Hae tästä blogista

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Solveig von Schoultz: "Ja juotan kamelisikin"



Solveig von Schoultz: ”Ja juotan kamelisikin”
WSOY 1967

Novellikokoelma, jonka tekstit ovat  kolmesta eri teoksesta
-          Närmare någon (1951)
-          Den blomstertid (1958)
-          Även dina kameler (1965)
Suomentanut Toini Havu

Vaikka runoilijana Solveig von Schoultz (1907 – 1996) on ollut minulle  tuttu, niin vasta  nyt tartuin ensimmäisen  kerran  hänen  muuhun tuotantoonsa. Novellikokoelma  ”Ja juotan kamelisikin” on hyvin koottu valikoima  hänen  novellituotannostaan. Siihen  valitut novellit  ovat  noin  viidentoista  vuoden  ajalta ja mukavasti  erilaisia.

Tätäkin teosta lukiessa tulee mieleen,  miten suomenruotsalainen  kirjallisuus niin helposti  jää  taka-alalle  suomenkielisellä  puolella. Huiput tietysti  tulevat  näkyviin,  mutta suuri osa laadukkaasta kirjallisuudesta  jää liian vähälle huomiolle. Näin on käynyt myös Solveig von Schoultz:lle. Runot ovat kyllä päässeet esille,  mutta myös proosaq ansaitsisi suuremman  lukijakunnan.

Tämä novellikokoelma on kerrassaan erinomainen. Siinä näkyy useammassakin  novellissa  hienosti,  miten  kirjailija  pääsee sisälle  lasten  maailmaan. Asioita osataan katsoa lasten silmin  ja valitettavasti tuo näkymä myös  paljastaa sen,  kuinka helposti  ja  liian aikaisin me aikuiset pakotamme lapset siirtymään todellisen ja mielikuvitusmaailman yhdistelmästä meidän kutsumaamme todelliseen  maailmaan. Itse asiassa en ole  varma, onko tuo siirtyminen missään mielessään tarpeellista tai edes  hyödyllistä, edes aikuisten kohdalla. Lapsen maailman kuvaajana kirjailijaa voi hyvin verrata Bo Carpelaniin,

Lasten lisäksi Schoultz  katsoo  maailmaa naisten  näkökulmasta. Erinomaisesti tämä tulee esille  novellissa  Tiibet. Tavallaan tuo näkökulma tulee esille  myös koulumaailmaan  liittyvissä novelleissa. Tuon maailman  kirjailija tunsi, sillä  hän valmistui  kansakoulunopettajaksi. Koulumaailmassa yhdistyy myös lasten ja aikuisten  maailma ja nuo novellit  ovat tältäkin kannalta hyvin kiinnostavia.

Novellit eivät ole iloisia. Ne ovat kaihoisan surumielisiä ja koskettavat  kaikkia inhimillisiä tunteita. Kirjailija ei syyllistä, vaan on ymmärtävästi  ihmisen  puolella. Tämä  tulee esille  novellissa  ”Enkeli käy läpi huoneen”, joka kertoo  yksinäisyydestä  mutta myös sairaalloisesta kiintymyksestä tavaroihin, jopa ihmisten kustannukselle.

Kirjan upein novelli on ” – ja juotan kamelisikin”.  Tavallaan sekin kertoo miesten ja naisten ajattelutapojen välisistä eroista, tavasta suhtautua elämään ja  muistojen merkityksestä. En kerro sen juonta, se pitää itse kokea,  mutta tämänkin novellin kohdalla kannattaa olla kärsivällinen ja antaa kertomukselle aikaa kehittyä. Tämä oli yksi hienoimpia lukukokemuksia aikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti