Olof Lagercrantz: ”Helvetistä paratiisiin”. Kirja Dantesta ja hänen näytelmästään
Otava 1966
268 sivua
Suomentaja Sinikka Kallio
On kulunut 700 vuotta Danten kuolemasta ja hänen teoksensa ”Jumalainen näytelmä” koskettaa ja vaikuttaa ihmisiin edelleenkin, sillä ihmismielen kannalta se on ajaton. Lagercrantz toteaakin kirjansa alussa:
”…mutta kun lukija valmistautuu raivaamaan oman tiensä näytelmään, on hänen myös muistettava, että runoelma on näynomainen ja että näytelmä tapahtuu samanaikaisesti sekä ajattomuudessa että ajallisuudessa. Näytelmä on ja sen toiminta hahmottuu ja toteutuu juuri nyt, se kuuluu nykyisyyteen samoin kuin tällä hetkellä satava sade tai kuin kylmä sota, jota lakkaamatta käydään.”
Ajattomuudesta huolimatta Lagercrantz sitoo kirjan hienosti myös Danten aikaan, sillä ilman sitä useat Helvetissä tavatut ihmiset jäävät lukijalle vieraiksi. Henkilöiden lisäksi myös monilla runoelman tapahtumilla on yhteys Danten ajan poliittiseen tilanteeseen Firenzessä ja myös sen ajan virallisiin, uskonnollisiin tulkintoihin. Lagercranzin kirjan lukeminen auttaa tulkitsemaan kirjan tapahtumia uudella tavalla ja tekee siitä myös mielenkiintoisemman.
Suomeksi Danten ”Jumalaisesta näytelmästä” on kaksi käännöstä. Eino Leinon käännös vuosilta 1912…1914 ja Elina Vaaran käännös vuodelta 1963. Käännökset ovat hiukan erilaisia, mutta on makuasia kummasta enemmän pitää. Leinon suomennos on laulavampaa runoutta, mutta Vaaran teksti on täsmällisempää. Käännösten eron huomaa esim. tutusta lauseesta, joka on kirjoitettu Helvetin portin yläpuolella. Leino kääntää sen:
”ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.”
Vaaralla sama kohta kuuluu:
”heittäkäätte, sisälle kävijät, pois kaikki toivo!”
Lagercranzin kirjassa käytetään Vaaran suomennosta, joka ehkä täsmällisyyden vuoksi onkin hyvä.
Lagercranz erottaa kirjassaan kirjoittaja Danten ja kirjassa seikkailevan toivioretkeilijä Danten toisistaan. Kirjoittajana Dante on viisitoista vuotta vanhempi kuin toivioretkeijä ja omaa tavallaan hänen kokemuksensa, joten runon tarkempaa tutkimista ajatellen tuo jako on järkevää, vaikka se ei niinkään kosketa lukijaa. Olennaista on kuitenkin, että tapahtumat ajoittuvat 15 vuotta aiemmaksi kuin kirjoittaminen, jolloin poliittiset tapahtumat Firenzessä ovat muuttaneet ilmapiiriä ja osa silloin eläneistä ihmisistä on ehtinyt kuolla.
Danten kirjan ”Helvetti”-jakson tarkoitus on perehtyä synnin olemukseen ja sen tuomitsemiseen. Jakson tarkoituksena on synnyttää katumusta kiirastulen jaksoa varten. Jakson aikana toivioretkeilijä Dante tapaa paljon historiasta tuttuja henkilöitä ja myös oman aikansa valtaapitäviä ja tavallisia kansalaisia. Heidän kauttaan konkretisoituvat synnit ja niistä annetut tuomiot. Lagercranz tuo kirjassaan hyvin esille näitä henkilöitä ja heidän taustojaan. Erityisesti valtaapitävät ja Danten tuttavat jäisivät muuten lukijalle vieraiksi. Lagercranz kuvaa kirjassa myös Danten suhtautumista tuomioihin ja henkilöihin, joka syventää käsitystä synnin luonteesta ja tuomion oikeudenmukaisuudesta. Erityisen mielenkiintoinen on tulkinta Odysseuksen tuomion todellisista syistä.
Helvettiä seuraa nousu kiirastulivuorelle. Nousun koettelemusten tarkoituksena on vähitellen vapautua synneistä. Lagercranzin kirja tuo tähänkin jaksoon konkreettisuutta, esittelemällä matkalla kohdattuja henkilöitä. Tässä jaksossa on kirjassa kuitenkin myös pohdintaa kirjan runoihin liittyvistä allegorioista. Lagercranz lainaa itsensä Danten kirjettä, jossa todetaan:
”…Senpä vuoksi meidän on ajatuksissamme katsottava tämän teoksen aihetta ensin kirjaimelliselta tasolta ja sen jälkeen allegoriselta. Koko teoksen aihe on, pelkästään sanojen mukaisesti käsitettynä, sielujen tila kuoleman jälkeen eikä muuta, sillä siitähän toiminnassa kauttaaltaan on kysymys. Mutta jos teos käsitetään allegorisesti, on sen aiheena ihminen, sellaisena kuin hän käyttäessään vapaata tahtoaan hyvään ja pahaan joutuu palkitsevan tai rankaisevan oikeudenmukaisuuden kohteeksi.”
Lagercranz sijoittaa kirjansa kiirastulijaksoon myös kaksi tärkeää ja ”Jumalaisen näytelmän” ymmärtämisen kannalta olennaista jaksoa. Toinen on Danten elämän esittely ja toinen kappale, jossa esitellään Beatrice ja hänen merkityksensä Dantelle. Beatrice on sitten opas ja avain myös Paratiisiin.
Lagercrans kritisoi niitä, jotka pitävät Paratiisi-jaksoa taiteellisesti merkityksettömämpänä kuin muita osia. Hänen mielestään näin ajattelevat eivät ole jaksaneet lukea kirjaa loppuun. Uskoisin niin käyneen monelle muullekin lukijalle. Lagercrantzin mukaan kirja ohjaa toivioretkeläisen Helvetin ja kiirastulen kautta ”kirkastuvaan ymmärryksen valoon”. Sinne edetään hierarkisten tasojen kautta ja lukiessa pitää muistaa, että Danten aikainen käsitys maailmankaikkeudesta, planeetoista ja niiden liikkeestä on myös ”jumalaisen näytelmän” pohjalla. Se saattaa nykytietämyksen takia mitätöidä Paratiisi jakson merkitystä. Kuvaus onkin käsiteltävä enemmänkin toivioretkeläiselle ymmärrettävään muotoon muokatuksi näyksi ja sen yleisempi merkitys on ymmärrettävä.
Eino Leino päättää käännöksessään ”Jumalaisen näytelmän” seuraavalla tavalla:
”Jo vaipui korkea nyt kuvausvoima;
mut kaihoain ja tahtoain nyt johti
kuin pyörää tasan pyörivää, se Rakkaus,
mi ohjaa Auringon ja kaikki tähdet.”
Lagercrantz menee kirjassaan vielä pidemmälle:
”Luonnon ja historian on luonut Jumala, joka pitää kaikkea koossa rakkautensa valtavalla voimalla, ja näkemykset tästä ajassa ja tilassa vaikuttavasta Jumalasta ovat lopultakin ainoastaan ihmisen omien ajatusten ja tunteiden projisoitumia. Suuret tutkimusmatkat ulottuvat syvälle ihmisen sieluun. Danten matka kolmeen kuoleman valtakuntaan kuuluu niihin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti