Lahjakirjoja miehille
Kuva Jaana Aalto Teoksesta "Keijukaiset (SKS 1995)
Lahjakirjan ostaminen miehelle tuntuu usein vaikealta. Usein läheisetkin ovat nähneet hänen käsissään vain auton korjausoppaan. Kuten monessa muussakin asiassa, ei tässäkään luulo ole tiedän väärtti. Ei miehenkään suu tuohesta ole, ja kyllä hänkin arvostaa kauniita ja mielikuvituksellisia asioita, senhän näkee jo vaimonkin valinnassa. Hyvä kaunokirjallisuuskin kelpaa miehelle, kyse on vain sisällöllisestä hienosäädöstä. Seuraavassa luettelossa on uutuuskirjoja, jotka olen itse lukenut ja arvioinut blogissani (lähes kaikki). Viittaus blogiin on suluissa kirjan nimen jälkeen. Luettelossa ei ole varsinaisia sotakirjoja tai elämänkertoja. Kirjat eivät ole ”paremmuusjärjestyksessä”. Kolmea ensimmäistä ovat kuitenkin minun omia suosikkejani.
Judith Schalansky: ”Kaukaisten saarten Atlas” (Poesia 2020) (blogissa kesäkuu 2020)
Tämä on todella kiinnostava ja hieno kirja ja nautinto niin silmälle kuin mielellekin. Kirjassa on omalla sivullaan kartta viidestäkymmenestä kaukaisesta saaresta ja sen vierellä aina sivun mittainen saaren tai sen elämään liittyvä tarina. Karttoineen kirja on kaunis ja toivottavasti kamppailee vuoden kauneimman kirjan palkinnosta. Yhtä hienoja ovat kirjan tarinatkin, sillä eivät ne pelkästään saaresta kerro, vaan meistä ihmisistä ja meidän erilaisuudestamme ja elämästämme luonnon armoilla ja ehdoilla. Todella nautinnollinen lukukokemus.
Maria Pettersson: ”Historian jännät naiset” (ATENA 2020) (blogissa marraskuu 2020)
Tämä kirja on varmasti vuoden hienoimpia lukukokemuksia eikä pelkästään sitä, vaan myös herättäjä. Aiheeltaan tärkeä ja kiinnostava kirja on myös hyvin toimitettu ja kirjoitettu. Kirjan on myös taitoltaan ja ulkoasultaan kaunis, joten yksi joululahjaidea on tässä. Kirja tarjoaa varmasti jokaiselle paljon uutta, murtaa vanhoja käsityksiä ja panee ajattelemaan. Ja se on hyvä alku, sillä kun kirjankin naiskohtaloita lukee, on pakko todeta, että me emme ole heitä kohdellessamme juuri mitään järkevää ajatelleet. Olemme yrittäneet tukahduttaa suuren ja arvokkaan luovan resurssin ja maksamme siitä pitkään. Onneksi emme ole siinä aina onnistuneet. Jos luet yhden kirjan vuodessa, toivottavasti se on tämä. Ja nimestään huolimatta tämä sopii miehille.
Juha Hurme: ”Suomi” (Teos 2020) (blogissa syyskuu 2020)
Hurmeen ”Suomi” on ansiokas jatko palkitulle ”Niemelle”. Se nostaa Suomesta ja suomalaisuudesta esille sellaisia puolia ja henkilöitä joista on vaiettu, mutta joilla on ollut merkittävä vaikutus siihen, että Suomi on nyt sitä mitä se on. Kirja kaataa joitakin sitkeästi eläneitä ja vieläkin eläviä myyttejä mm. Kalevalan ja yleisemminkin suomalaisuuden osalta, mutta nostaa ansaitsemaansa arvoon aidon kansanrunouden. Kirja on myös suomenkielen ja suomalaisen kulttuurin historiaa. Kirja myös johdattaa lukijan nykyaikaan ja sen haasteisiin. Tämä kirja on massiivinen paketti tietoa, tulkintoja ja näkemyksiä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tämä kirja sopii erinomaisesti myös murrosikäisille pojille. Historian arvosana alkaa nousta kohisten.
Eivät nämä seuraavatkaan kirjat pahene. Halusin vain nostaa nuo esille sillä noista ainakaan kahta ei niin tiedosteta miesten kirjoiksi.
Jani Saxell: ”Helsinki underground” (WSOY 2020) (blogissa toukokuu 2020)
Kirjassa on kerrassaan mahtava alku. Jotkut ihmiset, mm. veteraanipoliitikko Arhinmäki; siirtyvät yllättäen toiseen aikaan. Erään teorian mukaanhan kaikki aika olemassa samanaikaisesti. Sen perusteella joutuminen eri aikaan olisi hyvinkin mahdollista. Saxell panee kyllä vielä paremmaksi. Toinen aika, kirjassa mennyt aika, kuvaakin myös toisenlaista todellisuutta, kuin mitä historiamme on todistanut. Minusta nämä alkukuvaukset ovat kerrassaan mahtavia ja myöhemmin menneisyyden hahmot osallistuvat myös vuoden 2047 todellisuuteen. Varsinaisen tarinan ohella kirjassa kerrataan paljon myös Helsingin historiaa. Nämäkin kuvaukset ovat tärkeitä ja hienoja ja luovat oikeastaan pohjan nykyajankin ymmärtämiselle. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin entisen elämäntavan ja nykyisen elämäntavan vertailu. Nykyinen jää tuossa vertailussa puhtaasti kakkoseksi ja sisällyksettömäksi. Varsinainen kirjaa kuljettava tarina liittyy vuoden 2047 katoamisiin ja niihin liittyviin rituaalimurhiin, joita Verna Leppä ja Kilpineidot ryhtyvät selvittämään. Kirjan nimi ”Helsinki underground” tulee siitä, että kirjan Helsingissä on maanpinnan lisäksi kaksi maanalaista tasoa ja niiden mytologiset hahmot tai kuolleet ihmiset alkavat osallistua maanpäälliseen valtataisteluun. Enempää en juonesta kerro. Se on persoonallinen, kiinnostava ja vauhdikas.
Pekka Arppe: ”Hajonnan sisällä” (STRESA 2019) (blogissa marraskuu 2019)
Arppe:n novellikokoelman ”Hajonnan sisällä”, tekstit ovat keskenään hyvin erilaisia ja hyviä. Ne sisältävät niin huumoria, kannanottoja ajankohtaisiin asioihin, ihmisten lempeän ymmärtäväistä tarkkailua ja tunnetta.
Pekka Arppe:n novelleissa on hienoa myös niiden yllättävyys. Kaikki ei olekaan lopulta sitä miltä aluksi näyttää ja lähes aina ratkaisujen takaa näkee pilkkeen kirjoittajan silmäkulmassa. Kirjan huumori tuntuu välillä ronskilta, mutta takana on lähes aina hyväntahtoinen suhtautuminen ihmisiin ja heidän heikkouksiinsakin. Jotenkin tuntuu, että novellit ovat tavallista lähempänä ihmisten arkea ja arjen todellisuutta. Näiden novellien lukemisesta tulee hyvä mieli, sillä lähes aina niissä on onnellinen loppu.
Tämä on kirja jota voi suositella kaikille, mutta erityisesti se sopii miehille jotka eivät ole varsinaisia lukuhirmuja. Novellit ovat riittävän lyhyitä, ronskeja, yllättäviä, sisältävät riittävästi huumoria ja aitoa elämää. Näiden kanssa ei pitkästy.
Lopuksi otan mukaan kaksi kirjaa, jotka eivät ole varsinaisia sotakirjoja, vaikka sodan vaikutukset niihin olennaisesti liittyvät. Ne antavat sodan vaikutuksista hiukan erilaisen kuvan)
Petra Rautiainen: ”Tuhkaan piirretty maa” Otava 2020) ( blogissa elokuu 2020)
Tämä on huima kirja. Kauniin, jännittävän ja yllättävän tarinan sisälle on rakennettu myös kuvaus saksalaisten vankileireistä Lapissa, suomalaisen rotuajattelun ilmenemisestä ja yleisemminkin saamelaisten kohtelusta ja heihin kohdistuneista ”suomalaistamispyrkimyksistä”. Asioista joista ei ole puhuttu, vaan ne on haluttu unohtaa. Kaikki nämä yhdistyvät luontevasti kauniin koskettavaan tarinaan, ei päälle liimatusti, vaan olennaisena osana sitä. Tämä on myös tärkeän ajankohtainen kirja sillä rotuajattelu on taas nostanut päätään ja saamelaiset joutuvat edelleen taistelemaan oikeuksistaan.
Kirja on myös tavallaan ylistyslaulu saamelaisuudelle, sen perinteille ja Lapin luonnolle. Kirja oikein pakottaa ajattelemaan ja vertaamaan eri arvomaailmoja. Väistämättä huomaa, että nykyisessä elämäntavassamme menetämme paljon arvokasta. Onko se mitä saavutamme sen arvoista ?
Minna Mikkanen: ”Kotijoukot” (Reuna 2020) (blogissa lokakuu 2020)
Tämä on kirja, joka viimeistään nyt pitikin kirjoittaa. Se on upea kuvaus ”kotijoukkojen” elämästä ja työstä sodan aikana. Se on paitsi kunnianosoitus naisille myös yhteisöille, jotka pitivät toisistaan huolta. Se on kunnianosoitus ihmisille, jotka näkivät valon pimeimpinäkin hetkinä.
Tässä kirjassa on aitoa ajankuvaa sodanaikaisesta elämästä maaseudulla ja kaiken kruunaa kotoinen, maaninkalainen murre. Tämä tarjoaa sota-aikaan toisenlaisen mutta ei suinkaan vähemmän tärkeän näkökulman. Hieno kirja.
Lopuksi suomalainen klassikko. Tämä on kirja jonka nimen kaikki tuntevat mutta uskoisin, että sen sisällöstä useimmilla on aivan väärä käsitys.
Joel Lehtonen: ”Putkinotko” (Otava 1982) (blogissa tammikuu 2020)
”Putkinotko” on upea kirja täynnä rakkautta luontoon ja lempeän humoristista suhtautumista ihmisiin, heidän vikojaan peittelemättä. Se näyttää myös kontrastin vauraan ja metsäläisen elämäntavan välillä. Hyvin usein ”Putkinotko” sekoitetaan ”Ryysyrannan Jooseppiin” ja ”Punaiseen viivaan” mutta samanlaista synkkyyttä ja katkeruutta ei tässä kirjassa ole. On sanottu, että ”Putkinotko” on ensimmäisiä yhteiskunnallisia romaaneja ja myös sellaisena se kannattaa lukea. Minulle ”Putkinotko” on aina ollut tärkeä kirja ja jokainen lukukerta on omanlaisensa kokemus. Tällä kertaa se tuli uniinkin ja kehitin unessani kirjaan sellaisia juonenkäänteitä, että Lehtonenkin olisi ollut niistä kateellinen. Edellisellä lukukerralla korjasin Muttisen laituria, eikä siitä tullut sen kummempaa, kuin Juutas Käkriäisen aikomuksistakaan. Tämä on kirja joka kannattaa lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti