August Strindberg: ”Kaksi miesmonologia: Yksin, Harjannostajaiset”
PEQUOD 2002
172 sivua
Alkuteokset Ensam (1903) ja Taklagsöl (1906)
Suomentanut Antero Tiusanen
Strindbergin miesmonologi ”Yksin” oli yllättävä rauhallisen ja pohdiskelevan otteen takia. Monologin alussa, kun kuvattiin tapaamisia niin miesten kesken kuin perheidenkin välillä, oli tietysti strindbergiläistä teräväsanaisuutta ja naisiin kohdistuvaa halveksuntaa mutta monologin loppu oli hienoa ja rauhallista yksinäisyyden kuvausta ja merkityksen pohtimista. Ja lopussa jopa nuoren parin onnen vilpittömän kaunista kuvausta. Parasta Strindbergiä.
Monologi on Strindbergin myöhäistuotantoa, jos nyt 54.vuotiaan tekstiä voi myöhäistuotannoksi kutsua, mutta on muistettava, että Strindberg kuoli vuonna 1912 ja monologi julkaistiin 1903. Myös hänen kolmas avioliittonsa, nyt Harriet Bossen kanssa, oli ajautunut asumiseroon ja myös tuon eron vaikutuksia monologi kuvaa. Asumiserosta ja myöhemmästä avioerosta huolimatta siteet Bosseen eivät aivan katkenneet.
Strindberg näkee tarinassaan hienosti yksinäisyyden kaksi puolta niin myönteisen, oman rauhan ja luovuuden mahdollisuuden ja myös kaipauksen minkä ihmissuhteiden ja keskustelujen puute aiheuttaa. Minusta tarina saattaa olla yksinäisyyttä kokevalle ihmiselle rauhoittavaa luettavaa.
Ympäristön, niin kaupunkiympäristön kuin luonnonkin kuvaus on oikeastaan kaikissa Strindbergin olennaisissa teoksissa keskeisellä sijalla ja se on elävää ja ympäristöön liittyy aina myös tunnelmia ja tarinoita. Olin itse Ruotsissa virkamiesvaihdossa 1890-luvulla ja olin siihen mennessä ehtinyt jo lukea useita Strindbergin teoksia mm. teokset ”Punainen huone” ja ”Palkkapiian poika”. Tukholmassa asuessa yritin löytää Strindbergin jalanjälkiä ja kallioita, joilta hänen teoksissaan katsottiin kaupunkia. Valitettavasti sadassa vuodessa kaupunkiympäristö oli olennaisesti muuttunut mutta jotenkin oikealaista tunnelmaa pääsin kuitenkin kokemaan.
Siinä missä ”Yksin” on rauhallinen, seesteinen ja jopa sovitteleva, tarjoaa ”Harjannostajaiset” hyvin erilaisen lukukokemuksen. Myös tässä teoksessa on hyvin paljon elämänkerrallista ainesta niin avioliitoista kuin okkultismin ja mystiikan harrastuksista. Kerrassaan upea on jakso, jossa kirjoittaja kertoo havainnoistaan naapurin elämästä sieltä kuuluvien äänien perusteella ja hän vertailee niitä näkemäänsä, päästyään sisälle huoneistoon. Kertomusten lähtökohtana onnettomuuteen joutuneen konservaattorin hourailut ja elämäntarina, jonka hän kertoo kuolinvuoteellaan. Kaiken taustalla on hänen naapuritalossaan asuva vihamiehensä, jonka ikkuna ja työpöydällä palava vihreä lamppu, vihreä silmä, on kertojan pakkomielle. Kun talojen väliin rakennetaan uutta taloa, konservaattori toivoo sen peittävän vihreän silmän. Kun rakennus valmistuu, konservaattori kuolee. Kertomuksen ja sen oheistarinoiden kautta välittyy selkeästi myös Strindbergin naisviha ja pakkomielteiset ajatukset jopa mielikuvituksenkin ylittävistä salaliitoista häntä vastaan. Kertomuksen tarinat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja kuvaavat myös Strindbergin kykyä havainnoida elämää ja ihmisiä. Tämä on kerrassaan erinomainen kirja niille, jotka eivät ole Strindbergin suuria ihailijoita tai vielä tutustuneet hänen teoksiinsa.
Strindbergin elämästä on saatavilla hieno romaani Per Olov Enquist: ”August Strindbergin elämä”. Jos Strindberg alkaa kiinnostaa, kirjaan kannattaa tutustua.