Franz Kafka: ”Oikeusjuttu”
Otava 1994 (ensimmäinen painos ilmestyi 1975)
244 SIVUA
Suomentanut Aarno Peromies
Alkuteos: ”Der Prosezz” (1925)
”Oikeusjutusta” on kaksi suomennosta. Vanhempi (1946) on Aukusti Simojoen ja tämä uudempi Aarno Peromiehen. Olen aiemmin lukenut tuon vanhemman suomennoksen ja tämä uudempi on näistä parempi. Lisäksi tässä versiossa on kirjan loppuun lisätty liite, jossa ovat kesken jääneet luvut ja tekijän pyyhkimät kohdat ( sivut 215…244). Nämä liitteen tiedot palvelevat hyvin lukijaa mutta kirjan taitto ei. Ilmeisesti alkuperäistekstiä kunnioittaen kirjasta puuttuu kappalejako lähes kokonaan. On välillä raskasta (ainakin Kafkan tekstin osalta), lukea sivukaupalla tekstiä ilman kappaleita. Silmiäkin se rasittaa.
”Oikeusjutun” edellisestä lukukerrasta on nelisenkymmentä vuotta. Muistan kirjan arvoituksellisena ja ahdistavana mutta samalla otteessaan pitävänä. Yleinen muistikuva oli ihmisestä kasvottoman tai ainakin tavoittamattomissa olevan byrokratian rattaissa. Kafkan teoksista minulle on parhaiten jäänyt mieleen ”Linna”, joka mielestäni kuvaa ihmisen toivottomalta tuntuvaa pyrkimistä tavoitettaan kohti. Siksi halusin lukea myös ”Oikeusjutun” uudelleen ja katsoa löytyisikö siitä samalaista analogiaa, ihmisten sisäisten tavoitteiden ja niiden saavuttamiseen liittyvien esteiden välillä kuin ”Linnassa”. Eli kirja olisikin kuvaus ihmisen mielen sisäisistä prosesseista ja ulkoinen oikeusjuttu vain sen kuva. Ja onhan näissä kirjoissa samaakin. Oikeusjutussa Josef K. pidätetään kirjan alussa ja loppu on pyrkimystä päästä yhteyteen salaperäisen oikeuslaitoksen kanssa. Oikeuslaitos kuitenkin tavoittaa Josef K:n.
”Oikeusjuttu” voidaan tietysti tulkita, byrokratian ja totalitarismin kritiikiksi ja niiden pahimpien piirteiden kuvaksi, mutta kirjan osoittaman kokonaisuuden ja erilaisten asioiden yhdistämisen kirjan mukaisella tavalla voi vain ihmismieli luoda. Minusta tällaisen mielen luoman todellisuuden esimerkki löytyy myös nykyajasta. Trumpin näkemys maailmasta salaliittoteorioineen, johan suuri osa amerikkalaistakin uskoi, on käytännön esimerkki kafkalaisen ajattelun siirtymisestä käytäntöön. Tosin ”Oikeusjutulle” löytyy selkeämpikin seuraaja. Navalnyin kohtalo oikeuskäsittelyineen ja murhayrityksineen on kuin suora kopio Kafkan kirjasta. Kaikki samat tapahtumat löytyvät kirjasta, tosin hiukan erilaisina ja eri järjestyksessä.
Kirjassa on epämääräinen ja tavoittamaton oikeuslaitos, joka tuomitsee Josef K:n ja lopulta surmaa hänet. Navalnyin tapauksessa joku ryhmä on päättänyt surmata hänet, ja toisin kuin kirjassa, tämä epäonnistuu. Josef K:n tapauksessa syyllisyyden käsittelyyn ei hänen omilla toimillaan ole vaikutusta. Minusta Kafkan kirjan ja Navalnyin tapauksen vertailu osoittaa, että sen minkä ihmismieli voi keksiä, joku myös toteuttaa. Se osoittaa myös, että ”Oikeusjuttu” on kirjana mitä ajankohtaisin.
”Oikeusjuttu” on aidon kafkamainen ja ajoittain hyvin vangitsevaa ja jopa ahdistavaakin luettavaa. Se on selkeästi keskeneräinen joidenkin lukujen osalta, mutta se ei heikennä kokonaisvaikutelmaa. Ja kuten kirjan yhdistäminen Navalnyin tapaukseen osoittaa, kirja on hyvin ajankohtainen ja ennen kaikkea tutustumisen arvoinen. Totalitarismi ja byrokratia ovat yhdistelmä, jonka jalkoihin yksittäisen ihmisen ei kannata jäädä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti