Maja Lunde: "Viimeiset"

 

 

 

Maja Lunde: ”Viimeiset”

Tammi 2020

533 sivua

Norjankielinen alkuperäisteos ”Przewalskis hest” (2019)

Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry

 

Maja Lunden  ilmastokvartetin  kolmas  osa  on edellisten  osien  tapaan  vaikuttava  hätähuuto  ilmastomuutoksen  suunnan  muuttamiseksi  niin, että maapallomme  pysyisi  elinkelpoisena  niin meille  kuin  muillekin  elollisille. Kirja  on  myös  juonellisesti  mielenkiintoinen. Se  sisältää  oikeastaan  kolme  tarinaa  ja  kolme  aikatasoa,  joiden  kautta  muodostuu  suuri  linja,  ei  ainoastaan  lajien  häviämiselle  tai  ilmastonmuutokselle, vaan  myös  ihmisten  käyttäytymiselle.

Karkeasti  voidaan  sanoa, että  yksi tarinoista  kertoo  ajasta,  jolloin  harvinaisia  eläimiä  kerättiin  esiteltäviksi  ja  jolloin  harvinaisten  eläinten  metsästystä  pidettiin  hyvänä  harrastuksena. Yksi  kertoo ajasta, jolloin  sukupuuttoon  kuolevia eläinkatoja  yritettiin  elvyttää  ja  kolmas  kertoo  ajasta,  jolloin  kehitys  on  johtamassa  myös  ihmiskunnan  kuolemaan.

Kirjan  puolivälissä, kolmannessa  tarinassa,  on Isa:n  kirjeessä  yhteenveto  kaikesta  kehityksestä  ja minusta  se  on niin hätkähdyttävä  ja  herättävä, että  lainaan  sen  tähän:

”Ihminen on aika tyhmä eläin, siitä ei  pääse  mihinkään. Se ei pysty ajattelemaan seuraavaa kevättä pidemmälle, seuraavaa synnytystä pidemmälle. Sen takia sen hommat menee perseelleen. Se on luonnon kiertokulkua: ennemmin tai myöhemmin kaikki  menee perseelleen.

Voi olla, että  kaikki on mennyt perseelleen joskus ennenkin. Täällä tai jossain muualla, jollain samankaltaisella  planeetalla. Ehkä tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihminen ajaa itsensä ja liudan muita lajeja tuhoon. Ehkä tämä on toinen, tai kolmas, tai kymmenes. Joka kerran kun saavutamme tietyn tason, vedämme vähän överiksi, innostumme rakentamaan ja riehumaan vähän liikaa. Ja se on kaiken loppu. Tai ei kaiken  mutta meidän.”

Kolmas  tarinoista  on  kuvaus  ilmastonmuutoksen  vaikutuksesta. Sää  muuttuu  epävakaaksi  ja  vaikeasti arvioitavaksi.  Ihmisen  aiheuttamat  muutokset  ovat  niin  nopeita,  etteivät  kasvit ehdi  niihin  sopeutua, vaan  kärsivät  ja kuihtuvat, ruuantuotanto  kärsii. Toisaalla  sataa  ja  toisaalla on  kuivuutta. Pakolaisuus  lisääntyy,  kun elinmahdollisuudet  vähenevät. Tämä  kuvaus  on hyvin  todenmukainen  ja  kun  tuohon  kehitykseen  johtavia kirjan  esittämiä merkkejä näkyy  koko  ajan enemmän ja  enemmän,  on  tämä  kirja hyvin  herättävä. Vaikka  kirjan  kolmannen  tarinan  henkilöt  kärsivät lähinnä  kylmyydestä, sateista  ja  tuulista,  liittyy  tarinaan  Louise:n  kertomus  lapsuudesta,  joka  kytkee  tämän  kirjan  Maja Lunden  teokseen ”Sininen”  ja nostaa  esille  Eurooppaa  vaivaavan  kuivuuden. Tämän  viimeisen  tarinan  helmiä  ovat Isa:n  kirjaat. Ne  ovat  niin aitoja  ja tarkkasilmäisiä  kiteytyksiä  ja ajankuvia, joihin  oikeastaan  vain  nuoret pystyvät.

Kirjan  juoni  on monitahoinen  ja  ympäristöasioiden  lisäksi  tarinat  sisältävät  kauniita  ja  katkeria  rakkaustarinoita.  Eräs  hienoimmista  ja kauneimmin  kerrotuista  sisältyy  ajallisesti ensimmäiseen  tarinaan. Se on hienovarainen  kertomus  siitä, kuinka Mihail  löytää  oikean  seksuaalisen  identiteettinsä  ja kaunis  kuvaus  miesten  välisestä  rakkaudesta.

Alussa  kirjan  henkilöt  tuntuivat  kaavamaisilta. Tuntui  kuin  he  olisivat  vain  suorittajia,  eivät  eläviä  ihmisiä. Aika  pian  tämä  tunne  kuitenkin  häipyi hienolla  tavalla ja  kirjaa  alkoi  kokea  henkilöiden  kautta. Joten, jos  kirjaan  tuntuu  olevan  vaikea  päästä  sisälle, niin antakaa sille  mahdollisuus. Se  kannattaa.

Kirja  liikkuu, erityisesti  viimeisessä  tarinassa, henkilökohtaisten  kokemusten  tasolla. Valtiollinen  toimija  puuttuu.  Louise:n pakomatkan  alussa  näkyy  vielä  rajavalvontaa  ja  pakolaiskeskuksia,  mutta  ei  enää  myöhemmin. Tämä  on  ilmeisesti  tietoinen  valinta. Tällä  tavalla  korostetaan  henkilökohtaista  vastuuta  ja  oman  toiminnan  merkitystä. Aivan  totuudenmukaista  kuvaa  tämäkään  ei  tarjoa,  sillä vaikutusmahdollisuuksia  on myös  yhteiskunnallisesti  ja  niitä  pitäisi  käyttää. 

Kirjan  kaikki  tarinat  päättyvät  kauniisti  ja  toiveita  herättävästi.  Lainaan  loppuun  vielä Eva:n  ajatuksen pohdittavaksi  kaikille  niille,  jotka  pelkäävät hankkia  lapsia  tuhoutuvaan  maailmaan:

”David  hörähteli  unissaan, käänsi vähän päätään, veti suupielet hymyntapaiseen irveeseen. En nähnyt hänessä tai Isassa ainuttakaan  vikaa, enkä mitään vikaa siinä, että he olivat syntyneet tähän maailmaan. He kuuluivat tänne, ja minun kuului tarjota heille  elämä.”

Maja Lunde:n ilmastokvartetin  kolme jo ilmestynyttä kirjaa  tuovat  esille  ilmastonmuutoksen  vaikutuksia, kaikki  hiukan  eri  näkökulmasta. Kolmas  osa ”Viimeiset”  korostaa  lajien  häviämistä ja  ihmisten  vaikutusta siihen.  Kirjassa  on  kolme aikatasoa  ja  kolme  tarinaa, joiden  kautta kokonaisuus  muotoutuu, niin historiallisesti  kuin asenteellisestikin. Ilmastonmuutoksen  kokonaisuus  näkyy  kuitenkin  taustalla  ja  kirja  korostaa  erityisesti  sitä, miten  ilmastonmuutos  koskettaa yksilöitä ja  vaikuttaa  heidän arkeensa. Kirja  on  herättävä  ja tärkeä mutta ei  toivoton. Tärkeää  on tunnustaa  tosiasiat  ja myös oma vastuunsa  kehityksen  suunnasta.  Uskoisin, että  tämä  kirja  ja koko  kirjasarja ohjaa  lukijan  tähän  suuntaan.