Karissa Kettu: ”H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään”
Teos 2025
480 sivua (mukana lähdeluettelo ja taustakirjallisuutta)
!980-luvun lopulla luin Eva Isakssonin kirjan ”Nainen ja maailmankaikkeus” (Ursa 1987). Siinä kirjassa törmäsin ensimmäisen kerran aikansa merkittävimpiin matemaatikoihin ja filosofeihin kuuluneeseen Hypatia Aleksandrialaiseen ja hänen kohtaloonsa. Tuo kirja, samalla kun se toi esille Hypatia Aleksandrialaisen, auttoi ymmärtämään miten syrjityssä ja aliarvostetussa asemassa naiset ovat olleet paitsi elämän arjessa, niin myös tiedemaailmassa. Ja sama käytäntöhän on jatkunut Hypatian kuoleman jälkeenkin vielä 1500 vuotta, ainakin jossain muodossa, vaikka kieltämättä edistystäkin on tapahtunut. Jos Eva Isakssonin kirja oli aikoinaan minulle jonkinlainen herätys, niin toivottavasta tämä Karissa Ketun kirja, on sitä monelle muulle. Aineksia tässä kirjassa siihen on riittävästi.
Takakannen tekstin mukaan kirja on biofiktio. En yleensä pidä kirjojen tyyppiluokittelusta, sillä kirjoilla ja mielikuvituksella on tapana ylittää rajapinnat. Biofiktiolla tarkoitetaan kirjaa, joka lähdetietojen puutteen vuoksi, ei ole elämänkerta, vaan vähäisten tietojen ympärille on rakennettu tarina. Hypatiankin tapauksessa tunnetut tiedot keskittyvät pääosin hänen asemaansa opettajana, hänen murhaansa ja ruumiin hävittämiseen.
Karissa Ketun työlle pitää kiittäen kumartaa, niin suuren historiallisen taustatyön hän on kirjaansa varten tehnyt. Hypatian elinympäristön ja poliittisen tilanteen kuvaus on hyvin uskottava ja historiallisesti totuudellinen. Lukiessa kulkee välillä aidosti Hypatian mukana Aleksandrian kaduilla ja osallistuu filosofisiin keskusteluihin. Tärkeämpää on kuitenkin se, miten tuon ajan aatemaailma ja siihen vaikuttaneet aatteet ja henkilöt niin filosofian, muiden tieteiden ja mytologian osalta kirjassa kuvataan. Esimerkiksi Hypatian osallistuminen filosofisiin kokouksiin on kuin Platonin teoksista, tosin vielä elävämmin kuvattuna. Tärkeä osa Aleksandrian elämää oli moniuskonnollisuuden hyväksyminen.
Lukijalle, ainakin minulle, kirja antoi myös uusia näkökulmia kreikkalaiseen mytologiaan sekä Sokrateen ja Platonin jälkeiseen filosofiaan mm. uusplatonismin merkkihenkilöön Plotinokseen, joka eli vajaat sata vuotta ennen Hypatiaa. Luulisin, että kirja tarjoaa näiltäkin osin tavalliselle lukijalle paljon uutta tietoa ja pakottaa tarttumaan lähdekirjallisuuteen, mutta sehän on vain hyvä. Kirjallisuus on parhaimmillaan silloin, kun se tarjoaa niin hyvää mieltä, jännitystä kuin oppimisenkin iloa.
Kirjassa kulkee rinnakkain oikeastaan kaksi tarinaa. Puolinymfi Ekho, josta Kreikan mytologiassa on kaksikin tarinaa, ottaa tehtäväkseen etsiä omi ja Hypatian ruumiinkappaleet ja koota ne yhteen. En kerro tästä juonesta enempää, totean vain, että kirjan alaviitteiden ja Ekhon kommenttien kautta kirja kertoo miten Hypatiaa ja hänen merkitystään on käsitelty historian kuluessa. Nämä kommentit ovat hyvin paljastavia myös naisten aseman kannalta. Kirjassa on mm. kuva maalauksesta, joka esittää Hypatian murhahetkeä. Kuvassa alaston Hypatia näyttää lähes teinitytöltä, vaikka murhahetkellä hän oli 60-vuotias. Jokainen voi itse päätellä, mihin naisen arvostus tuolloin on keskittynyt. (Minusta 60-vuotiaat naiset ovat äärettömän viehättäviä, mutta ei heidän viehätyksensä suinkaan perustu teinitytön ulkonäköön, vaan on paljon vankemmalla pohjalla).
En paljasta juurikaan kirjan juonikuvioita, sillä kirjan voi kokea hyvin monella tavalla. Hypatian elämäntarinan lisäksi kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota yhteiskunnan toiminnan kuvaukseen ja Aleksandrialaisten elämän arkeen ja myös Ekhon esittämiin antiikin tarinoihin ja henkilöihin. Kunnon elämänkerran tapaan useimmat kirjassa mainitut henkilöt ovat todellisia. Tärkeä osa kirjaa on lopussa oleva luettelo ”Lähteitä ja valikoima taustakirjallisuutta”. Kiitettävästi osa tuon luettelon kirjoista on äskettäin julkaistu suomeksi.
Hypatian elämää olisi voinut kuvata usealla tavalla, hänen opetustyötään ja tieteellistä työtään kuvataankin kirjan loppuosassa hyvin, mutta erityisesti kirjan alkuosassa painottuvat hänen ristiriitaiset tunteensa perinteisen perheenäidin tai tieteeseen keskittyvän elämän välillä. Näitä ristiriitoja on kuvattu hienosti kangaspuiden äänen kautta. Tuo ongelma, ristiriita kodin ja työuran välillä, on edelleenkin ajankohtainen, joskaan ei aina niin ratkaiseva kuin Hypatian aikana. Kirjan lopussa Hypatiaa kuvataan ulkopuolisen (Orestes) silmin ja nuo kohdat antavat Hypatiasta tärkeän, ulospäin näkyvän kuvan, joka myös määrittelee häntä historiallisesti. Siitäkin kiitos kirjailijalle.
Kirjan lopun luku ”Unio Mystica” on uskomattoman haikea, kaunis ja julma. Ehkä sen kautta Hypatian sielu vapautuu, mutta hänen opetuksensa vangitaan tuhanneksi vuodeksi. Hänen ajatustensa vankeuteen joutumisesta kuvataan kirjan lopussa jaksossa, jossa kerrotaan, kuinka totuus väärennetään. Niin se tehtiin silloin ja samoin tehdään usein vielä nytkin.