Anneli Kanto: ”Rottien pyhimys”
Gummerus 2021
409 sivua
Kuten niin monet Anneli Kanto:n kirjat, niin tämäkin on kulttuuriteko tai ehkä oikeampaa olisi sanoa, lahja meille lukijoille ja kaikille suomalaisille. Vaikka kirjan lähtökohtana ovatkin Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalaukset, on se myös ajankuva ja se kertoo myös alueen ihmisistä ja heidän elämästään. Pääosassa ovat tietenkin maalaukset ja niiden sanoma. Maalausten tausta ja jopa värien merkitys esitellään kiinnostavasti. Jokainen lukija katsoo maalauksia tämän jälkeen uudella tavalla. Kirja kuvaa hienosti myös miten maalarit löytävät maaluksiinsa konkreettista sisältöä ja vertauskuvia paikallisten ihmisten arjesta ja tekevät näin kuvien sanomaa tutummaksi ja läheisemmäksi. Lisäksi kirja on myös ihmisten tarina, erityisesti Pelliinan, taiteellisesti lahjakkaan ja syrjityn tytön tarina. Pelliinankin tarina kasvaa lopulta naisen ja syrjityn ihmisen kasvutarinaksi. Eikä kaikkein vähiten, kirja on myös kuvaus taiteen tekemisestä, innoituksesta, konkreettisesta työstä maalaamisen taustalla ja intohimosta kehittyä paremmaksi. Tämä on uskomattoman rikas kirja.
Vaikka kirja esitteleekin kirkon maalaukset ja maalaamisen laajasti, tulee pääosaan kuitenkin tärkeämpi sanoma. Mihin maalauksilla pyritään ja millaisia ajatuksia on niiden taustalla. Andrea, maalareista parhain, kertoo kirjassa Pelliinalle:
”- Pappi puhui hartaudesta ja muistista ja opettamisesta, mutta hän puhui liian pienesti. Puhui kuvista kuin kirjuri. Maalarin pitää ajatella laajemmin. Me maalaamme kirkkoon maailman synnyn ja lopun ja kaiken siltä väliltä. Se on opetus kirkkokansalle, siinä se pieni pappi oli oikeassa, vaikka pullistelikin itseään kuin sammakko. Kun ihmiset katsovat kuviamme, he ymmärtävät, miten maailmassa pitää elää. Kuvat näyttävät, mikä on Jumalan tahtoa vastaan ja mikä on Hänelle suosiollista.
Andrea viittoi kohti tyhjiä seiniä. Mielessään hän näki niille syntyvät kuvat ja värit ja selitti, että kirkon maalaaminen on työ, jonka suuruuden edessä maalari on vähäinen. Maalausten pitää kertoa kirkkoväelle, keitä ihmiset ovat, miksi olemme maailmassa ja mitä seuraa, kun maallinen elämämme kerran loppuu. …”
Kirjassa korostetaan, että jokainen näkee kuvat tavallaan ja siksi kuviin lisätään arkisesta elämästä tuttuja elementtejä, jotka selventävät mm. synnin konkreettista ilmenemistä. Kun kuvat ja niiden värienkin merkitys selvitetään yksityiskohtaisesti, osaa lukija katsoa ja kokea maalaukset uudella tavalla. Näin minunkin matkani suuntautuu ennemmin tai myöhemmin Hattulaan.
Maalaustyön kuvaukset ovat myös kuvausta taiteen tekemisestä ja siitä, miten kuvat ja aiheet kehittyvät ja kasvavat tekijöiden mielessä. Nämä kuvaukset ovat yleispäteviä kaikkeen taiteen tekemiseen. Tähän Andreaksella on hieno vertauskuva:
” – Tiedätkö, mistä kuvat tulevat maalarin päähän? Andreas kysyi ja selitti:
- Ne tulevat Taivaasta, Benedictus sen tiesi. Tuomas Akvinius, joka on melkein paavi, on kirjoittanut, että Taivaassa on häikäisevää valoa pulppuava lähde. Se lähettää niin taivaallisia ja ihania kuvia, että maalari saa tehdyksi niistä vain kalpean kuvajaisen. Silti yritämme maalata oven näkyvästä maailmasta näkymättömään.”
Tätähän taide usein on. Ainoa keino päästä todellisuuteen, jota emme vielä tunne tai näe.
Pelliinan tarina on toinen tärkeä osa kirjaa. Se on poikkeavan, syrjityn ja naisen kasvutarina. Kirjan alussa Pelliina kuvaa itseään näin:
”Minussa on jotain väärin eivätkä minulle kuulu olemiset jotka tavalliselle ihmiselle kuuluvat. Olen pahasilmä kun silmäni eivät ole valoisat ja kirkkaat niin kuin oikeilla ihmisillä eivätkä edes ruskeat niin kuin karjalaisilla vaan vihreänkarvaiset ja siksi minua epäillään kateisiin kuuluvaksi. Pelätään että katson pahasti vaikka toisin päin se on koska minua katsotaan pahalla silmällä.”
Myös Pelliinan tarina yhdistyy hyvin nykyaikaan. Se osoittaa miten syrjiminen, rasismi ka kaltoinkohtelu voi tuhota ihmisen itsetunnon ja lopulta koko ihmisen. Kohtelun ja epäluulojen takia Pelliinaa pidetään vähämielisenä ja outona ja hän vetäytyy entistä enemmän syrjään. Kuitenkin hän on taiteellinen, terävä-älyinen ja lahjakas. Juuri taiteellisuutensa takia hän pääsee irti tästä kierteestä vaikka naiseus on katkaista tien ulos. Kirja käsittelee hienosti kaikkia Pelliinan tiellä olevia ennakkoluuloja jotka eivät vieläkään ole kadonneet. Pelliina näkee kuitenkin tien ulos kun kirkkomaalarin ura alkaa hänelle avautua:
”Käskin ajatusten pysähtyä sillä ne mennä loikkivat kuin karkuun päässyt vasikka mutta tuntui että ne aukaisivat pääni karsinan vähän raoilleen niin että valoa pääsi sisään.”
Tämä on huima kirja. Se tarjoaa rikkaan kuvauksen Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalausten sisällöstä ja niiden takana olevista ajatuksista. Lukemisen jälkeen kuvat avautuvat aivan uudella tavalla ja niistä löytää niihin liittyvät syvemmätkin merkitykset. Kirja on myös kiinnostava ajankuva ja kuvaus kyläyhteisön ihmisistä. Se on syrjityn Pelliinan kasvutarina ja ennen kaikkea, se on kuvaus kuvaus taiteen tekemisestä, kuvien sisällön löytämisestä ja niiden vertauskuvallisuudesta. Kirja on kaikkea tuota, mutta myös kiinnostava ja mukaansa tempaava kertomus kirkon maalausajan tapahtumista. Mutta kirjan opetukset osuvat tarkasti myös tähän päivään. Tämä kirja oli LUKUKOKEMUS, suurimmilla mahdollisilla kirjaimilla.
Kirjaa on esitelty jo useissa blogeissa. Tässä muutamia:
https://tuijata.com/2021/03/16/anneli-kanto-rottien-pyhimys/
http://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2021/04/anneli-kanto-rottien-pyhimys.html
https://kirjaviekoon.blogspot.com/2021/04/anneli-kanto-rottien-pyhimys.html
Tämän haluan lukea. Aihe on todella kiehtova.
VastaaPoista