Minna Rytisalo: "Sylvia"

 

 

 

 

Minna Rytisalo: ”Sylvia”

WSOY 2025

296 sivua

 

Petronellan kukkulat ovat minun ikäluokalleni ja Lapissa käyneille tutut ja jos jotain Lapinmatkoilta tutuille kerrottiin niin se, että nähtiin Petronellan kukkulat. Tosin kovin selvästi erottuvat ne eivät ainakaan kesäaikana enää ole. Mutta sitäkin merkittävämmät. Minusta ne ovat muistomerkki unelmasta, sillä sitähän Petronella oli paikallisille kullankaivajille, aivan samaan tapaan kuin heille oli se suuri kultakimpale, joka olisi seuraavassa hiekkalapiollisessa. Ne ovat muistomerkki myös eräästä elämäntarinasta ja tavallaan tuon tarinan ja nimen toivoisi tuovan mieleen myös sen, miten ihmisten välille voi rakentua kestäviä siltoja avoimuuden ja ymmärtämisen kautta, kun elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se on. Niinpä Minna Rytisalon kirja ”Sylvia” on myös paljon enemmän kuin Sylvia van der Moer:n, Petronella:n tarina. Se on tarina meistä ihmisistä, luonnon suuruudesta ja sen merkityksestä meille, erilaisuudesta ja hyväksikäytöstä, mutta myös ystävyydestä ja toivosta. ”Sylvia” on uskomattoman monitahoinen kirja ja paikoitelleen niin kauniisti kirjoitettu, että ihmisten välisen läheisyyden tuntee ja Lapin maisema ja avaruus avautuu silmien eteen. Kiitos kirjasta Minna Rytisalo.

Kirja alussa on noin sivun mittainen yhteenveto Petronellan elämästä. Se on tärkeä erityisesti niille, jotka eivät hänen elämänsä liittymistä Suomeen tunne. Suomeen liittyvät asiat ovat fiktiivisessä tarinassakin olennaisilta osin oikein.

Meillä ihmisillä on tapana nähdä asiat hyvin yksipuolisesti ja niin Petronellankin tapauksessa. Yleinen mielipide hänestä rakentui pienten huijausten (maksamattomat hotellilaskut) perusteella. Me emme kaiken tämän jälkeen yleensä pysty näkemään ihmistä ennakkoluulojemme takaa. Rytisalon kirja hienous onkin siinä, että hän kuvaa ihmistä aidosti, hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan ja käyttäytymiseen johtaneita syitä. Petronellan tarina kirjassa alkaa sodanjälkeisestä Hollannista, jossa Petronella lähtee kotoaan. Kirjassa hänen vaiheensa ja seikkailunsa kuvataan aina myös hänen itsensä, mutta myös hänen senhetkisen ystävänsä tai hänen ”huijaamakseen” joutuneen ihmisen kautta. Näin kirja tarjoaa meille mielenkiintoisen kirjon ihmisiä ja ihmiskohtaloita sodanjälkeisessä Euroopassa. Petronellan ”huijaukset” ovat vähäisiä, usein vain aterian, joskus vain sämpylän ja kahvin suuruisia. Välttämättömiä sen hetkisen selviämisen kannalta, sillä kuten Petronella itse toteaa, hän ei ole syntynyt pysymään paikallaan, ja sotien jälkeen

”…minä huumaannuin vapaudesta ja siitä, että entisen voi jättää ja lähteä uutta kohti kerta toisensa jälkeen. Se ei ollut aina helppoa. Yksinäinen nainen on epäilyttävä.”

En kerro näistä erilaisista ihmisten kohtaamisista enempää, kukin kohta on oma pieni ja mielenkiintoinen tarinansa. Euroopasta Petronella päätyi Ruotsin kautta Suomeen lähes rahattomana. Kun hän esiintyi lehtinaisena hän pääsi heti Helsingin seurapiireihin ja tunnettujen johtajien ja julkkisten vieraaksi ja lounasseuraksi. Kun häneltä loppuivat rahat eikä hän pystynyt maksamaan hotellilaskuaan asia siirtyi poliisille.  Äskeisistä johtajista ja seuralaisista ei ollut apua. Äkkiä he katosivat ympäriltä tavoittamattomiin. (tämä Petronellan kohtelu oli vähintäänkin hyväksikäyttöä). Petronella pakeni kahden lehtimiehen kanssa Lappiin ja kuultuaan Lemmenjoen kultalöydöistä, hän päätti lähteä sinne. Siitä alkaa Petronellan Lapin seikkailu.

Kuvaus Petronellan taivalluksesta Lemmenjoelle Lapissa työmatkalla olleen geologin seurassa on kirjan vahvinta ja kauneinta antia. Tuo jakso on ennen kaikkea matka ihmismieleen, mutta myös ystävyyden ja toisen ihmisen pyyteettömyyden löytämiseen. Se pakottaa myös, Lapin luonnon kautta, kokemaan oman pienuutensa kaiken avaruuden ja hiljaisuuden keskellä. Jakso on uskomattoman kauniisti kirjoitettu. Parasta Lapin mainosta ilman mainostekstien liioittelua, vaan aitona kanervien tuoksuna ja varpujen ratinana kenkien alla. Lainaan tähän pienen pätkän Petronellan ajatuksia, joissa näkyy luonnon ja ihmismielen vuorovaikutus.

”Pajun lehdet näyttävät vähän salvialta, niiden vihreydessä on mukana harmaata. Sitten tulevat koivut, ne minä jo tunnen ja niiden lajit. Niiden takana väijyvät matalakasvuiset männyt, joita täällä alempana näköjään taas on. Virta on niin tyyni että veden ja maan raja hämärtyy. Puu ja sen kuvajainen ovat saman olennon kaksi puolta. Heinä ja heinän varjo, kuin minä ja minä, minun kaksi nimeäni, minä ennen ja nyt, melkein sama mutta kuitenkin ihan eri, koska tänään minuun on kasvanut uusi kirkkaus, ja se syntyi kun olin rehellinen.”

Petronellan Lapin aika päättyy, kun Suojelupoliisi, joka alkoi kiinnostua hänestä, lopulta hänet tavoittaa. Suojelupoliisin kanslistin Tapio Korhosen tarinaa kirjassa voisi pitää huvittavana esimerkkinä yksitotisen virkamiehen toiminnasta. Kuitenkin kyseessä on kertomus ihmisestä, joka lapsesta saakka alkaneen kiusaamisen ja vähättelyn kautta on tavallaan mukautunut elämään jatkuvassa pelossa ja etsii pälyillen pakotietä ulospäin. Vähäarvoisena juttuna hänelle annettu, passittomana liikkuvan Petronellaan asian selvittäminen on tehtävä, josta hän onnistuu tekemään kärpäsestä härkäsen ja oman pakotiensä. Todelliseksi pakotieksi se ei kuitenkaan muodostu, jos huomaan kirjan loppuosan vihjeitä. Hänkin tarvitsisi enemmän sääliä, ymmärtämistä ja tukea kuin pilkkaa ja vähättelyä.

Kirjan rakenne on hieno, Siinä jaksottelevat Petronellaan elämänvaiheet ja Suojelupoliisin tutkimukset hienolla tavalla ja tekevät lukemisesta helppoa. Petronellaan tarinan lisäksi kirja poikkeaa lopussa nykyaikaan ja kuvaa Lapin massaturismin vaikutuksia siellä asuviin ihmisiin. Noista haitoista selvitäkseen myös he tarvitsevat välillä Lapin luonnon tarjoamaa yksinäisyyttä ja rauhaa.

Minna Rytisalon kirja ”Sylvia” on uskomattoman monitahoinen kirja. Lähtökohtana on tarina Petronellasta, seikkailijaksikin kutsutusta naisesta, jonka oleskelu Lemmenjoella teki niin suuren vaikutuksen, että lähialueen kukkulat tunnetaan nykyään Petronellan kukkuloina. Kirja on kuitenkin paljon enemmän kuin Petronellaan tarina. Se on kirja meistä ihmisistä, erilaisuudesta ja ystävyydestä. Ennen kaikkea se ylistys Lapin luonnolle. Uskomattoman kauniisti kirjoitettu kirja. Kiitos Minna Rytisalo.