Anna-Kaari Hakkarainen: "Marraseliö"

 

 

 

 

Anna-Kaari Hakkarainen: ”Marraseliö”

Tammi 2024

654 sivua + Kiitokset ja lähdeluettelo

 

Anna-Kaari Hakkaraisen ”Marraseliö” on ehdokkaana vuoden 2024 Finlandia-palkinnon saajaksi. Ja aiheesta. Luettuani nyt kolme ehdokaskirjaa on tämä ehdoton suosikkini monitasoisuuden ja ajatusten rikkauden takia.

Kirjan yhtenä lähtökohtana on päähenkilön kiinnostus Ingmar Bergmaniin ja erityisesti hänen elokuvaansa ”Persona” (”Naisen naamio – Persona” 1966). Tuo kiinnostus vie kirjan päähenkilön Evan tai Julian Fårön saarelle, missä myös ”Persona” on kuvattu. Vaikka myös Fårön saarella ja sen maisemilla on osansa kirjassa, tärkeintä on, että kirja kuljettaa meitä päähenkilön mielen maisemiin.  Kirjassa Evan/Julian kokemuksia, pelkoja ja tuskia käsitellään niin ”Personan” naishahmojen, Bergmanin elämän, hänen tuotantonsa kuin Fårön maisemien ja tapahtumien kautta. Pidin kirjan rakenteesta ja tavasta yhdistää esim. päähenkilön kokemuksia ”Personan” sisältöön. Joistakin lukijoista se saattaa tuntua häiritsevältä mutta minä en kokenut niin. Päinvastoin henkilökohtaisiin kokemuksiin tuli enemmän syvyyttä ja ikään kuin yksityisestä tuli yleisempää. Erityisen tärkeää se oli silloin, kun päähenkilön ensimmäisessä suhteessaan kokenut väkivalta yhdistyi miehiseen vallankäyttöön laajemminkin yhteiskunnassa.

Bergmanin elämän ja erityisesti ”Persona” elokuvan erilaisten tulkintojen esittely on kirjan mitä arvokkainta antia. Minutkin se pakotti katsomaan ”Personan” uudelleen, ensin ruotsinkielisenä versiona ja sitten versiona, jossa oli myös suomenkielinen teksti. Elokuva avautui ihan uudella tavalla ja rikastutti lukijaa ja katsojaa. Kiitos siitä.

En tässä tartu enempää Bergmaniin, vaikka hän tai hänen maisemansa Fårön saarella häilyvät koko ajan tapahtumien taustalla. Haluan nostaa esille mielestäni kirjan tärkeimmän teeman. Naisen kokeman väkivallan parisuhteessa, miten se vaikuttaa naisen elämään ja miten vaikeaa sen aiheuttamista tunteista ja kokemuksista on päästä eroon.

Kirjassa Eva/Julian ensimmäinen suhde paljastuu alun huuman jälkeen rajoittavaksi ja väkivaltaiseksi. Eva/Julia yrittää paeta suhteesta mutta palaa takaisin ja miehen katkeruus purkautuu murhayritykseen, josta Eva/Julia kuitenkin pelastuu. Seurauksena ovat vuosikausia jatkuneet uhkailut ja pelko. Anna-Kaari Hakkarainen on koonnut tapahtumista ja sen seurauksista upean yhteenvedon kirjan loppupuolelle (s. 437 eteenpäin). Lainaan kyseisen osuuden ensimmäistä kohtaa, jossa kuvataan lähinnä tapahtuman seurauksia päähenkilön elämään:

”1. Asun ulos rapun ovesta, katson vasemmalle, katson oikealle, katson suoraan eteeni, pidän rapun ovea auki siihen asti kunnes olen vakuuttunut, että tie on tyhjä, että autojen takana ei näy liikettä, eikä puiden talojen nurkkien kivien taakse vilahda tummaa hahmoa, puristan avaimia kädessäni kuin nyrkkirautaa, olen valmiina soittamaan apua. Jokaiset takaani kuuluvat askeleet kuuluvat hänelle. Jokainen vihreä takki. Jokaiset punaiset hiukset. Hän oli kaikkialla. Puhelimen ääni, viestien ja soittojen, kuulin ne vaikka panin puhelimen äänettömälle, tunsin hänen läsnäolonsa, hänen yrityksensä kontrolloida minua, saada minut pelkäämään, hän oli kaikkialla koko ajan, ja minä rukoilin että hän menisi pois, jättäisi minut rauhaan, kuolisi perkele.”

Tässä osiossa on 12 kohtaa. Kaikki yhtä vaikuttavia. Kirjan läpi tapahtuneen vaikutukset vaikuttavat Evan/Julian elämään ja vaikeuttavat myös uusien pysyvämpien suhteiden rakentamiseen ja toiseen ihmisen luottamiseen. Pahinta ovat kuitenkin itsesyytökset. Ajatukset ”jos syy onkin minussa” tulevat päähenkilön mieleen jatkuvasti eri muodoissa.  Kirjan luku 8.Lautersin satama toteaa asian hienosti.

”Miksi todistusaineistoa on niin mahdoton uskoa, vaikka se olisi suoraan silmien edessä yksiselitteisenä? Miksi silmä ja mieli uskovat mieluummin mielikuvaa, taikatemppua?

Naisten kokema väkivalta ja siitä toipumisen kuvaus on mielestäni kirjan tärkein aihe. Se on kuvattu poikkeavalla ja mieltä rikastuttavalla tavalla ja toivottavasti sitä kautta avaa myös uusia ratkaisuja ja reittejä omaan elämään. En kerro tarinasta enempää, joten nauttikaa. Ja kyllä myös termin ”marraseliö” selitys löytyy kirjasta,

Anna-Kaari Hakkaraisen teos ”Marraseliö” on ehdolla vuoden 2024 Finlandia-palkinnon saajaksi. Ja aiheesta. Kirja on hyvin monitasoinen ja siitä löytyy mielenkiintoisia tulkintoja Ingmar Bergmanin elämästä ja erikoisesti hänen elokuvastaan ”Persona”. Minusta kirjan pääsisältö liittyy kuitenkin naisen kohtaamaan väkivaltaan parisuhteessa ja siitä toipumiseen. Aihetta on käsitelty poikkeavalla ja hienolla tavalla ja yhdistetty laajemmin yhteiskunnallisiin perinteisiin ja tapoihin. Rankasta aiheesta huolimatta kirja tarjoaa myös lukemisen rikkautta ja onnea. Nautinnollisia lukuhetkiä.

"Silta", novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä

 

 

 

 

 

”Silta”, novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä

BoD Books on Demand, Helsinki

Julkaisija Sivupiiri, Porvoo 2024

© 2024 A. Lund, Amilda Gedda, Eija Seppänen, Erika Lantz, Hanna Oittinen,

Heidi Krogerus, Irma Jäähavu, Jussi Jääskeläinen, Hilma N., Marianne Hynninen,

Mirva Maaria, Niina Nybacka-Salmela, Nora Helsinki, Riikka Antila

157 sivua + kirjoittajien esittely

 

Sivupiiri on porvoolainen ja porvoolaista koostuva kirjoittamista harjoittava työryhmä. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu 17 jäsentä, joista neljäntoista novelleja on nyt julkaistussa ryhmän toisessa novellikokoelmassa ”Silta, novelleja vastarannoilta ja niiden väliltä”. Kaikki novellit sijoittuvat Porvooseen, sen ympäristöön tai siltaan.

Tällaisten teosten julkaisemisella on arvaamattoman suuri merkitys. Niin kuin kirjoittajaryhmäkin toteaa, sillä tuetaan Porvoon kaupunkikulttuuria mutta tuon lisäksi sillä on merkitystä tekijöille, koska se antaa uutta uskoa ja intoa kirjoittajilleen ja lukijoille se avaa silmiä näkemään maailmaa, elämää ja Porvoota uudella tavalla.  Novellikokoelma on näidenkin tavoitteiden kannalta onnistunut kokonaisuus.

En voi olla lainaamatta tähän alkuun André Bretonin runon ”Kirjoitukset karkaavat” alkua:

”Kääntyilevien kirjan lehtien satiini valaa niin kauniin naisen

Että silloin kun me emme lue katselemme tätä naista alakuloisina

Rohkenematta puhutella häntä rohkenematta sanoa

        hänen olevan niin kaunis

Että se minkä pian tiedämme on kultaakin kalliimpaa

…”

André Breton: ”Unen hiekkarannoilla, Dans  les sables du réve, Valitut runot, Poémes choisis” (Sammakko 2020, suomentanut Janne Salo)

 

”Silta” on nautinnollista luettavaa ja erityisen hienoksi sen tekee novellien monipuolisuus. Novelleissa on yllättäviä elementtejä, paria novellia voisi pitää jo pienoisromaanina, ei pituuden, vaan sisällön runsauden takia ja yksi novelli kasvaa hienosti esseemäisestä alusta elämänuskoa tarjoavaksi tulevaisuudennäkymäksi. Osassa novelleissa lukijalle tarjotaan uusi näkökulma ilmiöihin, joita pyrimme katsomaan vain yhdeltä puolelta, Lisäksi kirjassa on kiinnostava, kokeellisempaa tyyliä edustava novelli, joka avaa lukijalle parhaimmillaan näkymiä todellisuuteen myös tavallisesti tiedostamattoman mielen kautta. Erittäin hieno kokeilu on myös kahden eri henkilön kirjoittaman novellin yhdistelmä, jossa samaa tapahtumaa Porvoon sillalla kuvataan kahdessa eri autossa matkustavien kautta. Hieno kokeilu.

Novelleissa on historiallista kuvausta ja tulevaisuudennäkymiä ja myös scifiä ja fantasiaa mutta useimmat tarinat lähtevät kuitenkin etenemään arkisten tilanteiden kautta ja ovat helposti lähestyttäviä.

Riikka Antilan kaksi novellia ”Käsi kädessä” ja ”Kahvitauko” pureutuvat parisuhteen kysymyksiin hyvin eri tavalla. ”Kahvitauko” kuvaa rakkauden muuttumista väkivallaksi järkyttävällä tavalla ja ”käsi kädessä” novellin yllättävä loppu panee miettimään miten rakkaus ja kiintymys kestää arjen vastoinkäymiset.

Marianne Hynniseltä on kirjassa neljä novellia ”Laiva pentele”, ”Sillan juuressa”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Unelmien kuplat”. ”Laiva pentele” on novelli, joka oikeastaan on pienoisromaania. Sillä aihepiiriltään ja kuvauksen laajuudelta se tarjoaa lukijalle niin laajan näkemyksen aikanaan Haikonselän rannalla toimineen sahan toimintaan siihen liittyvien ihmisten elämään. Toivoisin tosiaan, että teksti jossain vaiheessa laajenisi romaaniksi. Novelli ”Sillan juuressa” on samanlainen. Siinäkin olisi aineksia laajeta historialliseksi romaaniksi muinaisesta elämästä Porvoonjoen varrella. Novelli on hieno kuvaus myös siitä kuinka nykyiset taloudelliset arvot helposti jyräävät historiallisten arvojen yli.

”Unelmien kuplat” on scifimäinen tarina tulevaisuuden vanhasta Porvoosta, joka on suojattu kuplalla luonnonkatastrofeja vastaan. Scifimäisyydestä huolimatta novellin taustalla on huoli luonnon tuhoutumisesta ja lajien häviämisestä. Myös kritiikkiä nykyiseen elämäntapaan ja sen todennäköiseen muutokseen löytyy hienovaraisesti esitetyllä tavalla.

Eija Seppäsen ”Matkalla enon häihin” ja Marianne Hynnisen ”Vasten auringon siltaa” ovat sisarnovelleja. Ne kertovat samasta tapahtumasta kesäruuhkassa Porvoon sillalla. Toinen kuvaus tapahtuu upouudesta Escortista ja toinen vanhasta IFA:sta.  Mainitsen automerkit koska ne kuvastavat myös sitä miltä kannalta tapahtuma tulkitaan. En kerro enempää sillä tämä kokeilu kirjoittaa sisarnovellit onnistuu erinomaisesti ja kokonaisuus hykerryttää pitkään lukijan mieltä.

Eija Seppäseltä on kokoelmassa myös novelli ”Kalajuttu”.  Se on itseironinen ja luulen että miesten mielestä hauska. Kuitenkin tarinan opetus on mielestäni siinä, miten osataan kunnioittaa toista ihmistä. kalareissun aikana yhdellä lauseella olisi voitu pilata tunnelman ja illan nautinnolliset hetken savustuspöntön ääressä olisivat jääneet haaveeksi. Kaunis tarina.

Irma Jäähavulta on kirjassa kaksi novellia ”Kuvakulma” ja ”Susi-Kustaan sormus”. Molemmat kuvaavat parisuhteen ongelmia mutta tavalla, joka yhdistää parisuhteen muodostumisen ja sen ongelmat osaksi muuta elämää ja ympäristöä. Minusta lähestymistapa on hieno ja pidin erityisesti ”Kuvakulman” lähestymistavasta.  Se suuntautuu enemmän ulospäin eikä keskity sisäisten ongelmien ratkomiseen.

Heidi Krogeruksen novelli ”Altis” on mielenkiintoinen ja siitä aistii löytämisen ilon. Se alkaa esseemäisenä tekstinä siitä, mitä silta sanana ja esineenä merkitsee, mutta kytkiessään sillan omaan elämäänsä, kirjoittaja toteaa etteivät ”sillat ole ainoastaan väyliä toiseen paikkaan, vaan myös väyliä toisiin ajatuksiin, uusiin mahdollisuuksiin”. Kun työhulluus ja väsymys tuo vain näköalattomuutta, avaa tuo ajatus tien eteenpäin. Minä lukijana koin asian niin, etteivät sillat ole vain jonkin ylittämistä varten vaan ne antavat mahdollisuuden edetä eteenpäin tai palata taaksepäin. Ajatuksia herättävä novelli. Tätä novellia voi pitää kirjan nimikkonovellina.

Mirva Maarian novellin ”Next to Nothing” tulkitsin kokeelliseksi tekstistä. Se on mielenkiintoinen ja haluaisin lukea sellaista enemmän, sillä tällainen teksti saa alitajuntaa aukeamaan tarjoaa mielikuvia, joita ei muuten löydä. Pystyykö kukaan hermostukseltaan oikeastaan palauttamaan mieleen ajatuksiaan kirkossa matkalla alttarille.  Mieleen jäi novellin alkuosan teksti: ”Niin nyt kuin keskiajalla voidaan erimielisyydet peittää laastilla, yhdenmukaistaa ajatukset. Mutta kivet! Ne ovat silti siellä, eriparisina, -värisinä, -painoisina.” Tärkeä ajatus.

Nora Helsinki on kirjoittanut kokoelmaan kauniin novellin ”Voikukat nukkuvat öisin”. Tämä on yksi niistä novelleista, joissa tuodaan uudenlainen näkemys asiaan, jota katsomme yleensä vain yhdeltä kannalta. Kyse on graffitien maalaamisesta. Maalarin aamuhetken ajatusten kautta kuvataan luontoa, eläimiä ja ihmisiä rakastava maailmankuva, joka ajaa maalarin tuomaan näitä näkemyksiä myös muiden omaksuttavaksi myös graffitien keinoin.  Kiitos tästä tekstistä.

Hilma N. esiintyy kokoelmassa kahdella novellilla ”Sinulle Helvi Alice – Ekfrasis”. Tämä novelli meni minulla eniten tunteisiin. Äärettömän kaunis ja arvostava kuvaus Helvi Alicen elämästä lähtee etenemään kirkkomäellä otetusta valokuvasta, josta kuolleena paikalle tullut Helvi Alice haluaa tietoja.  Kirjoittaja kutoo yhteen Helvi Alicen elämän, ilot ja surut yhteen oman elämänsä kanssa hienolla tavalla. Toinen novelli ”Vaarallisia ylityksiä” koostuu lähinnä ajatuksista ja tunnelmista, joita erilaiset ylitykset, esim. sillat tai vesi, vaaroineen synnyttävät.

Erika Lanz:n novelli ”Rakkauslukkoja” kertoo myös toisen puolen sillankaiteisiin kiinnitetyistä ikuista rakkautta osoittamaan tarkoitetuista lukoista.  Eli tarinan siitä miten toiveet elämänpituisesta rakkaudesta murentuvat. Novellissa neljä koskettavaa ja niin tavallista tarinaa että pettymyksen tunne ulottuu lukijaankin mutta onneksi tavalla, joka ehkä ohjaa omaa elämää oikeampaan suuntaan.  Hieno novelli.

Jussi Jääskeläinen kirjoittaa novellinsa ”Matka tuntemattomaan” ihmisille vaikeasta ja pelottavastakin aiheesta. Jääskeläisen novelli on kuitenkin kaunis ja ehkä juuri tarkoitettukin poistamaan kuolemanpelkoa. Ainakin se antaa mahdollisuuden kokea kuolemaan siirtymisen uudenlaisella, lempeällä tavalla. Kiitos siitä.

A. Lundin novelli ”Pysäyttävät hetket” yhdistää kaksi tapahtumaa Genovassa tapahtuneen moottoritien sillan romahtamisen, jossa kuoli 45 ihmistä ja Veronassa koetun Verdin Nabucco oopperan esityksen. Novelli kuvaa hienosti sitä millainen vaikutus taiteella ja tässä tapauksessa musiikilla on tunteisiin.  voimistaessaan tunnekokemuksia se myös auttaa niitä purkautumaan ja muuttumaan muistoiksi, jotka eivät ole katkeria vaan kauniita.

Hanna Oittisen novelli ”Zero Sugar” on hieno kuvaus arjesta perheen mökillä. Arki on näennäisesti aina pientä kinaa, kiukkua ja kiusantekoa. Toisten tylyttämistä. Mutta aina jostakin ilmestyy sitten se kaikkea koossapitävä voima. Tässä tapauksessa omenakropsu. Kun vain muistaisimme, että yhdistävä voima siellä aina on. Kiitos muistutuksesta.

Niina Nybacka-Salmelalla on kokoelmassa kaksi novellia: ”Pinnan alla” ja ”Rovio”. ”Pinnan alla” kertoo nimensä mukaisesti ulkokuoren alla olevista ajatuksista ja tunteista. Ilman tukea ja voimaannuttamista ne voivat murtaa ihmisen. Vaikka novellissa vastuuntunto, lapsi ja mummon muisto tuovat päähenkilölle voimaa on novellissa myös pieniä asioita ja havaintoja, jotka irrottavat arjen paineista. Esimerkkinä on kuvitelma pörriäisestä, jolla olisi pieni ämpäri meden keräämistä varten. Tällaisia pieniä asioita on maailma täynnä, kunhan vain ne havaitsemme.

Minä luin ”Rovion” eräänlaisena henkisenä jatkona ”Pinnan alla” novellille. Vaikka tilanne on erilainen ja päähenkilökin eri, on kyse kuitenkin erilaisten ärsyttävien tai katkeruutta aiheuttavien asioiden kasaantumisesta. Tulipalo työpaikalla antaa mahdollisuuden purkaa näitä paineita. Vaikka voi kyllä kysyä, onko pakeneminen lopultakaan se paras ratkaisu.

Amilda Geddan novellia ”Sikiäminen” on vaikea luokitella. Vaikka lukunautinnon kannalta luokittelu ei ole tarpeellistakaan, kutsuisin sitä dystooppiseksi fantasiaksi, Kapina ja mullistus on tuhonnut kunnollisen elämän edellytykset. Yksinvaltainen hallinto ylittää pitää elävät ja heidän tietoisuutensa hallinnassaan. Toivoton novelli ei kuitenkaan ole sillä novellin johtohahmon muistojen palautuminen antaa mahdollisuuden kasvuun lähdön päivän alkamiselle. Tämän novellin tarinasta lukisin mielelläni enemmänkin.

Tämä novellikokoelma oli myönteinen lukukokemus. Useat novellit lähtevät etenemään arjen kokemuksista ja niitä on helppo lähestyä. Lisäksi ne pakottavat ajattelemaan ja se on suuri saavutus nykyisenä viihteen aikakautena. Lisäksi kirjamuotoisen kokoelman kannet ovat kauniit ja sitovat nekin teoksen hienosti kirjoittajien kotipaikkakuntaan Porvooseen. Kiitos kansista Jussi jääskeläinen.

Johannes Anyuru: "Ixelles"

 

 

 

 

Johannes Anyuru: ”Ixelles”

Kustantamo S&S, 2024

431 sivua

Ruotsinkielinen alkuperäisteos ”Ixelles”, 2022

Suomentaja Outi Menna

 

Johannes Anyuru:n teos ”Ixelles” on monikerroksien, ajankohteinen ja ehdottoman tärkeä teos. Kirja kuvaa niin ihmisten manipulaation uusia keinoja, suhtautumista maahanmuuttajiin, slummiutumisen vaikutuksia ja ihmisten näköalattomuutta ja sen seurauksia ja siirtymistä lapsiin. Tietynlaisesta toivottomuudesta huolimatta kirja näyttää myös pieniä valonpilkahduksia, rakkauden, haaveiden ja kulttuurin (kautta).  Kaikesta huolimatta kirjaa lukiessa tulee kysyneeksi itseltään: Olemmeko jo auttamattoman myöhässä? Olemmeko menettämässä yhden sukupolven, erityisesti maahanmuuttajanuorissa?

Erityisen hieno on kirjan kuvaus koneistoista, jotka virheellisten ja väärennettyjen tietojen ja muokattujen tai maksettujen henkilöhahmojen tai asiantuntijoiden kautta vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen. Tällaista organisaatiota kirjassa kutsutaan agentuuriksi ja yksi päähenkilöistä Ruth on siellä töissä. Meillä tällaisia organisaatiota kutsutaan esim. trollitehtaiksi tai ajatuspajoiksi. Helsingin kirjamessuilla 2024 oli mukana yksi näistä ajatuspajoista. Ständin seinällä oli juliste ”Maahanmuutto maksaa”. Puolitotuus, jolla oli tarkoitus lisätä maahanmuuton vastaista mielipidettä. Puolitotuus olisi muuttunut totuudeksi kahdella sanalla ”Maahanmuutto maksaa itsensä takaisin” ja vaikutus olisi ollut päinvastainen. Päivittäin olemme tekemisessä tällaisten mielipidemuokkausten kanssa. Toivottavasti tämä kirjaa opettaa meitä tarkkailemaan paremmin meille syötettäviä tietoja.

Kirjassa Antwerpenin lähiö, jota kutsutaan postinumeron mukaan alue 2070:ksi, on köyhien ja maahanmuuttajien alue. Sen elämää kirjassa pääosin kuvataan. Alue aiotaan purkaa ja asukkaat siirtää muualle ja Ruth:n agentuurin tehtävä on muokata yleinen mielipide sille suotuisaksi. Mielipiteen muokkaus epäonnistuu mutta kuvaus menetelmistä on paljastaa paljon nykyisen yhteiskunnan ja suuryritysten menettelytavoista. Inhimillisyydellä ei ole paljon sijaa silloin kun rahasta on kysymys.

Kirjan olennaisimmat teemat liittyvät kuitenkin maahanmuuttoon, maahanmuuttajien kokemuksiin ja kohteluun, toivottomuuteen, näkymättömyyteen ja erityisesti näiden vaikutuksiin nuorison käyttäytymiseen ja tulevaisuudenuskoon. Eivätkä vaikutukset kosketa vain tänne muuttaneita, vaan myös uudessa kotimaassa syntyneitä. Kirjan tarina etenee erityisesti nuorten kautta. Ruth:n hänen rakastettunsa Mio:n  ja heidän poikansa Em:n ja heidän lähipiirinsä kautta. Em:n isä Mio tapetaan ennen hänen syntymäänsä ja yhtenä kirjan jännitteenä on myös se mitä lapselle voi kertoa isästä, joka kuitenkin oli huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen.  Em onneksi ratkaisee itse asian vaatimalla, että hänelle puhutaan totta. Kirjan jänitettä pitää yllä myös epäilys siitä, ettei Mio olekaan kuollut, sillä hänen äänellään ilmestyy kullattuja levyjä, jossa hän kertoo hakevansa ihmisiä Ei-minkään osastolle, joka on eräänlainen unelma ihmisille, joita hyljeksitään. Ihmisille, joita ei edes nähdä nykyisessä maailmassa siellä ovat ”kaiken maailman katseet” ja siellä ”haavat voivat parantua”.

Kirjan pääsisältö on kuitenkin kertomus maahanmuuttajataustaisten ihmisten elämästä ja kokemuksista.  Kertomus on elävä ja koskettava sillä se etenee ihmisten arjen, kokemusten ja tuntojen kautta. Asioita ei kaunistella, huumeiden käyttö ja väkivaltaisuus esitetään paljaana mutta myös syyt niihin.

Nuorten tilanteen osalta kirjassa on kaksi kohtaa, jotka selittävät paljon ja jotka on syytä ymmärtää. Lainaat ne tähän:

””Kuulen levyltä pojan, joka luuli olevansa prinssi”, Harsha sanoo,

”Niin kuin kaikki pojat.”

”Niin kuin kaikki pojat. Ja se lähti maailmalle ja tajusi, ettei siitä tulekaan kuningasta vaan kadunlakaisija.””

…

”Miksi me kuljettiin aina viiden riveissä, kun jengi tuli meitä vastaan Century Centerin käytävillä? Miksi me meluttiin busseissa ja pöllittiin kamaa, jota me ei tarvittu?  Me haluttiin, että jotain tapahtuisi, että mikään ei lakkaisi tapahtumasta. Ja mitä meille voitiin sanoa? Että me häpäistiin itsemme? Häpäistiin meidän vanhemmat?

      Koko elämä me ollaan etsitty jotain, mitä menettää.

     Mutta meillä ei ole mitään.

     Ja mitään ei ole olemassa järjestelmän ulkopuolella.”

 

Kaiken toivottomuuden ohessa on kuitenkin toivoakin. Syrjittyjen yhteisöllisyys voi olla voimavara ja kirjasto on osalle nuorisoa keskipiste ja kasvualusta eteenpäin. Niin käy myös Ruth:lle joka kirjaston ja sen runoiltojen kautta pääsee eteenpäin.

Kirjassa korostuu myös uskonnon (islam) merkitys. He järjestävät yhteisölle kokoontumistiloja ja toimintaa. Nuorisollakin on ainakin jonkinlainen arvostus uskontoa kohtaan. Ongelmana on kuitenkin se, että jos uskonnosta (islam) tehdään illegaali tai halveksittu, se romuttaa myös ihmisten luottamuksen yhteiskuntaa kohtaan. Tätä halventamistahan tapahtuu monessa maassa, jos ei virallisesti niin ainakin merkittävien järjestöjen toimesta.

Minusta kirja korostaa hienosti sitä, että erilaiset ihmiset on saatava liitettyä osaksi yhteiskuntaa ja se tapahtuu arvostuksen, kunnioittamisen ja erilaisuuksien hyväksymisen kautta. Kulttuurilla ja koulutuksella on tärkeä merkitys. Ketään ei saa jättää järjestelmän ulkopuolelle, sillä järjestelmän ulkopuolella ei ole mitään.

Johannes Anyurun kirja ”Ixelles” on monitahoinen ja tärkeä kirja. Se kertoo niin manipuloinnista kuin maahanmuuton ja maahanmuuttajanuorten ongelmista rehellisellä ja koskettavalla tavalla. Se on tärkeä, koska omia virheitämme me emme helposti näe tai tunnusta mutta jos ne tapahtuvat Antwerpenin lähiössä 2070, ne on helppo havaita. Toivottavasti niistä on myös helppo oppia. Kirja on myös mielenkiintoinen ja jännittäväkin lukuromaani. Kiitos myös suomentajalle Outi Mennalle.