Virpi Hämeen-Anttila: "Hyvän miehen kuolema"

 

 

 

 

Virpi Hämeen-Anttila: ”Hyvän miehen kuolema”

Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa 11

Otava 2024

324 sivua

 

Virpi Hämeen-Anttilan dekkarisarja Karl Axel Björkistä on ehtinyt jo 11. osaansa ja sen vetävyys säilyy edelleen vahvana.  Sarjan vetovoimaa tukee se, ettei kirja ole yksinomaan dekkari, vaan paljon muutakin. Kirjasarja kuvaa tarkasti ja hyvin 20-luvun Helsinkiä kaupunkina ja kuvausta tukevat niin kirjan sisäkansissa olevat kartat kuin kirjassa oleva luettelo vanhoista kadunnimistä. Itse kaupungin lisäksi kirja kuvaa niin ihmisten elämää kuin yhteiskunnallistakin tilannetta. Björkin elintason noustessa myös hänen elämässään näkyy muutos asumisolosuhteissa, pukeutumisessa ja myös aterioiden sisällössä. Kiroissa näkyy myös elintason ja asumisolosuhteiden erot eri kaupungin eri osissa. Pitkänsillan takana oleva kaupunki elää aivan erilaista elämää kuin kantakaupunki. Myös yhteiskunnasta tilannetta kuvataan hienosti. Björk ottaa varovaisesti kantaa jopa naisten palkkauksen tasoon. Nuorten naisten moraalia valvottiin tarkasti, ainakin yläluokan lasten osalta. Björkin kahdenkeskiset hetket morsiamensa kanssa ovat hyvin rajoitettuja.

Kirja on myös erinomainen dekkari.  Ongelmien ratkaiseminen perustuu hyvin pitkälle perinteiseen salapoliisityöhön. Toimintaa ja tapahtumia kuitenkin riittää ja kirjailija luo taustalle jännityksen ja pelon ilmapiirin, jonka vuoksi kirjan lukemista ei malttaisi keskeyttää. Hienoa on lisäksi, miten rikosten taustalle löydetään syitä, jotka eivät syyllistä pelkästään rikosten tekijää, vaan osoittavat myös yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, kohteluun ja syrjäytymiseen.

Kirjassa rikollisen lapsuuden kokemukset ja niiden epäoikeudenmukaisuus ja kasvaminen kasvatuslaitoksissa, johti rikolliselle polulle. Tämä kehitys ei ole välttämätön ja ensimmäistä kertaa sarjassa paljastettavat Björkin lapsuuden kokemukset osoittavat, että toisenlainenkin polku on mahdollinen. Se on kuitenkin usein kiinni meistä muista, epäoikeudenmukaisuutta kokeneen lapsen ympärillä olevista.

Hyvin monet, niin minäkin, lukevat kirjaa enemmänkin Karl Axel Björkin elämäntarinana ja kehityskertomuksena.  Kirjan muutkin henkilöt ovat tulleet niin tutuiksi, että heistä ollaan enemmän huolissaan kuin siitä selviävätkö rikokset. Tämä on hieno juttu, näin kirjat kokemalla niistä ja niiden yhteiskunnallisista ulottuvuuksista saa paljon enemmän irti. Nostan tässä esille vain yhden kiinnostavan asian - Björkin naissuhteet. Viimeisten kirjojen perusteella näyttäisi siltä, että Björkin suhde yläluokkaan kuuluvaa Lisbetiin olisi etenemässä avioliittoon asti. (häät on suunniteltu kevääksi). Björkin elämään kuuluu kuitenkin kaksi muutakin naista, Ida ja Katja. Kirjassa Björkin pohtii asiaa:

”Mutta eihän hän voinut valita kolmea naista yht’aikaa, vaikka hänellä oli lämpimiä tunteita heitä kaikkia kohtaan. Hän piti Idasta eri tavalla kuin Lisbetistä ja Katjasta taas täysin omalla tavallaan. Lisbet oli se, johon solmitut siteet olivat vahvimmat ja kiinnittyivät toisiin siteisiin, jotka olivat hänelle tärkeitä.”

Tiedän että moni lukija pelkää Björkin menettävän Lisbetin. Minun suosikkini Björkille on kuitenkin Ida, mutta hoitakoon Björk omat sotkunsa.

Virpi Hämeen-Anttilan 11. Karl Axel Björk kirja ”Hyvän miehen kuolema” on erinomainen ja kiinnostava jatko sarjaan. Edellisien osien mukaisesti kirja ei ole pelkästään dekkari, vaikka ongelman ratkaisu tapahtuu hienosti perinteisen salapoliisiromaanin tyyliin. Kirja on myös yhteiskunnallinen romaani, kuvaus 20-luvun Helsingistä ja sen elämästä. Ja ennen kaikkea osa Karl Axel Björkin elämäntarinaa. Nautinnollinen lukukokemus.

Adania Shibli: "Sivuseikka"

 

 

 

 

Adania Shibli: ”Sivuseikka”

Otava 2024

104 sivua

Alkuperäisteos  ”Tafşil thãnawĩ” 2017

Suomentaja Sampsa Peltonen

 

Adania Shibli on palkittu palestiinalainen kirjailija, joka oli kutsuttu myös Helsinki Lit-tapahtuman vieraaksi 2024.  Hänen teoksensa ”Sivullinen” oli tarkoitus palkita Frankfurtin kirjamessuilla lokakuussa 2023 Litteraturpreis-palkinnolla. Tilaisuus kuitenkin peruttiin Hamasin hyökkäyksen takia.  Ilmeisesti ajateltiin, että kirja synnyttäisi liiaksi myötätuntoa palestiinalaisten suuntaan ja korostaisi Israelin tekemiä sotarikoksi Gazan alueella.  Valitettavasti tuokin päätös kuvastaa sitä, että maailmassa jotkut asiat ovat joillekin sallitumpia kuin toisille. Samalla se korostaa Shiblin kirjan merkitystä sillä se kuvaa asioita, jotka eivät tule esille valtamedian kautta.

Shiblin kirja ilmestyi alun perin vuonna 2017, joten se ei liity Hamasin hyökkäykseen muuten kuin tuomalla esille niitä olosuhteita, joista tuonkin hyökkäyksen syyt hakevat perustelunsa, vaikka itse hyökkäys ei siltikään ole oikeutettu. Kirjassa on kaksi aikatasoa. Toinen ajoittuu Israelin valtion syntymisen jälkeiseen vuoteen 1949 ja toinen nykyhetkeen.

Ensimmäinen jakso on kertomus israelilaisen sotilaspartion elämästä Egyptin vastaisen rajan tuntumassa. Partion tehtävänä on etsiä maahantunkeutujia mutta omalta osaltaan se myös etsii paikallisia arabeja ja tuhoaa heitä. Löytäessään pienen paimentolaisryhmän se tuhoaa sen ja ottaa ryhmässä olleen tytön vangiksi, joukkoraiskaa ja tappaa hänet ampumalla. Itse tapahtuma on kuvattu kirjassa hyvin neutraalisti, kaikki henkilöt ovat nimettömiä ja se tekee tapauksesta oikeastaan vaikuttavamman ja yleisemmän. Sehän ei ole enää yksityistapaus, vaan osa noudattavaa käytäntöä.

Minusta kertomus raiskauksesta ei kuitenkaan ole tärkein osa tässäkään ensimmäisessä osassa. Tärkein on kuvaus siitä, millainen politiikka Israelilla oli alueen arabin suhteen. Se tulee esille sotilasyksikön esimiehen puheessa alaisilleen:

”Mies aloitti keskustelun selittämällä, että täällä leiriytymisen ajan joukkojen pääasiallinen tehtävä olisi – sen lisäksi, että heidän pitäisi pyykittää Egyptin-vastainen eteläraja ja estää soluttautujia ylittämästä sitä – haravoida Negevin lounainen sektori ja puhdistaa se viimeisistäkin arabeista.”

Amin Maalouf kertoo kirjassaan ”Sivilisaatioiden haaksirikko”, että tuon kirjan ilmestymisvuoteen (2019) mennessä 700 000 israelilaista siirtokuntalaista oli siirtynyt aiemmin arabialaisten asuttamille alueille.  Shiblin kirjan toisessa osiossa tämä muuttunut tilanne kuvataan hienosti, kun hän ajomatkalla vertailee vanhoja karttoja israelilaisten tekemiin karttoihin.

Oikeastaan kirjan toinen osia on jopa tärkeämpi sillä se tuo käytännön tasolla esille, miten Israelin alueen arabien elämää on rajoitettu. Kuinka koko ajan joudutaan pelkäämään, miten valvontapaikoilla koetaan mielivaltaista kohtelua, miten liikkumista ja arjen elämää on rajoitettu. Kirjan henkilö asuu kuitenkin israelilaisten, ei arabien pääsääntöisesti asuttamalla alueella.

Osien sisältö rakentuu sille, että päähenkilö, nuori palestiinalainen nainen näkee artikkeli ensimmäisessä osassa kerrotusta tytön raiskauksesta ja murhasta. Hän haluaa selvittää tapausta ja oikeastaan päästä sisälle tytön kokemukseen. Hän haluaa löytää tapahtumapaikan ja tuon matkan valmistelut, kokemukset ja havainnot tuovat esille palestiinalaisten todellisuutta Israelin arjessa ja juuri Israelin alueella eikä pakolaisleireissä. Tämä kuvaa rasismin armottomasti ja avaa silmiä kirjan lukeneilta. Kirja päättyy myös israelilaissotilaan herkkään liipasinsormeen, minkä niin monet tiedotusvälineiden edustajatkin ovat joutuneet kokemaan.

”Sivuseikka” on tärkeä kirja. Sitä lukiessa on silti syytä pitää mielessä, ettei useinkaan yhden osapuolen totuus ole se oikea ja lopullinen totuus. Shiblin kirjan lisäksi toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi myös Amoz Oz:n teoksia. Uskoisin, että nämä kirjailijat yhdessä jopa teostensa tasolla (Amos Oz kuoli 2018) voisivat yhdessä näyttää tietä parempaan tulevaisuuteen.

Adania Shibli on merkittävä palestiinalainen kirjailija, jonka kirja ”Sivuseikka” tuo esille niin miehityssotien julmuutta kuin palestiinalaisten asemaa nykyisessä Israelissa. Se näyttää sen, miltä tuntuu kokea jatkuvaa pelkoa, törmätä rajoituksiin ja rasismiin. Kirjailija oli kutsuttu myös Helsinki Lit-tapahtumaan ja onnellisia ne, jotka pääsivät häntä kuulemaan.  Mutta tärkeää on, että meillä on tämä, silmiä ja sydäntä avaava kirja,

Cormac McCarthy: "Matkustaja" ja "Stella Maris"

 

 

 

 

Cormac McCarthy: ”Matkustaja” ja ”Stella Maris”

WSOY 2023

”Matkustaja” 472 sivua ja ”Stella Maris” 222 sivua

Suomentaja Kaijamari Sivell

Alkuperäisteokset”The Passager” (2022) ja ”Stella Maris” (2022)

 

Voidaan sanoa, että kirjat voidaan lukea itsenäisinä teoksina ja niin ehkä ”Matkustaja”-teoksen osalta voidaankin tehdä, mutta käytännössä ne ovat niin vahvasti sisarteoksia, että vasta ”Stella Maris” avaa silmiä toisenkin teoksen ymmärtämiselle.

Cormac McCarthy kuoli 13.6.2023.  ”Matkustaja” ja ”Stella Maris” ilmestyivät vuonna 2022 ja on helppoa ajatella kirjojen olevan häneltä eräänlainen kirjallinen testamentti meille lukijoille. Sellaisen nämä kirjat muodostavatkin, erityisesti kirjan ”Stella Maris” ansiosta

Kirjaa ”Matkustaja” kutsuin mielessäni amerikkalaiseksi odysseiaksi mutta lukemisen edetessä totesin, että kirjailijan antama nimi ”Matkustaja” (”The Passager”) on osuvampi.  Kirjan päähenkilö Bobby pakenee siinä itseään, menneisyyttään, muistojaan ja ”Niitä”, pystymättä paljoakaan vaikuttamaan kohtaloonsa ja ikään kuin haihtuu vähitellen pois. Ensin ihmisten tietoisuudesta ja lopulta kaikesta muustakin. Kirjan viimeinen kappale on ilmiselvästi hyvästijättö maailmalle:

”Lopulta hän kumartui ja kupersi kätensä lampunlasin ympärille ja puhalsi lampun sammuksiin ja makasi pimeässä. Hän tiesi että kuolemansa päivänä näkisi sisarensa kasvot ja niiden kauneuden hän toivoi saavansa mukaan pimeyteen, maailman viimeinen pakana, joka olkipatjalla maaten lauloi hiljaa tuntemattomalla kielellä.”

Oikeastaan tämä kappale myös sulkee kirjan tarinan, sillä se alkaa kuvauksella Bobbyn sisaren itsemurhalla.

”Matkustaja” tuo rakenteeltaan mieleen McCarthyn muut teokset. Tapahtumat yhdistyvät matkoihin, joihin liittyvät upeat luontokuvaukset ja muistot menneistä. McCarthy-maiseen tapaan kokonaisuudesta rakentuu vähitellen tarina Bobbystä ja hänen perheestään. Isästä, joka oli suunnittelemassa atomipommia, vanhemmista, jotka molemmat kuolivat säteilyn aiheuttamiin tauteihin ja sisaresta, johon Bobby oli palavasti rakastunut mutta pyrki torjumaan rakkautensa toteutumisen. Nämä kaikki muistot seuraavat Bobbyä hänen matkallaan ja muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, joka saa sitten täyttymyksensä kirjassa ”Stella Maris”

”Stella Maris” on McCarthyn tuotantoon verrattuna aivan erilainen teos. Se perustuu Bobbyn siskon Alicia ja häntä hoitavan tohtori Cohenin keskusteluihin Stella Marisin hoitolaitoksessa. Tai hullujenhuoneella kuten Alicia sanoo. Nämä keskustelut ja niiden sisältö muodostavat aiemman kirjan kanssa kokonaisuuden, jota voidaan kutsua kirjailijan testamentiksi meille ihmisille.  Alicia on matematiikkanero mutta hän ei näe enää mielekkyyttä tässä elämässä. Hänelle ilmestyy hahmoja, jotka ovat sekä epätodellisia että myös tavallaan todellisia.  Hahmot pysyttelevät poissa lääkitykset avulla. Alicia kuitenkin kyseenalaistaa lääkityksen, sillä onko lääkkeillä aikaansaatu maailma sen todellisempi kuin hänen kokemansakaan.  Tämä on vain yksi asia, joita keskusteluissa käydään läpi.

Keskustelun hienoimpia anteja on matematiikan olemuksen ja teorian käsittely, Se avasi minulle aivan uudenlaisen tien matematiikan ymmärtämiseen ja pakotti miettimään uudestaan matematiikan asemaa maailman olemassaolon ja selittämisen lähtökohtana. Alician puheen jälkeen voi myös ihmetellä, onko olemassa matemaattisia olioita, vain onko siinä kaikki vain kaavojen rakentamista. Sitä Aliciakin ihmettelee. Kirjassa esitellyt teoriat, matemaatikot ja filosofit ovat aitoja.

Keskustelut käsittelevät Alician koko elämänkaarta ja siten myös Bobbyn elämää. Kirjan merkitystä korostaa se, että moniin yhteisiin kokemuksiin saadaan näin myös Alician usein filosofisempi ja yhteiskunnallisempi tulkinta. Edellisessä kirjassa Bobby elää enemmän kokemusten kautta.

Alician ja tohtorin käymät keskustelut kattavat koko elämän ja sen tuottamien kokemusten kirjon, jumalan olemassaolon, uskonnon, vaihtoehtoisen todellisuuden jne. Yksi kiinnostava keskustelun aihe on alitajunnan toiminta. Sitä käsitellään useasta eri näkökulmasta. Otan esille vain yhden. Meillähän on kaikilla kokemuksia siitä, kuinka alitajunta ratkaisee esim. yön aikana meiltä ratkaisemattomiksi jääviä ongelmia. Alicia menee ajattelussaan vielä pidemmälle. Hän ajattelee, että alitajunnalla on parempi tapa tehdä matematiikkaa kuin meillä:

”…Ydinkysymys ei ole se miten matematiikkaa tehdään vaan miten alitajunta tekee sitä. Miten on mahdollista että se on siinä selvästi parempi kuin sinä? Ratkot ongelmaa ja panet sen vähäksi aikaa syrjään. Eihän se siellä pysy. Se pomppaa esiin lounaalla. Tai kesken suihkun. Sanoo: Katsopa tätä. Mitä arvelet Ja kohta suihkussa palelee. Tai keitto on jäähtynyt. Onko se matematiikan tekemistä? Pelkäänpä että on. Miten alitajunta tekee sitä? Kukaan ei tiedä.”

 

Nämä ovat kaikki niitä kysymyksiä, joita Cormac McCathy haluaa jättää meille pohdittavaksi. Ja niitä riittää.  Hän korostaa myös sitä, kuinka atomipommin kehittämisen myötä olemme siirtyneet aivan uuteen maailmaan. Elämme nyt maailmassa, jossa voimme tuhota maapallon. Olemmeko edes noteeranneet sitäkään asiaa riittävästi? Siihen liittyy myös kysymys tutkijoiden vastuusta. Alician ja Bobbyn isä oli kehittämässä atomipommia ja hänen tässä kirjassa esittämänsä kommentit tutkijan vastuusta ovat kylmääviä:

”…Hän sanoi että pommi kuului niille jotka olivat maksaneet eivätkä tiedemiehet tosiaankaan olleet maksajia. He maksoivat meistä, isä sanoi. Ja me lähdimme halvalla. Hän käski toisten lopettaa ruikutuksensa.”

Ei kovin kaukainen ajattelutapa nykypäivänäkään.

Molempien kirjojen loput ovat haikean kauniita. Hyvin samanlaisia, eivät pelottavia mutta kauniita, ikään kuin kuvauksia hetkistä ennen siirtymistä jonnekin muualle.  Ohessa vielä lainaus ”Stella Maris”-kirjan lopusta, kun Alician keskustelu terapeutin kanssa on päättymässä:

”Aika taitaa loppua.

Tiedän. Pidä minua kädestä.

Pidä sinua kädestä?

Niin. Haluan että pidät.

Hyvä on. Miksi?

Siksi että niin tehdään kun odotetaan jonkin loppua.”

 

Cormac McCarthyn ”Matkustaja” ja ”Stella Maris” on kirjapari, jonka osat kuuluvat kiinteästi yhteen. Ne ilmestyivät vain vuosi ennen Cormac McCarthyn kuolemaa. Pitäisin niitä myös hänen kirjallisena testamenttinaan meille lukijoille. Ja millainen testamentti se onkaan. Se ei tarjoa niinkään valmiita vastauksia, vaan nostaa esille tärkeitä kysymyksiä ja ongelmia. Pakottaa ajattelemaan ja ehkäpä jopa näkemään maailman uudella tavalla. Tämä kirjallinen testamentti on lahja, joka kannattaa ottaa vastaan. Ja kiittää ja kumartaa. Cormac McCarthy ei petä.

Näistä kirjoista kuuluu erikoiskiitos myös niiden suomentajalle.  Kaijamari Sivill on tehnyt erinomaista työtä käännöksessä, joka on varmasti ollut vaikea. Niin paljon teoreettista, erityisalojen sisältöä kirjoissa on. Esko Valtaojan käyttäminen asiantuntija-apuna on ollut viisasta. Käännöstä on ollut nautinnollista lukea myös tieteellisten pätkien osalta.