Jarkko Laine: "Niin kulki Kolumbus"

 

 

 

 

Jarkko Laine: ”Niin kulki Kolumbus”

Otava 1969

181 sivua

 

Tätä arvioita ei voi aloittaa muuten kuin lainaamalla pätkän Kekkonen-rock laulusta, joka ilmestyi aikanaan Suomen Talvisota 1939 – 1940 yhtyeen levyllä ”Underground-rock”.

…

Hallitus istuu ja hallitus kommentoi
Hallitus istuu ja hallitus kommentoi
Hallitus määrää, hallitus pui
mutta miten käy hallitukselta rock 'n roll?
(eieieieiei!)

Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa
Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa
Kekkonen juoksee, Kekkonen matkustaa
mutta miten käy Kekkoselta rock 'n roll?

…

Kappaleen sanoittajaksi on levykannessa merkitty Lauri Kenttä. Lauri kenttähän on virallisesti Teräsmiehen peitenimi mutta myös Jarkko laine on nimeä lainannut. Levy ja kappale julkaistiin 1970 ja kirjan julkaisuvuosi oli 1969, joten teoksilla on myös vahva ajallinen yhteys. Sitäkin vahvempi on teosten ideologinen yhteys. Taiteellisen kolmiyhteyden täydentää vielä Timo Aarnialan upea kuvitus levyn kannessa.

”Niin kulki Kolumbus” oli Jarkko Laineen toinen romaani. Ensimmäinen oli vuotta aikaisemmin ilmestynyt ”Haamumaili”. Runoteos ”Muovinen Buddha” oli ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin. Nämä teokset ja Kari Aronpuron runoteos ”Minä viihtyy” (1967) olivat tietynlainen avain myös minun kehitykseeni aktivoitumiseen yhteiskunnallisissa asioissa.

Nämä teokset ilmestyivät aikaan, jolloin nuorisokulttuuri oli murrosvaiheessa. Nuoriso halusi irtaantua vanhasta ja etsi uutta. Tätä kaipuuta uuteen ruokki mm. rock-musiikki, hippiaate, underground-kulttuuri, perinteisten arvojen kyseenalaistaminen, mm. aseistakieltäytyminen alettiin nähdä vaihtoehtona ja tietysti osansa oli keskioluen vapautumisella, joka tapahtui vuoden 1969 alussa.

Tässä ympäristössä kirja ”Niin kulki Kolumbus” löysi helposti ihailijansa ja vihaajansa. Se oli selvä irtiotto kaikesta vanhasta niin ajatuksellisesti kuin kielellisestikin. Vaikka se ei nykylukijasta ehkä tunnut kovin radikaalilta, oli se ympäristössään yli 50 vuotta sitten.  Se kuvaa niin seksuaalista kuin ajatuksellistakin muutosta nuorten elämässä, irtautumista itsenäiseen elämään, jossa arvot löytyvät heidän omista kokemuksistaan ja tarpeistaan.

Aiemmassa arviossa Laineen teoksesta ”Nick Naantali itäisillä mailla”, kirjoitin:

”Laineen proosateoksista ”Niin kulki Kolumbus” on tuntunut parhaalta. Sujuva kieli, huumori ja mielikuvitukselliset juonenkäänteet tekevät muutkin teokset lukemisen arvoisiksi. Ne ovat myös mukavasti erilaisia ja ennen kaikkea, tuovat taas 60-/70-luvun nuorisokulttuurin ja nuorison elämäntavan murroksen käden ulottuville. Joskus tosin ihmetyttää, kuinka tästä ympäristöstä pääsi nousemaan niinkin voimakas nuorison liikehdintä.”

Tämä arvio on edelleenkin ajankohtainen ja vaikka nykylukijan silmin kirjat eivät tunnu kovinkaan radikaaleilta. Sitä ne silloisissa olosuhteissa kuitenkin olivat. Nuorison elämää rajoittivat monet vanhat ja tarpeettomat tavat ja niistä poikkeaminen aiheutti julkista paheksuntaa. Baareissa istuminen oli paheksuttavaa ja itsekin muistan yhden naurettavan perinteen. Kun kansakoulusta siirryttiin silloiseen oppikouluun niin repusta tuli luopua. Oppikoulussa pojat käyttivät salkkua ja sellainen perinteinen ruskea minullakin oli. Todella hankala tapaus kun kouluun mentiin pyörällä tai talvella jopa suksilla.

Kirjassa nykyhetken tilanne nuoren silmin kuvataan raa’asti ja ajattomasti:

”Mihin tämä masokistinen yhteiskunta päätyy? Hän kuori savukeaskin ja katseli alakuloisena valjuja seiniä. Ei sija taivaassa, ei helvetissä. Vittuun Dante. Hän oli väärässä. Ei kukaan johtaja istu helvetin tulessa. He ovat kaikkia taivaan ilmastoidussa komentohuoneessa ja käyttelevät ohjelmoituja marionetteja, tässäkin maassa, tässäkin kaupungissa.

Kuka lopulta tahtoisi minut. Kasvoni. Rintani. Kyrpäni. Reiteni. Perseeni? Tuhon huutokaupasta raahattua ikääntyvää kamaa, jolla ei ole antiikkiarvoa. Hehkulampun valossa lämmittelevä pitkän tukan peittämä kallo – gongi nuijan kumahtaa. Rakasta beibi. Ne puhuvat kuolemasta ja tarkoittavat sinua.”

Tämä kelpaisi minkä tahansa nuorisoliikkeen manifestiksi nykyisinkin ja on hätähuuto, josta tämä kirja rakentuu.

Jarkko Laineen kirja ”Niin kulki Kolumbus” on edelleenkin tärkeä. Se on tärkeä, jotta ymmärtäisimme nuorison kaipuun pois entisestä ja heidän kaipaamansa muutosten tarpeen.  Kirjan nuorista osa alkaa sopeutua järjestelmään ja ne, jotka haluavat muutosta jäävät entistä enemmän yksin. Ja yksinäisyys on sitä, mikä tappaa henkisesti ja fyysisesti. Henrikki toteaa kirjan lopussa:

”Miksen syntynyt matkalaukkuna. Tai parkkimittarina. On niin vaikea aina sanoa jotakin. Ei bussilippukaan mitään puhu Ja miten moneen käteen se löytää tiensä.”

Tuo on ilmiselvä hätähuuto yksinäisyydestä.

Olinhan siellä minäkin. Nuorena 60-luvulla. ja jos kaikki nuoruuden haaveet ja mahdollisuudet, joihin uskoimme, eivät toteutuneetkaan, jäihän meille nuoruus. Ja sitä meiltä ei oteta pois. Kirja on dokumentti tuosta ajasta.