Miloš Urban: ”Seitsemän kirkkoa”
Kustannusosakeyhtiö Kairaamo 2025
346 sivua
Tšekinkielinen alkuteos ”Sedmikostelí”
Suomentanut Eero Balk
Mitä yhteistä on Milano Cortinan Olympiakisoilla ja Miloš Urrbanin hienolla Prahasta ja sen historiasta kertovalla romaanilla ”Seitsemän kirkkoa. No tietysti nuo kirkot. Jääkiekko-ottelujen tauolla näkyi televisiossa hienoja maisemakuvia Milanosta, ja silmiin pistivät hienojen goottilaisten kirkkojen taivaita tavoittelevat tornit. Milanossa ja Prahassa on molemmissa hienoja goottilaisia kirkkoja, joita on arkkitehtuurisuuntausten mukaisesti myös uudistettu barokkityylisiksi. Juuri tuo goottilaisten kirkkojen muuttaminen barokin pyöreitä muotoja suosivaksi on yksi keskeinen tekijä Miloš Urbanin teoksen tapahtumien taustalla.
Vaikka kirkkojen ja niiden arkkitehtuurin kuvaukset ovatkin olennainen ja rikastuttava osa kirjaa, ne ovat vain taustatekijöitä, joiden kautta rakentuu itse tarina. Tarina etenee dekkarimaisena poliisi K:n elämäntarinan mukana. Hän käyttää nimestään vain lyhennettä K, koska häpeää nimeään. Poliisi K on opiskellut ja tutkinut historiaa mutta ajautunut poliisiksi, kun ei ole löytänyt paikkaansa elämässä. K:lla on erityinen kyky kokea uudelleen historiallisia tapahtumia niiden tapahtumapaikalla. K saa potkut poliisista, kun hänen suojeltavakseen jätetty henkilö murhataan. Tästä alkaa kirjan varsinainen tarina, johon liittyvät niin keskiaikaiset tapahtumaketjut kuin nykyaikaisen hallinnon korruptiokin. K sattuu kävelyretkellään paikalle, kun eräästä kirjan kirkosta kuuluu ääniä ja jatkuvaa kellonsoittoa. Hän löytää kirkosta miehen, joka on yritetty murhata. Kirkkoihin liittyviä kuolemantapauksia tulee useampia ja niiden yhteydessä K palkataan uudelleen poliisiin. Samalla järjestö, joka kertoo toimivansa kirkkojen palauttamiseksi alkuperäiseen goottilaiseen asuunsa ottaa häneen yhteyttä. K palvelee samaan aikaan sekä poliisia että järjestöä. Järjestö palkkaa K:n koska on selvillä hänen kyvystään kokea uudelleen historiallisia tapahtumia. Järjestöä palvellessaan K pakotetaan eri kirkoissa tilanteisiin, jossa hän uudelleen kokee kirkkoon liittyviä historiallisia tapahtumia. Järjestö kirjaa ylös hänen kokemuksensa, sillä järjestön johtajan suku liittyy kirkkoihin ja keskiaikaisen Prahan tapahtumiin. Johtajan sukuun liittyvä henkilö on mestattu, kun hän johtanut erään kirkon rakennustöitä eivätkä muutokset ole tyydyttäneet hallitsijaa.
En kerro juonesta enempää sillä tarina on koettava. Siinä yhdistyvät Prahan menneisyys ja nykyisyys. Mytologiat ja keskiaikaisen Prahan loistokkuus, jota kuvastavat myös tuon ajan goottilaiset kirkot. Ja myös keskiaikainen hallintokulttuuri ja nykyaikainen korruptio. Erityisesti kirjan luku ”Epilogi” kuvaa minusta hienosti sitä kuinka pelko on ollut hallinnon väline keskiaikana, paljaan väkivallan kautta ja kuinka se sitä nykyäänkin hiukan erilaisissa muodoissa.
Yksi kerrassaan hieno yksityiskohta on kuitenkin mainittava. Kirjan jokaisen luvun alussa on sanonta tai ajatelma eri henkilöiltä. Lukija voi miettiä miten ne liittyvät itse kappaleeseen tai kirjaan. Esimerkiksi ensimmäisen luvun alussa on seuraavanlainen ajatelma.
” Puhun nykyajasta.
On koittanut kevät talvessa. Nyt lumi oksilla
leijuu kuin kukat, (T.S. ELIOT)”
Erilaisia hienovaraisia viittauksia löytyy kirjasta muualtakin. Nautin suunnattomasti, kun kirjan eräässä kohden kuvattiin korppeja kirkontornin ympärillä. Kuulin selvästi korvissani Edgar Allan Poe:n runon ”Korppi” huudon ”Ei koskaan”.
Samoin kuin kirjaan olennaisesti kuuluvat goottilaisten kirkkojen ruusuikkunat ovat eräänlaisia portaaleja nykyisyydestä valoisampaan tulevaisuuteen, kurkottaa tämä kirja mytologioiden ja menneisyyden kautta nykyisyyteen. Kirjan voi toki lukea dekkarimaisena murhamysteerinä, keskiaikaisen arkkitehtuurin kuvauksena tai poliisi K:n henkilöhistoriana, mutta oikeastaan se näiden kaikkien kautta luo heijastuksia nykyisyyteen. Erityisesti Prahan historiaan ja nykyisyyteen mutta minusta yksi olennainen havainto on myös siinä, kuinka pelko on hallitsemisen väline kautta aikojen muotojen toki muuttuessa. Omaperäinen ja hieno teos. Ja pakollinen kaikille Prahaa rakastaville. Ja niitähän me kaikki olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti