Johannes Anyuru: ”Ixelles”
Kustantamo S&S, 2024
431 sivua
Ruotsinkielinen alkuperäisteos ”Ixelles”, 2022
Suomentaja Outi Menna
Johannes Anyuru:n teos ”Ixelles” on monikerroksien, ajankohteinen ja ehdottoman tärkeä teos. Kirja kuvaa niin ihmisten manipulaation uusia keinoja, suhtautumista maahanmuuttajiin, slummiutumisen vaikutuksia ja ihmisten näköalattomuutta ja sen seurauksia ja siirtymistä lapsiin. Tietynlaisesta toivottomuudesta huolimatta kirja näyttää myös pieniä valonpilkahduksia, rakkauden, haaveiden ja kulttuurin (kautta). Kaikesta huolimatta kirjaa lukiessa tulee kysyneeksi itseltään: Olemmeko jo auttamattoman myöhässä? Olemmeko menettämässä yhden sukupolven, erityisesti maahanmuuttajanuorissa?
Erityisen hieno on kirjan kuvaus koneistoista, jotka virheellisten ja väärennettyjen tietojen ja muokattujen tai maksettujen henkilöhahmojen tai asiantuntijoiden kautta vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen. Tällaista organisaatiota kirjassa kutsutaan agentuuriksi ja yksi päähenkilöistä Ruth on siellä töissä. Meillä tällaisia organisaatiota kutsutaan esim. trollitehtaiksi tai ajatuspajoiksi. Helsingin kirjamessuilla 2024 oli mukana yksi näistä ajatuspajoista. Ständin seinällä oli juliste ”Maahanmuutto maksaa”. Puolitotuus, jolla oli tarkoitus lisätä maahanmuuton vastaista mielipidettä. Puolitotuus olisi muuttunut totuudeksi kahdella sanalla ”Maahanmuutto maksaa itsensä takaisin” ja vaikutus olisi ollut päinvastainen. Päivittäin olemme tekemisessä tällaisten mielipidemuokkausten kanssa. Toivottavasti tämä kirjaa opettaa meitä tarkkailemaan paremmin meille syötettäviä tietoja.
Kirjassa Antwerpenin lähiö, jota kutsutaan postinumeron mukaan alue 2070:ksi, on köyhien ja maahanmuuttajien alue. Sen elämää kirjassa pääosin kuvataan. Alue aiotaan purkaa ja asukkaat siirtää muualle ja Ruth:n agentuurin tehtävä on muokata yleinen mielipide sille suotuisaksi. Mielipiteen muokkaus epäonnistuu mutta kuvaus menetelmistä on paljastaa paljon nykyisen yhteiskunnan ja suuryritysten menettelytavoista. Inhimillisyydellä ei ole paljon sijaa silloin kun rahasta on kysymys.
Kirjan olennaisimmat teemat liittyvät kuitenkin maahanmuuttoon, maahanmuuttajien kokemuksiin ja kohteluun, toivottomuuteen, näkymättömyyteen ja erityisesti näiden vaikutuksiin nuorison käyttäytymiseen ja tulevaisuudenuskoon. Eivätkä vaikutukset kosketa vain tänne muuttaneita, vaan myös uudessa kotimaassa syntyneitä. Kirjan tarina etenee erityisesti nuorten kautta. Ruth:n hänen rakastettunsa Mio:n ja heidän poikansa Em:n ja heidän lähipiirinsä kautta. Em:n isä Mio tapetaan ennen hänen syntymäänsä ja yhtenä kirjan jännitteenä on myös se mitä lapselle voi kertoa isästä, joka kuitenkin oli huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen. Em onneksi ratkaisee itse asian vaatimalla, että hänelle puhutaan totta. Kirjan jänitettä pitää yllä myös epäilys siitä, ettei Mio olekaan kuollut, sillä hänen äänellään ilmestyy kullattuja levyjä, jossa hän kertoo hakevansa ihmisiä Ei-minkään osastolle, joka on eräänlainen unelma ihmisille, joita hyljeksitään. Ihmisille, joita ei edes nähdä nykyisessä maailmassa siellä ovat ”kaiken maailman katseet” ja siellä ”haavat voivat parantua”.
Kirjan pääsisältö on kuitenkin kertomus maahanmuuttajataustaisten ihmisten elämästä ja kokemuksista. Kertomus on elävä ja koskettava sillä se etenee ihmisten arjen, kokemusten ja tuntojen kautta. Asioita ei kaunistella, huumeiden käyttö ja väkivaltaisuus esitetään paljaana mutta myös syyt niihin.
Nuorten tilanteen osalta kirjassa on kaksi kohtaa, jotka selittävät paljon ja jotka on syytä ymmärtää. Lainaat ne tähän:
””Kuulen levyltä pojan, joka luuli olevansa prinssi”, Harsha sanoo,
”Niin kuin kaikki pojat.”
”Niin kuin kaikki pojat. Ja se lähti maailmalle ja tajusi, ettei siitä tulekaan kuningasta vaan kadunlakaisija.””
…
”Miksi me kuljettiin aina viiden riveissä, kun jengi tuli meitä vastaan Century Centerin käytävillä? Miksi me meluttiin busseissa ja pöllittiin kamaa, jota me ei tarvittu? Me haluttiin, että jotain tapahtuisi, että mikään ei lakkaisi tapahtumasta. Ja mitä meille voitiin sanoa? Että me häpäistiin itsemme? Häpäistiin meidän vanhemmat?
Koko elämä me ollaan etsitty jotain, mitä menettää.
Mutta meillä ei ole mitään.
Ja mitään ei ole olemassa järjestelmän ulkopuolella.”
Kaiken toivottomuuden ohessa on kuitenkin toivoakin. Syrjittyjen yhteisöllisyys voi olla voimavara ja kirjasto on osalle nuorisoa keskipiste ja kasvualusta eteenpäin. Niin käy myös Ruth:lle joka kirjaston ja sen runoiltojen kautta pääsee eteenpäin.
Kirjassa korostuu myös uskonnon (islam) merkitys. He järjestävät yhteisölle kokoontumistiloja ja toimintaa. Nuorisollakin on ainakin jonkinlainen arvostus uskontoa kohtaan. Ongelmana on kuitenkin se, että jos uskonnosta (islam) tehdään illegaali tai halveksittu, se romuttaa myös ihmisten luottamuksen yhteiskuntaa kohtaan. Tätä halventamistahan tapahtuu monessa maassa, jos ei virallisesti niin ainakin merkittävien järjestöjen toimesta.
Minusta kirja korostaa hienosti sitä, että erilaiset ihmiset on saatava liitettyä osaksi yhteiskuntaa ja se tapahtuu arvostuksen, kunnioittamisen ja erilaisuuksien hyväksymisen kautta. Kulttuurilla ja koulutuksella on tärkeä merkitys. Ketään ei saa jättää järjestelmän ulkopuolelle, sillä järjestelmän ulkopuolella ei ole mitään.