Vladimir Nabokov: ”Lolita”
K.J. Gummerus 1959, toinen painos
371 sivua
Englanninkielinen alkuteos ”Lolita”, 1955
Suomentajat Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Kukaan minun ikäiseni ei voi olla muistamatta Sue Lyonin kuvaa joka liittyi Lolita elokuvaan. Siinä hän poseeraa punaiset sydämenmuotoiset aurinkolasit silmillään ja punaiset huulet aistillisesti tikkarin ympärillä. Varmaan monella tuo juliste oli seinälläkin. Minusta tuo kuva antaa kuitenkin väärän viestin. Osittain sitä tekee kirjakin, mutta kirjan osalta on sanottava, että sehän onkin pääosin Humbert Humbertin puolustuspuhe ja siten yksipuolinen näkemys asioiden kulusta.
Tämä ei ole eroottinen romaani. Enemmän erotiikkaa on Katekismuksessakin. Elokuvan osalta tilanne on toisin. Siinähän nimenomaan Sue Lyon on muokattu katsojien eroottiseksi kohteeksi. Sen sijaan kirja on moraaliton. Ei aiheensa takia vaan siksi, että kuva lapsen hyväksikäytöstä on yksipuolinen ja nimenomaan hyväksikäyttäjän näkökulma. Vaikka kirjan lopussa Humbert Humbert alkaakin tajuta, että hän on toiminnallaan vienyt Lolitan lapsuuden, ei hän siltikään oikeastaan kadu tekojaan. Itse asiassa hän tekee murhan siksi, että vieras mies on vienyt häneltä hyväksikäytön kohteen.
Mikä tuo väärä viesti, jonka kirja antaa, sitten on. Se on nimenomaan se, että nuorista tytöistä osa olisi muka ”nymfettejä”, jotka omalla olemuksellaan houkuttelevat miehiä, eikä osa miehistä voi vastustaa tuota nymfetin kutsua, vaan ajautuvat kiellettyyn suhteeseen nymfetin kanssa. Eli nuoret tytöt siinä syyllistetään. Tilanne taitaa kuitenkin olla päinvastoin. Osaa miehistä tietyntyyppiset nuoret tytöt kiinnostavat ja he omalla toiminnallaan houkuttelevat heidät kiellettyyn suhteeseen ja kehittävät heissä haluamiaan piirteitä.
Tähän kirjaan on vaikea suhtautua. Hyväksikäytön osalta se on vastenmielistä luettavaa. On siinä myös kirjallisia ansioita ja minusta kirjan hienoimpia kohtia ovat toisessa osassa olevat kuvaukset matkasta halki Yhdysvaltojen. Kuvaukset majoituskohtaista ja niiden ihmistä, maisemista ja elämänympäristöstä. Ne ovat kuin Jack Kerouacia parhaimmillaan.
Toisessa osassa myös Humbert:n omistushalu ja mustasukkaisuus lisääntyvät ja Lolitasta tulee yhä vähemmän vapaa. Lopulta hän onnistuu vapautumaan pakenemalla. Kiinnostavaa on tässä osassa myös kuvaus, miten Humbert Humbertin mieli vähitellen järkkyy ja maanisuus saa vallan. Aivan lopussa Humbert Humbert alkaa myös tajuta tekonsa, mutta sekään ei saa häntä luopumaan haluistaan.
On turha kuitenkin väittää, että tämä kirja olisi klassikko hienon tyylinsä tai muiden kirjallisten ansioidensa takia. Kyllä se on klassikko aiheensa takia. Sen takia, että uusi, ihmisten ”salattu” piirre tai käyttäytymismalli on uskallettu nostaa esille. Sen esille tuomisesta voidaan olla monta mieltä, mutta tärkeää on, jos se saa ihmiset ajattelemaan. Nuorten tyttöjen seksualisointi on tällä hetkellä yleistä, kaupallisesti hyödynnettyä ja vahingollista, joten ajattelemisen aihetta on.
En halua kuitenkaan väheksyä kirjan kielellisiäkään ansioita. Siinä on myös paljon huumoria ja kielellistä leikittelyä ja hienoa ihmiskuvausta. Se kaikki jää kuitenkin aiheen varjoon. Kirjaan on liitetty eräänlainen esipuhe, jolla yritetään lieventää sen moraalista kyseenalaisuutta. Ei se siinä onnistu, koska siinäkin syyllisiksi nimetään oikeastaan yhtä hyvin Humbert Humbert kuin Lolitakin.
”…Tässä karvaassa yksilötutkielmassa piilee yleinen opetus: harhautunut lapsi, itsekäs äiti, huohottava maanikko – nämä eivät ole vain ainoalaatuisen kertomuksen elävästi kuvattuja henkilöitä; ne varoittavat meitä vaarallisista kehityssuunnista, ne osoittavat meille potentiaalisia onnettomuuksia.”
Jos minulta kysyttäisiin kenen haluaisin lukevan tämän kirjan, niin siihen joutuisin poikkeuksellisesti sanomaan etten kenenkään. Joistakin kirjan ansoista ja varottavana esimerkkinä olemisesta huolimatta muu kirjallisuus tarjoaa niin paljon rakentavaa, kehittävää ja ilahduttavaa materiaalia, että tämän voi jättää sivuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti