Alena Mornštajnová: ”Hana”

 

 

 

 

Alena Mornštajnová: ”Hana”

Kustannusosakeyhtiö Kairaamo 2023

350 sivua

Tšekinkielinen alkuteos ”Hana”

Suomentaja Susanna Räty

 

Minulle ja varmaan monelle muullekin uudemman tšekkiläisen kirjallisuuden lukeminen on jäänyt vähiin. Minullakin uudemmista tulee mieleen vain Milan Kundera ja hänenkin kirjoistaan alkaa olla jo viisikymmentä vuotta. Kustannusosakeyhtiö Kairaamo on nyt alkanut paikata tätä aukkoa ja todella hienolla tavalla. Kirjoja on jo julkaistu useampia ja nyt esillä oleva kirja Alena Mornštajanován teos ”Hana” on todellinen aarre kaikille kirjojen ystäville. Mornštajanová on kyllä kansainvälisesti tunnettu. Hänen kirjojaan on käännetty jo kahdellekymmenellekahdelle kielelle ja ollaan nyt kääntämässä neljälle uudelle kielelle. Lopulta nyt myös suomeksi. Kiitos siitä Kairaamolle ja suomentaja Susanna Rädylle. Suomennos on hieno ja siinä on säilynyt hienosti tšekkiläiseen elämään liittyvän arjen tunnelma.

Kirja on tšekkiläisjuutalaisen perheen sukutarina, joka jatkuu vuodesta 1933 aina vuoteen 1963 saakka. Tarina jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä ja toisessa osassa kertojana on Mira ja ensimmäinen osa ajoittuu vuosiin 1954 …1963. Tänä aikana Mira kasvaa yhdeksänvuotiaasta nuoreksi morsiameksi ja menettää äitinsä sisarta Hanaa lukuun ottamatta koko perheensä raivonneessa lavantautiepidemiassa. Tässä osassa tärkeintä ja hienointa on perheen arjen kuvaus ja Miran selviytymistarina perheen menehtymisen jälkeen. Hanan tuleminen mukaan perheen menehtymiseen jälkeen antaa kirjalle sivujuonen, joka on mielenkiintoinen ja koskettava.

Toinen osa kertoo ajanjaksosta 1933 – 1945. Se on Miran esivanhempien ja vanhempien tarina. Jakson alussa Mira toteaakin:

”En ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmistä ei kiinnosta, mitä ennen heidän syntymäänsä on tapahtunut. Miksi he eivät kysele vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, kuinka nämä ovat eläneet, mihin ovat tyytyväisiä ja mitä nämä tekisivät toisin, jos voisivat.”

Tämä toinen osa on minusta kirjan tärkein.  Ns. keskitysleirikuvauksista poiketen kirja kertoo kuinka juutalaisvastaisuuden kasvaessa ja heidän oikeuksiaan rajoittavien säädösten lisääntyessä arkielämä muuttui ja vaikeutui. Kuinka entiset ystävät ja naapurit alkoivat heitä karttaa ja vieroksua ja kuinka aiemmin pimennossa pysyneet juutalaisvastaiset ajatukset ja henkilöt uskaltautuivat näkyviin. Tämä osio kuvaa hyvin myös monia nykyaikaisia ilmiöitä, kun termi juutalainen otetaan pois.  Lopulta jakson kuvaus päätyy perheen siirtämiseen leireille ja Hanaa lukuun ottamatta kaasukammioihin. Perheen äidin läheisin ystävä piilottaa nuorimman tyttären, Miran äidin, joka pelastuu.

Kolmas osa on Hanan tarina ja käsittää vuodet 1942 …1963. Tämän jakson olennainen osa on järkyttävä kuvaus Hanan elämästä aluksi leirillä ja lopulta Auschwitzissa. Hän selviää mutta toivoo kuolevansa ja siten pääsevänsä perheensä seuraan. Keskitysleirikuvauksen lisäksi tärkeää on kuvaus siitä, miten vaikeaa on päästä kokemuksistaan eroon. Pitkään paluunsa jälkeen Hana ajatteli:

”Minun kehonikaan ei parantunut, mutta kipu, joka iski jokaisen äkillisen liikkeen jälkeen, sään muuttuessa tai kiihtyessäni, ei piinannut minua yhtä paljon kuin tuntemani ahdistus. Minulla ei ollut syytä elää, mutta en osannut kuollakaan.”

Hanan elämän pelastaa Mira, jonka Hana joutuu ottamaan hoitaakseen Miran perheen kuoltua lavantautii. Miran ja Hanan yhteinen tarina on vähäeleinen ja uskomattoman kaunis.

Kirjan viimeisiä sivuja lukiessa kyyneleitä valui jo silmistä solkenaan. Ei surusta vaan onnesta, kun Miran rakkaus ja välittäminen lopultakin siirsi syrjään Hanalta menneisyyden kauhuja ja muistoja ja palautti hänet elämään.

”Ja niin minä istun nyt tuolissa, jossa joskus taannoin istui rouva Karásková, ja katson keskittyneesti puikkojani. Mieleeni tulee edelleen jatkuvasti muistoja. Niitä raskaita muistoja on edelleen paljon, mutta sellaisia, joiden takia haluan elää, on jatkuvasti enemmän.”

Alena Mornštajnován kirja on yhtä aikaa uskomattoman kaunis ja järkyttävä. Kirjan kauneus tulee ihmisten välisistä suhteista, toisista välittämisestä, unelmista ja toiveista, jotka ilmenevät ja toteutuvat arjessa, jokapäiväisessä elämässä. Järkyttävää on kuvaus juutalaisiin kohdistuvasta vainoista, ei ainoastaan keskitysleireissä, vaan siinä kuinka juutalaisiin kohdistuvat säännöt vähitellen kiristyivät, kuinka heidän elämänsä muuttui vaikeammaksi ja kuinka se lopulta johti siirtoihin leireihin ja keskitysleireihin. Nämä kuvaukset ovat kirjassa omanlaisiaan ja lähtevät myös ihmisten arjen kuvauksista ja ovat siten vaikuttavia. Kirja avaa tätä kautta lukijan silmiä aivan uudella tavalla juutalaisten kohtaloon natsien miehittämässä Tšekissä. Kaiken kauheuden kuvauksen jälkeen on tärkeää kirjan tarjoama vahva usko parempaan huomiseen. Upea kirja.

Jon Fosse: "Aamu ja ilta"

 

 

 

 

Jon Fosse: ”Aamu ja ilta”

WSOY 2024

120 sivua

Uusnorjankielinen alkuteos ”Morgon og kveld”, 2000

Suomentanut Katriina Huttunen

 

 

Jon Fosse sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2023. Suomessa hän on ollut varsin vähän tunnettu sillä ”Aamu ja ilta” on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa. Hänet on tunnettu lähinnä näytelmistään ja niitä on suomennettu useampiakin. Nyt WSOY on onneksi tehnyt sopimuksen neljän romaanin suomentamisesta ja ”Aamu ja ilta” on niistä ensimmäinen. Odotukset ovat tämän teoksen jälkeen korkealla sillä ”Aamu ja ilta” oli vaikuttava lukukokemus.

Tässä vaiheessa on annettava erikoiskiitos suomentajalle Katriina Huttuselle, sillä erinomaisen suomennoksen lisäksi kirjasta välittyy lukijalle tunnelma ja kirjan henki. Esimerkiksi synnytystilanteessa tunnelma ja tapahtumat välittyvät Fossella vain äänien ja yksittäisten lauseiden ja ilmeiden kautta. Tämän hetken tunnelmat välittyvät myös suomennoksessa aidosti.

Kirjaa lukiessa mieleen tulivat Jussi Hakulisen sanat laulussa ”Hän tanssi kanssa enkeleiden”. Ne menevät näin:

”…

Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

…”

Juuri tästä samasta mysteeristä Jon Fossen kirja ”Aamu ja ilta” kertoo eli itse elämästä ja olemassaolon salaisuudesta. Kirjan lähtökohtana on päähenkilön Johanneksen syntymä ja siitä siirrytään suoraan Johanneksen kuolemaan.  Johannes pitää kuitenkin totuttaa kuoleman ajatukseen ja sitä tulee tekemään hänen paras ystävänsä Peter. Johannes elää viimeistä päiväänsä vanhaan tapaansa, vaikka välillä ihmettelee miten kuolleet ihmiset ovat mukana tapahtumissa.  Viimeisen päivän tapahtumat yhdistävät vanhan menneen todellisuuden ja kuolemanjälkeisen olemassaolon, jossa tietoisuus on vielä tässä maailmassa mutta ei elävien havaittavissa.

Minusta tässä vaiheessa Fosse pohtii elämän asemaa laajemmassa kokonaisuudessa. Olemme osa jotain laajempaa kokonaisuutta mutta emme sitä eläessämme tiedosta. Kokonaisuus tulee lähelle Johannesta vasta kun hän Peterin kanssa alkaa lopulta irtaantua elävien maailmasta. Kuvaus siitä hetkestä on kaunis ja rauhoittava:

”… ja Johannes näkee että he lähestyvät isoa luotoa ja pientä luotoa eikä Johannes ole koskaan ennen uskaltanut merelle tällaisella säällä, sillä tuulee ja aallot ovat korkeita ja Peterin tasaperävene keikkuu aalloilla eivätkä he enää istu Peterin tasaperäveneessä mutta vene se on, ja merellä he ovat, ja taivas ja maa ovat yhtä ja meri ja pilvet ja tuuli ovat yhtä ja sitten kaikki on kuin yhtä vettä ja valoa ja siinähän on Erna ja hänen silmänsä loistavat ja hänen silmistään loistava valo on sekin niin kuin kaikki muu eikä Peteriä enää näy.”

Vähän aiemmin kirjassa Peter toteaa Johannekselle:

”Siellä on kaikki mistä pidät eikä siellä ole mitään mistä et pidä Peter sanoo.”

Johanneksen viimeinen päivä on siis totuttelua siirtymiseen pois tästä elämästä. Kun Johannes päivän aikana kokee erilaisia tapahtumia omasta elämästään, tuo jakso esille Johanneksen elämän tärkeimpiä hetkiä.  Minusta se korostaa siitä, ettei niitä hetkiä kuitenkaan ole paljoa ja monet niistä elämän aikana tärkeimmistä ja vihaa tai kiukkua herättäneistä asioista eivät kuitenkaan olisi olleet sen arvoisia. Elämän tärkeimmät hetket löytyvät muualta.

Jon Fossen pienoisromaani ”Aamu ja ilta” on uskomattoman kaunis ja kiinnostava romaani. Kuvaamalla syntymän ja kuoleman hetkiä se koskettelee koko elämää ja sen tarkoitusta. Elämän ja olemassaolon ihmettä ja salaisuutta.  Kirja on toivoa herättävä ja täynnä rakkautta. Kiitos suomentajalle Katriina Huttuselle. Suomennos hengittää tekstin mukana.

 

Pekka Matilainen: "Miniatyyrimaalari"

 

 

 

 

Pekka Matilainen: ”Miniatyyrimaalari”

Atena 2017

422 sivua

 

Pekka Matilaisen historiallinen romaani ”Miniatyyrimaalari” on kerrassaan erinomainen ja kiinnostava tietopaketti 1430-luvun Roomasta, sen elämästä, kaupungin rappiosta sekä paavi-instituution ja Vatikaanin ristiriidoista.  Kaiken tuon lisäksi kirja on myös mukaansa tempaava romaani. Matilaisen edellisen kirjan ”Kupoli” (2013) Suomen dekkariseura valitsi vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi. Tätä kirjaa en kutsuisi dekkariksi, vaikka kirjan loppuosassa riittää jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Kirja on historiallinen romaani parhaasta päästä. Kirja on niin historiallisten tapahtumien kuin ympäristön ja arjenkin kuvausten osalta tarkka mutta ei historiankirjojen mukaisesti kankea. Tapahtumat ja elämä tulevat lukijan eteen ihmisten ja heidän elämänsä kautta.

Kirjan päähenkilö on nuori miniatyyrimaalari Toni, joka joutuu poistumaan tai käytännössä pakenemaan Baselista ja hän suuntaa kulkunsa Roomaan ja Vatikaaniin, jossa hän toivoo saavansa töitä paikallisessa taidemaalariyhteisössä. Vaikka Tonilla on Roomassa ystäviä ja suosijoita, töiden saaminen on vaikeaa. Lopulta hänelle tarjotaan salaista ja myös vaarallista tehtävää, Lucretius Caruksen käsikirjoituksen ja runoelman ”Maailmankaikkeudesta” (”De rerum natura”) kuvittamista ja kopioimista. Kyseinen käsikirjoitus on ollut kadoksissa ja siitä on käytössä vain yksi säilynyt kappale. Kirkko haluaisi tuhota sen sillä siinä esitetään käsityksiä, jotka ovat kirkon opin vastaisia. Se sisältää mm. käsityksen atomeista maailman rakennusaineena ja esittää ettei mitään kuoleman jälkeistä elämää ole. Kirkon vanhoillinen ja jyrkkää linjaa edustava inkvisiittori Fabius Santini on innokkaimmin jäljittämässä käsikirjoitusta ja sen kopioijaa. Kirjan loppuosa onkin Tonin ja Santinin välistä kamppailua käsikirjoituksen säilyttämisestä. 

Minusta kirjan olennaiset elementit rakentuvat juuri tuon käsikirjoituksen ympärille ja olisin toivonut, että sitä olisi esitelty enemmänkin. Jouduinkin kaivamaan kirjahyllystä esille antiikin klassikot sarjaan kuuluvan Lucretiuksen teoksen ”Maailmankaikkeudesta” ja palauttamaan mieleeni hänen näkemystensä perusteita. Mutta se kyllä kannatti. Kirjassa Toni ehtii oikeastaan kopioida vasta ensimmäisen luvun ja siinä yhteydessä Lucretiuksen ajatuksia on kyllä kiteytetty hyvin. Kun loppujen lopuksi käsikirjoitus kuitenkin pelastuu, olisi sen käsittelyä voinut jatkaa pidemmällekin.

Kun kyse on kuitenkin historiallisesta romaanista, laajenee kirja käsikirjoituksesta Tonin elämään. Roomassa Toni mm. tapaa nuoruutensa rakastetun ja hänelle selviää, että hänellä on tytär. Tonin ja hänen ystäviensä elämän kuvaus ja Rooman esittely tässä yhteydessä tekevät toki kirjasta laajemminkin kiistavan romaaniin ja jos kirja innostaa lukijaa tutustamaan Lucretiuksen ajatuksiin on se pelkkää lisäbonusta.

Kirjan loppu on varsin jännittävä, kun inkvisiittori Santini pääsee Tonin jäljille ja lopulta myös yllättävä ja päättyy Santinin kuolemaan. Käsikirjoitus kuitenkin pelastuu ja lopulta esiin astuu myös tuon ajan mahtihenkilö Cosimo de’ Medici. Toni poistuu tyttärensä kanssa Roomasta ja jatkaa käsikirjoituksen kopioimasta. Käsikirjoituksen joka osaltaan auttaa irtautumaan vanhoillisista maailmankatsomuksista ja avaa tietä uudenlaiseen ajatteluun.

Pekka Matilaisen historiallinen romaani ”Miniatyyrimaalari” vie lukijan 1430-luvun Roomaan ja Vatikaanin valtataisteluihin. Kirja on erittäin hieno ja tarkka kuvaus tuon ajan elämästä ja niin Rooman kuin Vatikaaninkin rappiosta. Mutta ennen kaikkea kirja tuo esille Lucretius Caruksen runoelmaa ”Maailmankaikkeudesta”, joka osaltaan oli johtamassa ihmisiä uudenlaisen maailmankatsomuksen suuntaan. Kirja on eriomaisen kiinnostava ja jännittävä.

Lucretius Carucsen teos on luettavissa kokonaan ja selityksineen WSOY:n Antiikin klassikot sarjasta. Sen on suomentanut Paavo Numminen

T. Lucretius Carus: ”Maailmankaikkeudesta”  (WSOY 1965)