Hae tästä blogista

torstai 25. elokuuta 2022

Riitta Jalonen: "Omat kuvat"


 

 

 

Riitta Jalonen: ”Omat kuvat”

Tammi 2022

164 sivua

Hienon kannen  on suunnitellut Laura Lyytinen

 

Riitta Jalosen  uusimman kirjan  nimi ”Omat kuvat”  jo kertoo miten kirjassa väläyksenomaisten  tuokioiden  kautta tarjotaan  lukijoille  kirjailijan  elämän kaari,  iloineen, suruineen ja kaipauksineen. Mutta päinvastoin  kuin  kuvat,  jotka  usein  rekisteröivät  vain ajat, tapahtumat  ja  paikat,  kirjan  testit  antavat  paljon  enemmän.  Tunteiden  kautta  ne  avaavat  tien tapahtumiin  ja kokemuksiin ja se  on  niin  kokonaisvaltainen tapa, että  se vetää  lukijankin  kokemaan asiat  aidosti ja liittämään  itsensä  kirjailijan  kokemuksiin  ja  maailmaan. Pienien  pätkien  kautta Riitta Jalonen  avaa  lukijalle oman maailmansa  ja  kokemuksensa  aidosti  ja  koskettavasti. Tämä on tunteet  herkistävä  kirja, niin kirjoittajalle  kuin  lukijallekin. Tunteiden  kautta  avautuu  tie todellisuuteen  paljon avarampana kuin yksityiskohtia  luettelemalla. Yksi vaikuttavimpia kirjoja mitä  olen  lukenut.

Kirjan kiinnostavimpia osia  ovat  myös  kuvaukset  taiteellisesta  työstä. Muistikirjoista  joihin alkaa  syntyä  tekstiä  kuin  itsestään silloin,  kun  mieli  on saanut  työnsä  valmiiksi. Muistan  itsekin  kokeneeni  saman. Nuorena  sanoin  aina,  etten saa kirjoitettua  mitään,  jos minulla  ei  ole  sormia  kirjoituskoneen  näppäimillä. Kun  muutin  kotoa hankki  perhe  minulle vähillä rahoillaan  Olympia  matkakirjoituskoneen  ja  se kulki  sitten  mukana opiskeluajan  ja nuoruuteni. Opiskeluaikana  se  maaliskuussa joutui  aina vanhain tavarain  kauppaan,  kun  rahat  loppuivat,  mutta  aina  viimeistään  elokuussa lunastin sen  kesäansioilla  takaisin. Vaikka olenkin  kirjoittanut teknistä-  ja luentotekstejä, samanlainen proseduuri  niitäkin  edeltää.

Riitta Jalosen  kirjojen  aitouden  ja vaikuttavuuden  lähteet  näkyvät  myös  tässä  kirjassa. Kirjoittamisen  aikaan  ja  sen  jälkeenkin hahmot  ovat  osa tekijää. He  asuvat samassa  ruumissa  kirjoittajan  kanssa. Mahdollisesti  he aikanaan  sitten  erkaantuvat, mutta aina heistä  osa  jää  kirjailijaankin. Lainaan  tähän  hienon  pätkän kirjan  loppuosasta,  jossa  kirjailija  kertoo  suhteestaan kirjojensa  hahmoihin.

”…

Juhliin kutsun ensimmäisen fiktiivisen ihmiseni, esikoisteoksen Viljan. Paikalle tulee muitakin kirjojeni ihmisiä; he syntyivät myötätunnosta jakamaan taakkaa. He ovat pukeneet ylleen juhlavaatteet ja tulleet  yhden illan ajaksi maan päälle seurakseni.

Ehkä minusta otetaan valokuva, jonne he asettuvat kukin omalla tavallaan. Omat kuvat etsivät toisiaan ja päätyvät ryhmäkuvaan.

Minä olen ainut joka näen heidät mutta jokainen heistä näkee minut.

Hiljaisuudessa syntyneistä mykistä on tullut itseään ilmaisevia ihmisiä, vaikka  yhä he pysyvät vaiti koska ovat tottuneet olemaan niin. Mutta jonakin päivänä he alkavat laulaa, ja heidän äänensä ovat niin kirkkaita, ettei yksikään minusta syntynyt tunne huku ja huuhtoudu pois.

Olen onnellinen, että mielikuvitukseni  ja kaipaukseni loi heidät, sillä olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että fiktio muistuttaa ruumista suojaavaa ihoa. Fiktio on syntynyt mielen turvaksi.

Ehkä fiktiossa on paikka, jossa poispyyhkiytyneet muistot, ihmiset, tunteet ja tapahtumat hakevat uuden elämän ja hitaasti kirjastavat kohdat, joita ei ole kestänyt katsoa paljain silmin.

Tämän kirjan jälkeen kynä harjoittelee pysähtymistä, elämä ei.”

Lainauksen  viimeinen  lauseen alku  tietysti  viiltää sydäntä, mutta lauseen  loppu taas voi  merkitä monen uuden asian  alkua ja sen olet Riitta Jalonen  totisesti  ansainnut.

Tämä  kirja avaa  myös aivan  uusia  näkökulmia Riitta Jalosen  aiempiin  teoksiin. Ainakin ”Kirkkaus” ja ”Enkeliyöt” menevät uudelleen  lukuun.

Kirjassa Riitta Jalonen  kertoo elämästään  ja olennaisista  tapahtumista  tunteiden  kautta. Se avaa  aivan uudenlaisen  tien  lukijoillekin hänen maailmaansa ja näin myös  lukijasta  tulee osa tätä kokonaisuutta. Lukijasta  tulee myötäeläjä ja siten  osa  tätä  kirjaa. Välillä löytää itsensä  niin lumisateesta  Davosin  rinteiltä  kuin sairaalan  käytäviltäkin tai ihmettelemästä muistikirjaan  syntyvää  tekstiä. Vaikuttavan  hieno kirja  niin elämästä  kuin  taiteen  tekemisestäkin.