Sirpa Kähkönen: ”Marius”

Sirpa Kähkönen: ”Marius”

Siltala 2026

216 sivua

 

Sirpa Kähkösen ”Marius” ei ole vain romaani, se on intiimi lahja lukijoille. Se tarjoaa uskomattoman kauniita hetkiä elämästä, luonnon ja ympäristön kokemisesta, ystävyydestä, ikääntymisestä, kasvamisesta ja kaipauksesta. Kirja ei ainoastaan kuvaa näiden hetkien kauneutta vaan antaa eväitä ja näköaloja myös lukijalle havaita ympärillään olevan kauneuden ja ystävyyden merkityksen. Uskon, etteivät lukijat jää pelkästään nauttimaan lukukokemuksestaan, vaan myös tarttuvat hetkeen ja löytävät ympärillään olevan kauneuden. Kiitos tästä lahjasta Sirpa Kähkönen.

Kirjan ensimmäinen luku johdattaa lukijan kauniisti kirjan maailmaan ja tunnelmaan. Herääminen puutarhamökissä on haikean surumielistä mutta kuvaukset ympäröivästä luonnosta ja kontakteista niin Rauha koiran kun aamusaunan ihmistenkin kanssa tuo kirjan maailman niin lähelle lukijaa, että tuntuu istuvansa kirjan puutarhan keinussa kirja kädessä. Ensimmäisen luvun loppu on minusta tärkeä ja hieno sillä onhan elämää myös arki ja tulevaisuus ja siitäkin on löydettävä toivo ja mahdollisuus. Lainaan tähän ensimmäisen luvun loppua:

”Äkkiä ilo myllähti päällimäiseksi kuin kultainen hiekka joenpohjasta, ilo omasta päivästä. Rauhasta joka odotti, auringosta ja puutarhasta. Hänellä oli surun sakeus, hänellä ei ollut kaikkea, hänellä oli paljon, tämä päivä.

   Lili polkaisi pyörän vauhtiin ja nousi satulaan. Hän ei kääntynyt silloille vaan torin suuntaan. Hän kävisi äkkiä hallissa ja ostaisi koko maailman ihanuudet.

   Ei pelkästään Mariukselle. Vaan myös itselleen.”

Vaikka kirjan juoni rakentuukin Lilin Mariusta kohtaan tunteman kaipauksen varaan, kyse on enemmänkin kauneuden näkemisestä ja kokemisesta. Puhtaan eroottisen kokemisen sijaan Lili näkee Mariuksessa kauneuden (niin fyysisen kuin henkisenkin) ja hän kaipaa mahdollisuutta vain nähdä ja kokea tuo kauneuden läheisyys. Kirjasta löytää myös selvää syyllisyydentuntoa tällaisestakin ihastumisesta ja kauneudesta. Meillä suomalaisilla on sanonta ”Ei köyhänkään suu tuohesta ole”, josta on myös olemassa versio ”Ei vanhankaan suu tuohesta ole”. Ehkä vähän karkeasti todettu, mutta Sirpa Kähkönen toteaa lopulta saman asian kauniimmin. Vanhallakin pitää olla oikeus nauttia kauneudesta ja siihen liittyvistä tunteista.

Mariuksen tarinalle rinnakkainen on kirjan kolmannen luvun tarina nuoren Lilin ja vanhemman miehen latautuneesta seksuaalisesta suhteesta. Kähkönen käyttää suhteen yhteydessä sanaa halu, ei himo tai rakkaus ja minusta se kuvaa kirjassa samalla halua lähestyä kauneuden (henkisen) kohdetta ja tavallaan myös oikeutta tällaiseen lähestymiseen. Minusta eron jälkeinen kuvaus on mahtava. Hienon ja kauniin kokemuksen päätös tuo kyyneleet mutta niiden jälkeen lähdetään eteenpäin.

”Vasta kadunkulmaan päästyään hän alkoi itkeä ja vaelsi kasvitieteelliseen puutarhaan ja penkille istuuduttuaan itki sydämen kyllyydestä, ja ikivanha hämähäkinseitti keinui ja humisi hänen ympärillään, ja kun hän oli itkenyt tarpeekseen, hän pyyhki kyyneleensä, meni asemalle ja osti lepopaikan yöjunaan.”

Kuvauksen kauneudesta ja sen kokemisesta ovat kirjan keskeistä antia ja niiden kautta lukijallekin avautuu parhaimmillaan uusi tapa katsoa, kuunnella ja kokea luontoa, eläimiä taideteoksia ja myös muita ihmisiä. Kirjan ”Yön puutarha” on paikka, jonka olisin halunnut kokea. Myös muistot ovat osa elämää ja kirjassa ne muuttuvat jo osaksi elämää. Muistot pitääkin päästä lähelle. vain siten niistä tulee lohduttavia.

En ole kirjoittanut tähän ystävyydestä. Se kuitenkin kantaa ehkäpä vahvimpana teemana kirjan läpi. Lukijalle sanoisin, että ystävyyteen pitää uskaltaa tarttua. Se kantaa ja sen kirja minulle myös osoitti.

Sirpa Kähkösen kirja ”Marius” on sisällöltään kauneimpia kirjoja mitä olen lukenut. Ja kaiken täydentää Jenni Saaren siihen tekemä ulkoasu. Kirja kertoo erityisesti kauneudesta niin luonnon. taiteen kuin ihmistenkin osalta. Ystävyydestä, muistoista. kaipauksesta ja arjesta. Kirja opettaa löytämään kauneuden arjesta ympärillämme. Ja parhaimmillaan ohjaa meitä paremmiksi ihmisiksi ympäristömme, luonnon eläimien ja ihmisten suhteen. Kiitos kirjasta Sirpa Kähkönen.