Meri Valkama: "Sinun, Margot"

 

 

 

 Meri Valkama: ”Sinun, Margot”

WSOY 2021

556 sivua

 

”Sinun ,Margot”  on  vahva,  moniulotteinen  kirja. Se  on  kirjeiden  kautta  vähitellen  paljastuva  rakkaustarina,  kertomus  omien ja isän  juurien ja  elämäntarinan etsimisestä ja  myös  kertomus DDR:stä ja siitä  millaiset  jäljet DDR:n hajoaminen  on  aiheuttanut. Tämä  on ennen kaikkea ihmisten  tarina,  mutta sen  kautta  paljastuu  ettei  meille  kerrottu ”voittajan totuus”  olekaan  aina sitä,  miten  ihmiset  sen  kokevat.  Erilaisia ”voittajan totuuksia”  on  meidänkin  elämämme  täynnä. Toivottavasti  kirja  opettaa  meitä huomaamaan ainakin  joitakin  niistä. Se,  että  tuo muistin  kollektiivinen  manipulointi ”voittajien totuuksien” kautta  nousee  esille, on kirjan  hienoimpia  anteja. Kirja  voitti 2021 Helsingin  Sanomien  esikoiskirjapalkinnon  ja  aiheesta.

Kirjassa  on kaksi  kaunista  rakkaustarinaa: Luisen  ja Markuksen  sekä Viljan  ja  Sagan. Tarinat  on kauniisti  ja  herkästi  kuvattuja ja  niin  erilaisia.  Minusta  niissä näkyy rakkauden  ja  rakastumisen  moninaisuus ja se,  ettei  rakkautta  saa sulkea  yhteen  muottiin, vaan sille  pitää  antaa  tilaa kasvaa  ja kehittyä. Minusta  kirjan  molempien  rakkaustarinoiden  yhteydessä  on  upeasti  kuvattu ehkä se  tärkein  seikka – suhtautuminen  toisen  osapuolen  lapseen. Suhde  lapseen ei  synny  hetkessä, vaan  kehittyy  ja  vahvistuu  luottamuksen  kasvaessa. Ja  kun  se  onnistuu , on  palkinto sydäntä  lämmittävä.  Nämä  hetket  ovat  kirjan kauneimpia. Hetki  kun Vilja  sanoo  Luiselle ”Mutti”  ja  Hertta  Viljalle ”Ei minulla enää ole  kahta äitiä. Nykyään minulla on kolme.”

Rakkaustarinoiden  ohella  kirjassa  myös  erotarina. Se  kuvaa  vahvasti  miten  syvästi  toisen osapuolen  petoksen paljastuminen  voi  ihmiseen  vaikuttaa. Se  voi vaikuttaa  kaikkiin  ystävyyssuhteisiin, maailmankatsomukseen  ja  johtaa  haluun  unohtaa  koko  menneisyys. Kirjassa  yksi  eron katkeruuden  syy  on se,  että  Rosa  ikään kuin tulkitsee  miehensä  ja  lapsensa  omaisuudekseen.

Kirja  on myös valtavirrasta poikkeava  kertomus DDR:stä tai  oikeastaan  DDR:n hajoamisesta  ja  nykyisestä  Saksasta. Kirjassa  on  kaksi  aikatasoa  vuodesta  1983  eteenpäin  ja  vuodesta  2011  eteenpäin- Näiden aikojen  väliin  mahtuu DDR:n hajoaminen  ja  liittäminen  Saksaan. Kirjassa  kuvataan  hienosti  hajoamiseen  liittyvää  kehityskulku  mutta  sitäkin  tärkeämpää  on,  että DDR:ää  katsotaan  tavallisten  kansalaisten  näkökulmasta. Maailma  ja  toiveet  näyttävät  sieltä  erilaiselta kuin mitä ”voittajan  totuus”  meille  tarjoaa. Kirja  ei kaunistele  epäkohtia, vaan  tuo aidosti  esille DDR:n  johdon  heikkoudet ja  joustamattomuuden  ja  myös  laajemminkin vanhakantaisen  sosialismin  raunioitumisen  mm. Tsernobylin  matkan  kautta. Kirja  tuo kuitenkin  esille  myös  sen,  ettei kansalaisten  arki DDR:ssä  ollut  pelkkää  kärsimystä, vaan tarjosi  aidosti  turvaa  ja  huolenpitoa. Siellä  oli  myös  aitoa  pyrkimystä rakentaa  parempaa,  demokraattista  sosialismia. ”Voittajan totuus”  on  halunnut  unohtaa  kaikki  nämä  myönteiset  piirteet  ja  sen  takia Stasi  ja loikkaukset  länteen  ovat  painottuneet  tiedotusvälineissä. Yksi kirjan  upeimpia  pätkiä  on luku ”Kotimaastani jäivät  vain rauniot”, jossa  arvioidaan Saksojen  yhdentymisen  vaikutuksia, erityisesti DDR:n kansalaisille. Lainaan tähän alun  tuosta  luvusta:

”Der Spiegel 44/2009

Kotimaastani jäivät  vain rauniot

Saksat eivät yhdistyneet, vaan DDR pakkoliitettiin Liittotasavaltaan, kirjoittaa dokumenttielokuvaohjaaja Ute Lauterbach. Hänen mukaansa saksalaisten kollektiivista muistia on manipuloitu – ja sen seurauksia kannamme vielä 20 vuotta muurin murtumisen  jälkeen.”

Tuossa  kirjan kappaleessa esille  tuleva näkemys  kollektiivisen  muistin  manipuloimisesta  on  tärkeä. Kirjassa  se personoidaan  helpommin  ymmärrettäväksi  Viljan  kautta. Vilja  vietti lapsuudessaan  pitkiä  jaksoja  Markuksen  ja Luisen  kanssa. Eron  jälkeen Viljan  äiti  halusi  poistaa  tuon  ajan Viljan  muistista niin,  ettei  siitä  saanut  puhua. Kirja  rakentuukin  sille,  että Vilja  etsii  kadonnutta  muistiaan  ja  lopulta  myös Luisea.

Tämä  kollektiivisen  muistin  manipulointi  on  tärkeää  pitää  mielessä, sillä  on  siitä  merkkejä  meillekin  tarjottavassa historiallisessa ”totuudessa”.

Tämä  kirja  on hienosti  rakennettu. Se  sisältää  kaksi  aikatasoa, joita  yhdistävät Luisen ”Sinun, Margot”-kirjeet. Kirja  on kaunis ja rankka. Lukukokemus joka jättää  jäljen.

Luisen ja Markuksen rakkaustarina  paljastuu  kirjan  edetessä Viljan  isän  jäämistöstä  löytyneistä  kirjeistä. Sen  vuoksi  yhdistin  blogini  kuvaan Sinikka Hautamäen  herkän  teoksen ”Joulukirje”.