteiden  varaan, vaan  uskottelee  itselleen muodollisen, enemmänkin  velvollisuudentuntoon  perustuvan,  kanssakäymisen  riittävän. Päähenkilö  ikään kuin  kieltää  itseltään haluun  perustuvan  ruumiillisen  nautinnon. Rakkauden  käsite  on vajavainen  ja  sen  vuoksi suhteeseen  liittyy  jatkuvasti  ajatus  eroamisesta  ja  toisaalta siihen liittyy  toive  syventää  suhdetta  lapsen  avulla.

Minusta  tämä  kipuilun  kuvaus ja  rakkauden  tulkitseminen  muodolliseksi  on  mielenkiintoinen,  koska se  on hyvin  usein  osa  miesten  ajatusmaailmaa. Monesti  tuntuu  siltä,  että  miehelle  on  olennaista, että  on  vaimo  ja  hän suorittaa  vaimolle  kuuluvat  tehtävät. Vain  parhaimmillaan  ruumiillinen  ja  myös  henkinen  nautinto  liittyy  tähän  suhteeseen. Aiemminhan  koko avioliittoinstituutio  perustui  tällaiseen  ajattelutapaan.

Asioiden  kääntämien  nurinpäin  voi  auttaa  myös  näkemään  naisen  aseman  avioliitossa  uudella  tavalla. Huomaamaan,  että  tätäkö  minulta  odotetaan,  tämäkö  on  minun  roolini. Onko  minua tuntevana  ja  kokevana  itsenä  olemassakaan  puolison  silmissä.

Kun  kirjassa  asioita  katsotaan  ulkopuolelta, eikä  tunnemyrskyn  sisältä, se  tarjoaa  runsaasti  konkreettisia  havaintoja arjen  oudoista  käytännöistä. Ehkä  kirjan  nimikin ”Järjettömiä asioita”  tulee  niistä. Kirjassa  todetaankin yhden  tapauksen  yhteydessä:

”Mutta en voi tälle  kaikelle  mitään, ja se johtuu siitä, että  näillä asioilla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä.”

Ulkopuolisen  tarkastelutavan  kautta  nämä  asiat  tulevat  kuitenkin  näkyviksi. Ja  kirjassa  tällaisia  asioita  on paljon.

Kirjan  hienoa  antia  ovat erilaisten, katalonialaisten  ja suomalaisten,  elämäntapojen  ja näiden  tapojen  taustalla  olevien ajatusmaailmojen  vertailut. Kirjassa  ne  liittyvät  konkreettisiin, arkisiin  tilanteisiin ja  jos  niiden  lukeminen  ei  johda  omien käytäntöjen  kyseenalaistamiseen, niin  ainakin  se  laajentaa  omaa maailmankäsitystä. Tämä on edellytys  myös  sille, että  erilaisuus pystytään  hyväksymään.

Kirjassa  on hauska  kuvaus terapiasta  tai  oikeastaan  erilaisten  terapeuttien  kuvaus. Kuvaus  siitä, miten terapeuttien  ulkonäkö, käyttäytyminen  ja huoneen  sisustuskin  korreloi  heidän  antamaansa  palveluun. Valitettavasti, hauskuudesta  huolimatta  kuvaus  voi tuntua  terapian  väheksynnältä, kun se  monelle  kuitenkin  on  välttämätön tukipalvelu.  Itse  asiassa,  päähenkilöllekin  terapeutti  antaa  olennaisen  keinon  rakkauteen  liittyvän  kipuilun hävittämiseksi, vaikka  päähenkilö väittääkin  mielessään  sen  jo  tietäneensä. Tietäminen  ja  tiedon  ottaminen  käytäntöön  ovat  kuitenkin  eri  asioita.

”Niin sanoo pöyheätukkainen, sitoutuminenhan on yleensä sitä, että on jotain yhteistä, että osapuolia sitoo jokin jaettu asia. Joo, minä sanon, enkä ymmärrä, miksi pöyheätukkaisen on sanottava minulle noin itsestäänselviä asioita. Odotan, että hän sanoisi vielä jotain muutakin, mutta ei hän sano, katselee vain minua vastapäisestä tuolistaan.”

Ei tämäkään  välttämättä  ole  koko  ratkaisu  kipuiluun,  mutta luo  valoisamman  näköalan  eteenpäin.

Tämä  on vahva  kirja rakkauden  kokemiseen  ja sen  tulkitsemiseen  liittyvästä  kipuilusta, joka  osittain  johtuu  pelosta avautua  tunteille.  Sitoutumisen merkityksestä rakkaudessa. Erilaisuudesta.  Tämä  on matkakirja  omaan elettyyn  elämään  ja  myös näköala  eteenpäin. Tämä kirja  on hauska  ja vakava. Parhaimmillaan se avaa  silmiä näkemään asioita uudella  tavalla. Tämä on ikään kuin näytelmä kirjan muodossa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Anneli Kanto: "Rottien pyhimys"


 

 

 

Anneli Kanto: ”Rottien pyhimys”

Gummerus 2021

409 sivua

 

Kuten  niin  monet Anneli Kanto:n  kirjat, niin  tämäkin  on  kulttuuriteko  tai  ehkä  oikeampaa  olisi  sanoa, lahja  meille  lukijoille  ja  kaikille  suomalaisille. Vaikka  kirjan  lähtökohtana  ovatkin  Hattulan Pyhän Ristin kirkon  seinämaalaukset, on se  myös  ajankuva ja se  kertoo  myös alueen ihmisistä ja  heidän  elämästään.  Pääosassa  ovat  tietenkin  maalaukset  ja  niiden  sanoma. Maalausten  tausta  ja  jopa  värien  merkitys  esitellään  kiinnostavasti. Jokainen lukija  katsoo  maalauksia  tämän  jälkeen  uudella  tavalla. Kirja  kuvaa  hienosti  myös  miten  maalarit  löytävät maaluksiinsa  konkreettista  sisältöä  ja  vertauskuvia  paikallisten  ihmisten  arjesta  ja  tekevät  näin kuvien  sanomaa  tutummaksi  ja läheisemmäksi. Lisäksi  kirja  on  myös  ihmisten  tarina, erityisesti Pelliinan,  taiteellisesti  lahjakkaan  ja  syrjityn tytön tarina. Pelliinankin  tarina  kasvaa  lopulta  naisen  ja syrjityn  ihmisen  kasvutarinaksi.  Eikä  kaikkein  vähiten,  kirja  on  myös  kuvaus  taiteen  tekemisestä, innoituksesta, konkreettisesta työstä  maalaamisen  taustalla  ja  intohimosta  kehittyä  paremmaksi. Tämä  on  uskomattoman  rikas  kirja.

Vaikka  kirja  esitteleekin  kirkon  maalaukset ja  maalaamisen  laajasti, tulee pääosaan  kuitenkin  tärkeämpi sanoma.  Mihin maalauksilla  pyritään ja  millaisia  ajatuksia on niiden  taustalla. Andrea, maalareista  parhain, kertoo  kirjassa Pelliinalle:

”- Pappi puhui hartaudesta ja muistista ja opettamisesta, mutta hän puhui liian pienesti. Puhui kuvista kuin kirjuri. Maalarin pitää ajatella laajemmin. Me maalaamme kirkkoon maailman synnyn ja lopun ja kaiken siltä väliltä. Se on opetus kirkkokansalle, siinä se pieni pappi oli oikeassa, vaikka pullistelikin itseään kuin sammakko. Kun ihmiset katsovat kuviamme, he ymmärtävät, miten maailmassa pitää elää. Kuvat näyttävät, mikä on Jumalan tahtoa vastaan ja mikä on Hänelle suosiollista.

  Andrea viittoi kohti tyhjiä seiniä. Mielessään hän näki niille syntyvät kuvat ja värit ja selitti, että kirkon maalaaminen on työ, jonka suuruuden edessä maalari on vähäinen. Maalausten pitää kertoa kirkkoväelle, keitä ihmiset ovat, miksi olemme maailmassa ja mitä seuraa, kun maallinen elämämme kerran loppuu.  …”

Kirjassa korostetaan,  että  jokainen  näkee  kuvat  tavallaan  ja  siksi  kuviin  lisätään  arkisesta  elämästä  tuttuja  elementtejä,  jotka  selventävät  mm.  synnin  konkreettista  ilmenemistä. Kun  kuvat  ja  niiden värienkin  merkitys  selvitetään  yksityiskohtaisesti, osaa  lukija  katsoa  ja kokea  maalaukset  uudella  tavalla. Näin  minunkin  matkani  suuntautuu  ennemmin  tai  myöhemmin  Hattulaan.

Maalaustyön  kuvaukset  ovat  myös  kuvausta  taiteen  tekemisestä ja  siitä, miten  kuvat ja  aiheet  kehittyvät ja kasvavat  tekijöiden  mielessä.  Nämä  kuvaukset  ovat  yleispäteviä  kaikkeen  taiteen  tekemiseen.  Tähän Andreaksella  on  hieno  vertauskuva:

” – Tiedätkö, mistä  kuvat  tulevat maalarin päähän? Andreas kysyi ja selitti:

-          Ne tulevat Taivaasta, Benedictus sen tiesi. Tuomas Akvinius, joka on melkein paavi, on kirjoittanut, että Taivaassa on häikäisevää valoa pulppuava lähde. Se lähettää niin taivaallisia ja ihania kuvia, että maalari saa tehdyksi niistä vain kalpean kuvajaisen. Silti yritämme maalata oven näkyvästä maailmasta näkymättömään.”

Tätähän taide  usein  on. Ainoa  keino  päästä  todellisuuteen,  jota  emme  vielä  tunne tai  näe.

Pelliinan  tarina  on  toinen  tärkeä  osa  kirjaa. Se on  poikkeavan, syrjityn  ja naisen  kasvutarina. Kirjan  alussa Pelliina  kuvaa  itseään  näin:

”Minussa on jotain väärin eivätkä minulle  kuulu olemiset jotka tavalliselle ihmiselle kuuluvat. Olen pahasilmä kun silmäni eivät ole valoisat ja kirkkaat niin kuin oikeilla ihmisillä eivätkä edes ruskeat niin kuin karjalaisilla vaan vihreänkarvaiset ja siksi minua epäillään kateisiin kuuluvaksi. Pelätään että katson pahasti vaikka toisin päin se on koska minua katsotaan  pahalla silmällä.”

Myös Pelliinan  tarina  yhdistyy  hyvin  nykyaikaan.  Se osoittaa  miten syrjiminen, rasismi  ka kaltoinkohtelu  voi  tuhota ihmisen  itsetunnon ja  lopulta  koko  ihmisen. Kohtelun  ja  epäluulojen  takia Pelliinaa  pidetään  vähämielisenä ja  outona ja hän  vetäytyy  entistä  enemmän  syrjään.  Kuitenkin  hän  on taiteellinen, terävä-älyinen  ja lahjakas. Juuri  taiteellisuutensa  takia  hän pääsee  irti  tästä  kierteestä  vaikka  naiseus on  katkaista  tien  ulos. Kirja  käsittelee  hienosti  kaikkia Pelliinan  tiellä  olevia  ennakkoluuloja jotka  eivät vieläkään  ole  kadonneet.  Pelliina näkee kuitenkin tien  ulos kun  kirkkomaalarin ura  alkaa  hänelle avautua:

”Käskin ajatusten pysähtyä sillä ne mennä loikkivat kuin karkuun päässyt vasikka mutta tuntui että ne aukaisivat pääni karsinan vähän raoilleen niin että valoa pääsi  sisään.”

Tämä on huima  kirja.  Se tarjoaa rikkaan  kuvauksen Hattulan Pyhän Ristin kirkon  seinämaalausten sisällöstä  ja niiden  takana  olevista  ajatuksista. Lukemisen jälkeen kuvat  avautuvat aivan uudella  tavalla  ja niistä  löytää niihin liittyvät syvemmätkin merkitykset. Kirja  on myös  kiinnostava  ajankuva  ja kuvaus  kyläyhteisön  ihmisistä. Se on syrjityn Pelliinan kasvutarina ja ennen kaikkea, se on kuvaus kuvaus taiteen  tekemisestä, kuvien sisällön  löytämisestä ja niiden  vertauskuvallisuudesta. Kirja  on kaikkea  tuota,  mutta myös kiinnostava  ja mukaansa tempaava  kertomus  kirkon maalausajan  tapahtumista. Mutta  kirjan opetukset osuvat  tarkasti  myös tähän päivään. Tämä kirja  oli LUKUKOKEMUS, suurimmilla  mahdollisilla  kirjaimilla.

Kirjaa  on esitelty  jo useissa  blogeissa. Tässä  muutamia:

https://tuijata.com/2021/03/16/anneli-kanto-rottien-pyhimys/

http://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2021/04/anneli-kanto-rottien-pyhimys.html

https://kirjaviekoon.blogspot.com/2021/04/anneli-kanto-rottien-pyhimys.html