Han Kang: ”Älä jätä hyvästejä”
Gummerus 2024 (Toinen painos)
268 sivua
Koreankielinen alkuteos 작별하지 않는다, ( ”Jagbyeolhaji anhneunda”), 2021
Suomentanut Taru Salminen
Eteläkorealainen Han Kang sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2024. Ja tämän kirjan perusteella aivan aiheesta. Olen lukenut hänen aiemmatkin suomennetut teoksensa ”Vegetaristi”, ”Ihmisen teot” ja ”Valkoinen kirja” mutta jostain syystä ne eivät sytyttäneet. ”Valkoisen kirjan” lyhyet tekstit tosin herättivät ajatuksia, jotka heijastuivat myös tämän uusimman kirjan lukukokemuksiin. ”Älä jätä hyvästejä” kirja kuitenkin iski tajuntaan melkein heti. Yksi syy on tietenkin kirjan juoni mutta ennen kaikkea käännettynäkin uskomattoman kaunis ja soljuva kieli. Suuret kiitokset siis myös kääntäjälle Taru Salmiselle tästä lukunautinnosta. Saattaa tuntua oudolta kiittää kielellistä kauneutta kirjassa, joka käsittelee joukkomurhaa ja väkivaltaa mutta kieli on Han Kangin ase välipitämättömyyttä ja unohdusta vastaan.
Lumella on kirjassa tärkeä merkitys ja se on kirjassa merkitykseltään enemmän kuin pelkkää lunta. Jos teoksessaan ”Valkoinen kirja” Han Kang kirjoittaa:
”…
Kun alkaa sataa lunta, ihmiset keskeyttävät työnsä ja katsovat hetken lumisadetta. Bussissa he nostavat katseensa ja tuijottavat pitkään ulos ikkunasta. Kun lunta tuiskuttaa aivan ääneti, vailla iloa tai surua ja kun lukemattomat lumihiutaleet pyyhkivät kadut hiljaa näkymättömiin, jotkut heistä kääntävät katseensa pois.”
Kirjassa lumi on metafora unohdukselle ja peittelylle, jolla Jeju:n saaren joukkomurha yritettiin hävittää kansakunnan ja ihmisten muistista. Täsmällisemmin tämän on todennut KJ Noh artikkelissaan Han Kangin kirjasta.
KJ Noh kirjoittaa Consortium News julkaisussa 29.1.2025 seuraavasti:
” Jeju-saari oli yksi niistä paikoista, joissa verilöyly saavutti kansanmurhan mittasuhteet, ennen kuin se joutui Korean sodan täysimittaiseen tuhoon. Tuo kansanmurha peiteltiin ja pyyhittiin pois puolen vuosisadan ajan, jolloin edes totuuden kuiskausta ei sallittu. Han Kang käyttää tähän yhä uudelleen metaforaa lumesta: ”
Lumi on Han Kangille hiljaisuutta hän jatkaa.
Kj Noh kirjoittaa edelleen, että Han Kang paljastaessaan kirjassaan Jejun kansanmurhan, haluaa myös tuoda esille Palestiinan ja Gazan tapahtumia. KJ Noh jatkaa:
”Kun hän paljastaa – kuten ”kovan kotitehtävän” – Bodo-liigan joukkomurhat, Jejun verilöylyt, Vietnamin verilöylyt, Gwangjun, hän yrittää pujottaa ne kaikki yhteen katkeamattomaksi langaksi käyttämällä ”mahdotonta työkalua” – hänen välkkyvää sydäntään. kieli – jota herättää "äärimmäinen, ehtymätön rakkaus" ja itsepäinen kieltäytyminen kääntymästä pois.”
Jeju-saaren joukkomurhan käsittely on kieltämättä kirjan ”Ala jätä hyvästejä” tärkein anti. Saarellahan surmattiin ainakin 10 % väestöstä naisia ja lapsia säästämättä. Mutta olennaista on tapa, jolla Han Kang tuon asian tuo kirjassa esille. Hän lähestyy asiaa muistojen kautta. Kertomalla ihmisistä, jotka etsivät tietoja menetetyistä läheisistään ja omaisistaan vuosikymmenien takaa, kertomalla lapsista, jotka etsivät omaistensa ruumiita lumenpeittämiltä kentiltä pyyhkimällä kuolleiden kasvoja lumesta. Kertomalla vanhuksista, jotka vuosi vuoden jälkeen matkustavat teloituspaikoille muistamaan kuolleita lapsiaan tai omaisiaan. Kaiken tämän Han Kang kertoo tavalla joka kosketta jokaisen lukijan sydäntä.
Vaikka joukkomurhan käsittely onkin olennaista kirjassa, minusta kirjassa korostuu kaksi tärkeää teemaa. Toinen on ystävyys, joka kerrotaan kirjan kertojan Gyeonghan ja hänen ystävänsä Ineseon kautta. Ineseo on kotoisin Jejun saarelta ja kirjan toinen olennainen teema, joukkomurha tulee esille hänen kauttaan.
Ineseon joutuu sairaalaan ja ottaa yhteyttä ystäväänsä. Sairaalassa hän pyytää Gyeonghaa matkustamaan hänen kotiinsa, jossa hänen papukaijansa kuolevat elleivät saa ruokaa ja vettä. Tästä pyynnöstä ja sen toteuttamisesta alkaa tapahtumaketju, joka perehdyttää Gyeonghan Jejun saaren tapahtumiin.
Matka saarelle ja tapahtumat siellä ovat uskomattoman hieno kerronnallinen kokonaisuus, joka lumimyrskyn, eksymisen ja kuolemanpelon kautta pohjustaa Jejun saaren salaisuuksien paljastumista.
Lopulta Gyeongha pääsee perille ja seuraavana päivänä hänen seurakseen ilmestyy Inseon haamu tai henki, joka esittelee talossa olevaa Jejun saaren joukkomurhaa esittelevää aineistoa. Sen on kerännyt Inseon ja hänen äitinsä. Minusta Inseonin haamun tai hengen ilmestyminen kuvaa myös ystävyyden voimaa, joka pystyy ylittämään vaikeimmatkin esteen tai ainakin antamaan toiselle osapuolelle voimaa, joka esiintyy hänen mielessään hengen muodossa.
Gyeongha pelkää, että Inseon esiintyminen henkenä merkitsee, että hän on kuollut sairaalassa. Kirjan loppu on kaunis ja antaa kuitenkin toivoa:
” Ajattelin, että kunhan liekki syttyy, tarttuisin käteesi. Kauhoisin lumen pois ja pyyhkisin kasvoillesi sataneen lumen. Tekisin hampaillani haavan sormeeni ja antaisin sinulle verta.
- Mutta jos en löydä kättäsi, olet juuri avannut silmäsi sairasvuoteellasi.”
Han Kangin kirjan nimi on ”Älä jätä hyvästejä”. Teoksessa ”Valkoinen kirja” on luku ”Hyvästit”. Se sopii tähän päätökseksi:
”Hyvästit
Ethän kuole. Ethän vain kuole.
Raotan huuleni ja mutisen sanoja, jotka sinä kuulit, mutta et vielä ymmärtänyt, kun avasit tummat silmäsi. Painan kynää voimalla paperiin. Uskon, että parempia sanoja jättää hyvästit ei ole. Elä kuole. Elä.”
Han Kangin kirja ”Älä jätä hyvästejä” on vaikuttavimpia mutta myös kauneimpia kirjoja mitä olen lukenut. Kirjan aihe on raskas ja tärkeä eikä sen kielellinen kauneus, joka lumoaa lukijan himmennä aiheiden merkitystä, vaan korostaa niitä ja siitä suuri kiitos kuuluu suomentajalle Taru Salmiselle. Kieli on Han Kangingin ase välinpitämättömyyttä ja unohtamista vastaan. Kirjailija on Nobelinsa ansainnut.