Jenny Erpenbeck: "Kairos"

 

 

 

 

 

Jenny Erpenbeck: ”Kairos”

Tammi 2025 (Keltainen kirjasto 555)

408 sivua

Saksankielinen alkuteos ”Kairos”, 2021

Suomentaja Jukka-Pekka Pajunen

 

”Kairos” on Jenny Erpenbeck:n viides suomennettu teos. Huomiota hän alkoi saamaan oikeastaan vuonna 2019 julkaistun teoksen ”Mennä, meni, mennyt” (Tammi 2019) ja heti sen jälkeen julkaistun teoksen ”Päivien loppu” (Tammi 2020) kautta. Kuten tästäkin teoksesta, olen pitänyt niistä molemmista.  Erpenbeckillä omanlaisensa kirjoitustyyli ja yksittäisten tapahtumien kautta hän heijastelee suurempia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tuo tapa lähestyä antaa kaikille tapahtumille inhimillisemmän ja koskettavamman näkökulman.

”Kairos” kertoo nuoren tytön, Katharinan ja vanhemman miehen, Hansin, välisen rakkaustarinan kautta myös DDR:n tarinan, Vaikka rakkaustarinan aikajakso on lyhyt heijastaa se DDR:n tarinaa toiveikkaasta alusta aina yhdistymiseen Länsi-Saksan kanssa. Rakkaustarinan kaunis ja toiveikas alku kuvastaa myös aikaa, jolloin DDR:stä toivottiin uudenlaista mallia sosialistiselle valtiolle. Optimismi toi valoa elämään eikä se tuntunut ankealta. Tuota aikaa on kuvattu hienosti Meri Valkaman kirjassa ”Sinun,Margot”. Kun Katharina pääsi käymään sukulaisensa luona Kölnissä hän totesi:

”Myöhemmin hän käy pissalla ja näkee kylpyhuoneessa, aivan kuten Emmi-isoäidin itäberliiniläisessä asunnossakin, kankaisia rättejä roikkumassa pattereiden päällä, pesualtaan alla, niitä on kiinnitetty myös pyykkipojilla narulle, joka on pingotettu hyllyn ja seinän väliin, ja myös narulle kylpyammeen päälle. Aivan Emmi-isoäidin talon takana kulki silloin raja, ja isoäiti pilaili toisinaan ravistelemalla rättejään keittiön parvekkeelta niin että pölypilvi tai aamiaisesta kertyneet murut lensivät rajavartioiden neniin. Aiemmin isoäiti siivosi räteillä itää, ja nyt hän siivosi niillä länttä.”

Rakkaustarinaa varjostaa kuitenkin avioliitto, josta hän ei halua tai voi erota samaan tapaan kuin Neuvostoliitto määritteli pätkälle DDR:n politiikkaa ja erityisesti uudistuspolitiikkaa.

Kirjan puolenvälin jälkeen kirjassa on luku ”Intermezzo” ja sen jälkeen tapahtuu täydellinen muutos myös rakkaustarinassa. Hans on jo aiemmin lisännyt vallankäyttöään Katharinan suuntaan mutta vähitellen, kun paljastuu Katharinan hetkellinen suhde ystävänsä kanssa, henkinen väkivalta ja valvonta saa jopa irvokkaita muotoja. Hetkittäin kirjaa on raskasta lukea. Olen usein ihmetellyt miten voisi kuvata sitä henkistä painetta ja ihmisen sisäistä tunnetta, jota hän kokee hallinnon tai valtion kuristusotteessa. En usko, että sitä voi kuvata sen rankemmin tai selvemmin kuin mitä Jenny Erpenbeck kirjassaan tekee. Hansin Katharinalta vaatimat raportit ovat kuin Stasin ohjeistosta. Rakkaussuhteen muuttuminen alistussuhteeksi kuvaa myös DDR:n lopun taantumista, kun johtajien vallankumouksellinen into muuttui haluksi pysyä vallassa ja se synnytti aiemmin ihanteellisissa nuorissa länteen katsovan liikkeen.

Erpenbeck nostaa kirjan lopussa esille myös tavallisten DDR:n asukkaiden aseman ja kohtalon Saksojen yhdistymisen jälkeen. Kuvaavaa on miten kylmäkiskoista ja piittaamatonta ihmisten kohtelu uusien vallanpitäjien toimesta on ollut. Kirjan esimerkki radion työntekijöiden kohtelusta on kuvaava:

”Koko käytävä on täynnä väkeä, yksi toisensa jälkeen kutsuttiin saliin: siellä on pöytä ja pöydällä puhelin, jonka luuri on nostettu puhelimen viereen. Olkaa hyvä ja tarttukaa luuriin ja sanokaa nimenne, ohjeissa sanotaan. Kukin nostaa luurin korvalleen, sanoo nimensä, kuulee äänen kaukaa Kölnistä: Teidän työnne jatkuu, tai Teidän työnne ei jatku, sitten luuri on laskettava takaisin ja annettava tilaa seuraavalle.”

Erpenbeckin kirja on upea siinäkin mielessä, että DDR:n nousun ja tuhon lisäksi siitä löytää siemenet sille kehitykselle mikä entisen DDR.n aluella nyt on käynnissä.

Kiitos suomentajalle Jukka-Pekka Pajuselle. Oman työnsä lisäksi hän on kirjan moniin lainauksiin ottanut mukaan alkuperäiset suomennokset.

Jenny Erpenbeck:n kirja ”Kairo” on upea. Se kertoo rakkaustarinan kautta DDR:n nousun ja tuhon. Rakkaustarinan kautta hän pystyy paljaalla tavalla kuvaamaan niitä tunteita, mitä ihminen kokee myös aatteellisten ihanteiden nousu- ja laskuvaiheissa. Voiko niitä koskettavalla tavalla muuten kuvatakaan. Hän nostaa esille myös Saksojen yhdistymisen haittapuolet, joista kasvaa myös uudenlaista vastarintaa. Parasta kaunokirjallisuutta, joka on myös yhteiskunnallista kirjallisuutta.

Jani Saxell: "Aiheiden kirja"

 

 

 

 

Jani Saxell: ”Aiheiden kirja”.  Uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille.

Art House 2025

286 sivua

Kansi ja kannen maalaus Satu Kontinen. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä osuvammalta se tuntuu kuvatessaan kirjallisuuden aiheiden, muotojen ja toteutusten moninaisuutta. Ja tätä moninaisuutta tarjoavat myös kirjan tekstit hienolla tavalla.

Kirjan esipuheessa Jani Saxell kutsuu teosta ”kaksikäyttökirjallisuudeksi” eli luovan kirjoittamisen oppaaksi ja toisaalta pohdiskelevaksi ja välillä poleemiseksi esseekokoelmaksi. Rehellisesti sanoen tuo määrittely vähättelee melkoisesti kirjan ansioita. Onneksi Jani Saxell jo seuraavassa kappaleessa toteaa:

”Aiheiden kirja sopii matkaoppaaksi nykykirjallisuuteen ja sisäänheittäjäksi lukemisen kulttuuriin.”

 Näin lukijan, eikä niinkään kirjoittajan kannalta tämä teos on uskomattoman hieno opas kirjallisuuden maailmaan. Eikä pelkästään nykykirjallisuuteen, vaan laajemminkin maailmankirjallisuuteen. Löysin tästä teoksesta lukuisan määrän uudempia tai vanhempia teoksia, joihin haluan tutustua ja vielä enemmän tuttuja teoksia, joille Jani Saxellin esittämät ja lainaamat tulkinnat antavat uudenlaista sisältöä ja innostavat lukemaan kirjat uudelleen. Tämän kirjan lukemisen jälkeen ei tarvitse pohtia sitä mitä lukisi seuraavaksi. Kiinnostavaa lukemista on jonoksi asti. Kirjan ansioita on myös, että kirjallisuus yhdistetään hienosti toisiin taiteenlajeihin, erityisesti musiikkiin, elokuviin, tv-tuotantoon ja sarjakuviin ja myös osoitetaan, kuinka ne voivat antaa virikkeitä toisilleen. Tärkeä neuvo aloittelijalle kirjoittajalle, jonka yksi olennainen ominaisuus onkin silmät auki kulkeminen.

Kirja jakaantuu seitsemään osioon, hiukan kirjallisuuden lajityyppien mukaan, aivan klassista jaottelu ei ole ja siinä on otettu huomioon suomalaisen kirjallisuuden todellisuus ja se syntymiseen vaikuttava ympäristö, tosin kansainvälisiä klassikkoja unohtamatta. Minusta oli hienoa, että mukana oli omana kohtanaan myös työväenkirjallisuus. Kirjassa on lähes 550 viitettä eri kirjailijoihin ja monelta heistä on esitelty useampiakin teoksia, joten on oikeastaan kohtuutonta vaatia enempää. Haluaisin tässä työväenkirjallisuuden kohdalla kuitenkin tuoda esille Mervi Koskisen, jonka viimeisin kirja Kaupustelija (Arktinen Banaani 2023) on työväenkirjallisuutta parhaimmillaan ja nostaa esille puhelinmyyjien ammatin, joka sopii hyvin esimerkiksi ammateista, jotka aidosti työväenluokkaistuvat.  Ns. työväenkirjallisuuden laajeneminen näihin uusiin ammatteihin on vasta alullaan mutta uskoakseni tulossa.

Tämä kirjan jakaminen seitsemään osaan toimii hyvin ja ottaisin mukaan omiksi osioikseen vielä kirjan esipuheen ja lopun kiitokset sillä ne molemmat antavat olennaisia ohjeita ja lohdutusta aloittelevalle kirjoittajalle. Eri osioiden lopun tehtävälistat ovat hyvin harkittuja ja ainakin minä löysin niistä itselleni sopivia.

Rakennetta tärkeämpää on tietenkin kirjan sisältö. Osioiden sisällä Jani Saxell purkaa eri tekijöiden kirjojen sisältöä ja sanomaa kirjoittajan ajatusten ja kokemusmaailman kautta. Ja millä tavalla. Hän avaa esitellyn kirjailijan omaa elämää ja ympäröivää maailmaa tavalla, joka avaa lukijalle kirjan synnyttävää kokemusta ja vie lukijan mukaansa. Tämä tapa kirjoittaa avaa lukijalle kirjoja uudella tavalla ja aloittelevaa kirjoittajaa ohjaa siirtämään omaa kokemusmaailmaansa yleisempienkin ilmiöiden kuvaamiseen.

Tämä Jani Saxell:n tapa kirjoittaa avasi minulle uuden tavan lähestyä niin Ray Bradburyn, Toni Morrisonin, Paul Austerin, Vilja-Tuulia Huotarisen,Mari Mörön, Anna Soudakovan ja monen muun teoksiin. Ja tietysti myös Dylan Thomasin, jonka novellikokoelma oli pakko käydä hakemassa.

Lainaan loppuun vielä pienen pätkän kirjan esipuheesta:

”YLEISMAAILMALLISEN MUSTUUDEN KESKELLÄ tarvitaan lisää kirkasvalolamppuja. Siksi halusin tehdä Aiheiden kirjasta häikäilemättömän elämäniloisen ja -nälkäisen lukemisen ylistyksen, oodin kirjallisuuden monimuotoisuudelle.”

Tuota kaikkea tämä kirja on.

Olen päässyt muutaman kerran kuuntelemaan Jani Saxell:n luentoja ja luennoinnissa tärkeää on aito intohimo aiheeseen, joka silloin välittyy myös kuuntelijoihin. Tätä kirja lukiessa tuntee, kuinka hän on saanut tämän saman intohimon ujutettua myös kirjoitettuun tekstiin. Tämä on kirja, jollaista ei uskoisi voivan olla olemassakaan, ennen kuin sitä pääsee lukemaan.

Päivi Alasalmi: "Myrkynkylväjä"

 

 

 

 

Päivi Alasalmi: ”Myrkynkylväjä” (Hallavainen 4)

Aviador 2025

355 sivua

Kirja on ilmestynyt myös Storytel Original -äänikirjana

 

Lopultakin Päivi Alasalmen ”Myrkynkylväjä” saatiin paperikirjanakin. Minulle paperikirjat ovat niitä oikeita kirjoja, vaikka rakenteensa ja sisältönsä puolesta tämä kirja sopii mitä ilmeisemmin myös äänikirjaksi. Kappaleet ovat sopivan lyhyitä ja tarinassa on useita vaihtelevia juonenpätkiä. Lukiessa tulikin usein mieleen radion ”Pekka Lipponen”-  ja ”Hyvää iltaa nimeni on Cox”- sarjat, jotka aina keskeytyivät niin, että uutta jaksoa jäi odottamaan. Niinhän näille Hallavainen -sarjan kirjoillekin aina käy ja tämän kirjan kohdalle erityisesti.  Seuraavaa osaa jäi malttamattomana odottamaan. Kirjasarja on ollut kiinnostavan omaperäinen ja Päivi Alasalmi pitää lukijan otteessaan olipa kirjan tyylilaji mikä tahansa.

Hallavainen-sarjassa minua miellyttää erityisesti se, että kirjan tapahtumat ovat niin läheisesti kiinni meidän jokaisen arjessa, tavallisessa elämässä ja elinympäristössä. Hallavainen ja Anu käyvät vauvauinnissa, maahanmuuttajien ongelmat ovat osa arkea ja elämästä syrjäytyneiden ihmisten joukko yrittää rakentaa omaa elämäänsä. Myös Tampere tuntuu niin tutulta, että kadunkulmat tulevat näkyviin mielen muistikuviin. Tähän ympäristöön tarinan juoni, niin Hallavaisen tutkiman murhan, kuin Anun ja hänen kaksoissisarensa Karlan tarinan osalta, solahtaa kuin itsestään.

Kirjasarjan olennainen piirre on siinä, että kaksoissisarten Anun ja Karlan kautta päästää kuvaamaan asioiden kahta puolta, hyvää ja pahaa. Millaisia kokemuksia ja ratkaisumalleja nämä erilaiset lähtökohdat synnyttävät ja miten syvälle kateuden ruokkima pahuus voi ihmistä viedä. Näiden kysymysten pohtimiselle ja kuvaamiselle on tämänkin kirjan jälkeen vielä runsaasti tilaa ja onneksi tämän kirjan päätös merkitseekin ilmiselvästi jatkoa.

Päivi Alasalmen ”Myrkynkylväjä” on Hallavainen-sarjan neljäs osa. Tampereelle sijoittuva romaanisarja on omaperäinen ja kiinnostava ja Alasalmen kirjoitustyyli pitää lukijaa otteessaan. Kirjassa rikostarinan tai tarinoiden lisäksi kiinnostavaa on hyvän ja pahan taistelu, joka konkretisoituu kaksoissisarten kautta. Tämä sarja todella koukuttaa.