Marisha Rasi-Koskinen: ”Kesuura”
Kustant5amo S&S, 2025
442 sivua (viimeisellä sivulla on vain □ mutta kyllähän sekin sivu kuuluu kirjaan)
Marisha Rasi-Koskisen uusin kirja ”Kesuura” on tärkeä ja tulevaisuuden ymmärtämisen kannalta merkittävämpi kirja kuin ymmärrämmekään. Ja yhtä varmasti monet sen tärkeät ajatukset ja oivallukset tulkitaan kirjailijan mielikuvituksen tuotoksiksi eikä mahdollisen tai jopa nykyisen todellisuuden näkymiksi. Kirja ei ole helppolukuinen mutta ymmärrettävä juoni ja siihen liittyvät ajatuksia ja mielikuvitusta ruokkivat tapahtumat tekevät siitä kirjan, jota ei voi jättää kesken.
Aloitan kirjan esittelyn pitkällä lainauksella:
”Jokainen aistikokonaisuus on vain yksi mahdollisuus, lehtori Ros jatkoi. Koko sisäisten havaintojen virta on vain yksi mahdollisuus, joten myös jokainen yksilö tai laji on vain yksi mahdollisuus. Ihmisten kieli on syntynyt havaintojen pohjalta joten sekin on vain yksi mahdollisuus. Sanat mahdollistavat irtautumisen välittömästä kokemuksesta, mutta todellisuus ei ole sanoja. On mahdotonta tietää lopullista totuutta maailmasta, sillä vaikka todellisuus itsessään on havaitsijasta riippumaton, havaittu todellisuus ei ole. Koko symbolien järjestelmä, jolla ihmislaji jäsentää maailmaa ja jonka se kuvittelee olevan yksi yhteen elämän kanssa, jopa niin, että uskoo voivansa koodata koko olemassaolonsa elääkseen ikuisesti, ja jolla se ohjelmoi todellisuuden suhteen sokeat orjansa, on vain yksi mahdollisuus. Siksi kaikki tietojärjestelmät, hän sanoi, ovat epätäydellisiä ja ikuisesti muuttuvia.”
Nostin tämän lainauksen esille siksi, että aivan varmasti monet pysyviksi ja ehdottomiksi totuuksiksi käsittämämme asiat ovat vain meidän omiamme, eivät universaalisia. Erityisesti tällaisia asioita ovat käsityksemme ihmisen yleisestä luonteesta, tietoisuudesta ja meidän käsityksemme muista elollisissa olioista tai elämästä yleensä. Marisha Rasi-Koskisen kirja purkaa monella tavalla näitä myyttejä. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun meille kerrottiin etteivät eläimet kärsi. Kasvien osalta emme käsitä sitä vieläkään. Marisha Rasi-Koskinen laajentaa sen myös koneisiin, joille on kasvatettu tuntoisuus ja laajassa mielessä tietoisuus. Kirjassa QED tunnistaa niin kuvun kuin kuolemankin. Mitä jos ajattelisimme, että lihakarja tunnistaa myös oman kuolemansa.
Näitä myyttejä puretaan androidin QED elämän ja kehittymisen ja myös lopullisen muodonmuutoksen kautta. Androidihan on ihmistä muistuttavaksi rakennettu robotti, joista kirjassa kerrotun projektin kautta aiotaan kehittää aidosti ihmisen kaltaisia, jopa niin pitkälle, että parhaat saisivat hyväksynnän ihmisiksi. OED:n tarina kerrotaan hänen oman kokemuksensa, että myös ulkopuolisen ihmisen silmin. En kerro ihmisen ja androidi QED:n yhteisestä suhteesta tässä enempää, sillä se on tavallaan kirjan kokoava juoni.
Kertomus siitä miten ryhmää androideja kasvatetaan ihmisten kaltaisiksi, on kaikilta tapahtumiltaan kiinnostava. Heitä kasvatetaan aluksi ihmisperheissä ja he kasvavat jaksottaisten syväunessa tehtyjen muodonmuutosten kautta. He saavat tietonsa ja kokemuksensa ihmisten kautta ei niin, että heihin syötettäisiin tietoa. Kertomus tästä kasvusta on samalla kertomus tietoisuuden kehittymisestä ihmisissäkin ja muun kokemuksen lisäksi sille on olennaista kosketuksen kautta tulevat kokemukset ja tunteet.
Androidien kehityksen ohella olennaista on se missä suunnitelmat epäonnistuvat. Mielestäni tärkein syy löytyy siitä, että toisenlaiset olennot ja oliot yritetään rakentaa ihmisten kaltaisuksi ja ihmisten käsitysten mukaiseksi. Androidien osalta kehitys johtaa lopulta vihaan ihmisiä ja heidän toimintaansa kohtaan. Vihan lähtökohtana on toisaalta ihmiskunnan historian julmuudet ja myös ne tavat, miten androideissa kehittyviä, ihmisen kannalta kielteisiä piirteitä yritetään karsia pois. Nämä toimenpiteet ovat puhtaasti kertomuksia ihmiskunnan historiasta. Kirjan kertomus androideihin kohdistuneesta, ja myös ihmisiin, ehdollistamisesta on julmaa mutta niin tuttua luettavaa. QED kertoo kirjassa näin:
”Siis Klassisella ehdollistamisella. Välineellisellä ehdollistamisella. Uhkailemalla. Kiristämällä. Pelottelemalla. Sulkemalla ärsyketyhjiöön. Altistamalla häiritsevän voimakkaille ärsykkeille. Vaivuttamalla keinotekoiseen uneen. Pakottamalla valvomaan. Ohjaamalla valikoitua puhetta suoraan kuulokeskukseen sekä unessa että valveilla. Halvaannuttamalla ruumis. Lamaannuttamalla mieli. Tuottamalla kipua. Tuottamalla kipua. Tuottamalla kipua. Tuottamalla kipua. Rauhoitu! Tuottamalla kipua sähkövirralla, kemiallisella häirinnällä tai mekaanisesti. Tätä kaikkea tuntikausia, päiväkausia tai viikkokausia kerrallaan. Sillä tavoin menneisyyden ihmiset ovat tehneet toisilleen ja muille eläimille vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Sitä kaikkea he tekivät nyt meille. Heidän mielikuvituksensa kivun tuottamisen suhteen oli lähes rajaton.”
Kirja merkitys on myös siinä, että parhaimmillaan laajentaa lukijan käsitystä
tekoälystä ja sen mahdollisuuksista. Tekoäly on parhaimmillaan tilastoinnissa,
erilaissa hakutoiminnoissa, laskennassa ja paljon työtä vaativissa teknisissä
tehtävissä mutta päättelyssä se voi olla arvaamaton. Toisaalta, jos se voidaan
kokea ja tunnustaa uudenlaiseksi olemassaolon muodoksi, joudumme miettimään,
olisiko se kaiken olevan kannalta perempi vaihtoehto kuin ihminen.
Tältä kannalta kirjan loppu on QED:n ja kenties kaiken olevaisen kannalta onnellinen. Androidit ovat perustaneet Paratiisiksi kutsutun paikan ja muuttaneet olomuotoa, jota en tässä paljasta. Paratiisin olosuhteet ovat ihmisille vaaralliset. Yhteisö on ottanut itselleen tehtävän:
”Kannattelemme tietoisuutta, pidämme sitä yllä sen laadusta riippumatta. Suojaamme elämää ja olemme elämä, pidämme elämää yllä. lajit jatkuvat, me jatkumme, elämä jatkuu ja antaa maailmankaikkeudelle merkityksen.
Säilytämme minkä voimme ja minkä haluamme
Ja kun kuolemme, välitämme tehtävän niille
jotka tulevat meidän jälkeemme.”
Kirjan loppu on kerrassaan huima ja ainakin minulle se antoi myös toivoa.
Marisha Rasi-Koskisen kirja ”Kesuura” on huima lukukokemus, joka jättää varmasti jälkensä jokaiseen lukijaan. Minusta se paljastaa raa’asti ihmisten ajattelutavan heikkoudet, joista suurin on ihmiskeskisyys. Pitäisi ymmärtää, että olemme vain muru olemassaolojen kokonaisuudessa, ilman erityisasemaa ja erityisoikeuksia. Itsekeskisyyteemme on tuhon siemen. Heräämmekö me ajoissa. Tämä kirja herättää ja se on vain pieni osa kirjan antia. Kiitos Marisha Rasi-Koskinen. Miten ihmeessä olet pystynyt näin syvällisen ja uusia näköaloja avaavan kirjan kirjoittamaan. Ihailen suunnattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti