Maritta Hirvonen: ”Komediantit”
SRESA kustannus osk. 2020
272 sivua
Kirjan ulkoasu on tyylikäs, kansitaide Tuulikki Pietilä
Maritta Hirvosen esikoisromaani ”Komediantit” on takasivun esittelytekstin mukaan ”kirjoitettu rakkaudesta sirkukseen, musiikkiin ja taiteeseen”. Ei tuo ole mikään vähäinen tavoite, mutta itse asiassa kirja antaa paljon enemmän. Elämästähän kirja kertoo, sen moninaisista mutta kuitenkin, ympäristöstä riippumatta, usein niin samalla tavalla koskettavista piirteistä. Mutta se kertoo niistä sydämellä, kauniisti ja ihmistä arvostaen.
Kirjan juoni on mielenkiintoinen, joten en paljasta siitä juurikaan sen enempää mitä takakansikin kertoo. Kirjan alussa Esther (myöhemmin Arabella), nuori balettia harrastava juutalaistyttö, joutuu pakenemaan natsien juutalaisvainoja, kun hänen muu perheensä on pidätetty. Pakomatkallaan hän pelastautuu sirkukseen ja löytää sieltä suojan ja lopulta myös kodin ja rakkauden. Kirjan toisessa osassa hän alkaa etsiä juuriaan. Sodan jälkeen hän on joutunut Saksan läntiseen osaan ja onnistuu löytämään itäiseltä puolelta lapsuudenystävänsä, jonka kanssa aloittaa kirjeenvaihdon. Kirjeenvaihto on salailua ja peittelyä mutta lopulta myös paljastavaa. Se on myös pelottavaa, voivatko menneisyyden kauhut toistua uudelta pohjalta. Estherin maailmassa komendiantit ja sukupolvet vaihtuvat, mutta perinne säilyy.
Kirjan alkuosassa Esher kokee kaiken sen pakolaisuuteen liittyvän epävarmuuden, pelon ja väkivallankin, jota tälläkin hetkellä miljoonat pakolaiset kokevat. Esther itsekin tunnistaa yhtäläisyyden nähdessään vanhana kuvia pakolaisleireistä ja piikkilanka-aitojen takaa kurkkivista lapsista. Tältä osin kirja on hyvin ajankohtainen ja toivottavasti yhä useamman ihmisen silmiä avaava. Ymmärrämme kyllä toisen maailmasodan aikaisen pakolaisuuden mutta emme sitä, että pakolaisten kannalta vastaavanlaisesta hädästä on useimmiten kyse nytkin.
Kaiken muun rikkauden ohella tämä kirja on kunnianosoitus, sirkustaitelijoille, komedianteille tai oikeastaan kaikille taiteilijoille, jotka jaksavat nostaa ihmisiä arjen raskaudesta kohti valoa. Lainaan tähän yhden hienon kohdan kirjasta:
”Näen vilauksen lähimmillä penkeillä istuvista ihmisistä, sodan väsymyksen heidän kasvoillaan. Mutta he ovat tulleet, saadakseen vähän iloa tähän ankeuteen, kyetäkseen haaveilemaan hetken. Ajattelen, että jokainen heistä on äitini, isäni, veljeni, ja heille minä tanssin.”
Komediantit ovat kiinteä, toisiaan tukeva yhteisö, johon ulkopuolisen on vaikea päästä. Esther (Arabella) siinä onnistuu sinnikkyyden, sitoutumisen ja rakkauden ansiosta. Iän myötä minullakin ovat tunteet tulleet herkemmiksi mutta syytän kyllä myös kirjaa ja sen kaunista tekstiä siitä, että silmät kostuivat Esther:n häistä kertovaa tekstiä lukiessa. Näihin juhliin Esther on valmistellut yllätysesityksen miehelleen ja uudelle perheelleen;
”Ensimmäinen askel on pahin. Jähmetyn paikoilleni ja luulen jo, että minun on luovutettava ja pudottauduttava alas. Otettava häpeä vastaan. Saan kuitenkin ajatukseni keskitettyä, ja siinä seistessäni, syvään hengittäen, viimein vahvana ja valppaana, luulen ymmärtäväni jotakin. Että tämä tässä ei ole vain esitys vaan kotini, päämäärä, jota kohden olen puoli vuotta vaeltanut. Että se on vain otettava haltuun, täytettävä tila ja oltava niin kuin elämässä ollaan, Tehtävä parhaansa siinä.”
Pitää ihailla miten hienosti tässä kirjassa on kuvattu sirkustaiteilijoiden maailmaa ja elämää. Se avaa lukijallekin aivan uuden maailman. Eikä ainoastaan sitä. Kun maailmaa ja sen tapahtumia on kuvattu näiden komedianttien näkökulmasta, avaa se uuden näkökulman maailmaan ja sen tapahtumiin myös lukijalle. Se on lukijalle arvokas, silmiä avaava ja mieltä avartava lahja.
Kirja esittää myös kysymyksen valinnan mahdollisuuksista. Voivatko kaikki ihmiset toteuttaa unelmiaan, vai määräävätkö ulkoiset tekijät tai vaikkapa perinteet elämän suunnan. Heinz:n, Estherin miehen, osalta perinteet ratkaisevat ja Estherin kohdalla ulkoiset tekijät. Aina emme edes huomaa miten mekin omalla toiminnallamme rajoitamme muiden unelmien toteutumista. Myös tämä on tasa-arvoisen yhteiskunnan haasteita.
Esther tavoittaa lapsuusaikaisen ystävänsä Sakasan itäiseltä puolelta ja aloittaa hänen kanssaan kirjeenvaihdon. Ystävä, jonka perhe oli aiemmin natsimielinen, on nyt kiihkeästi kommunistista järjestelmää puolustava. Kirjeenvaihdon kautta voi pohtia sitä, voivatko natsien aikaisen järjestelmän rakenteet ja ihmisten manipulointi kehittyä myös toisenlaiselta pohjalta. Merkkejä siitä ystävättären kirjeestä kyllä löytyy. Minusta tuon kirjeenvaihdon perussisältö kannattaa tulkita kuitenkin toisin. Itse asiassa nämä kirjeethän ovat puolin ja toisin hyvin samalla tavalla kaunistelevia ja tosiasioita peitteleviä. Vasta viimeisissä kirjeissä paljastuu totuus. Ystävättären kirjeessä hyvin dramaattisella tavalla. Minusta tämä kirjeenvaihto kuvaa meidän ihmisten käyttäytymistä, sitä miten esiinnymme ulospäin, peittelemme totuutta, esiinnymme. Se on usein myös ongelma ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Emme osaa katsoa muiden itselleen rakentamien kuorien alle.
Pääosin kirjan loppuosa kuitenkin kertoo komedianttien sukunpolvenvaihdoksesta, perinteen kuitenkin säilyessä. Esitystä katsomaan tullut Estherin äidin soitto-oppilas, nykyisin tunnettu kapellimestari, kiteyttää komedianttien merkityksen kauniisti:
”Teidän lajinne on hieno ja aito juuri sellaisenaan. Se on taidetta, viihdettä ja kansanperinnettä, vuosisataista kulttuuriperintöä. Ja tuolla tavoin kuin sitä teette, se toteuttaa taiteen perimmäistä tehtävää yhtä lailla kuin Beethovenin sinfonia, jonka perjantaina kuulit.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti