Peter Høeg: ”Sinun silmiesi kautta”

 

 

 

Peter Høeg: ”Sinun silmiesi kautta”

Tammi (Keltainen kirjasto) 2019

350 sivua

Tanskankielinen alkuteos ”Gennem dine øjne” (2018)

Suomentanut Sanna Manninen

 

Peter Høegin  yhdeksäs  suomennettu  teos ”Sinun silmiesi kautta” on niin  vahva  lukukokemus, että  toivoisin kaikkien  sen  lukevan  ja  kokevan. Erityisesti  kokevan,  sillä  tuntuu,  että  ajoittain teksti irtoaisi  kirjasta  ja  siirtyisi  lukijan  tajuntaan.  Tajunnasta  kirjassa on  myös  kysymys, tai  tietoisuudesta  ja  asioiden  kokemisesta.  Kirja  ei  ole  pelkästään  lukukokemus, vaan  se  panee  myös  ajattelemaan,  sillä  se  tarjoaa  todellisuuden  tulkinnalle  useita  filosofisia suuntaviivoja.

Keskityn seuraavassa  enemmän kirjan  filosofiaan  ja  vältän  juonipaljastuksia, koska juonellisestikin  kirja  on nautittava  ja  sen  tarjoama kokemus  kannattaa  säästää  lukijoille.

Kirja  on  hyvin  moniulotteinen ja siinä  on kiinnostava  tarina,  se  tarjoaa  scifi-mäisen  kuvan  neuropsykologian  ja  aivotutkimuksen  tulevaisuudesta, laitekehityksineen  ja  se on myös järkyttävä  kirja  pahuudesta, erityisesti lasten  hyväksikäytöstä  ja  sen  vaikutuksista.

Pahuuden  ja  hyväksikäytön  kokeminen  kuvataan  kirjassa  uudella  tavalla.  Kokeminen  välittyy  muille niin,  että  neuropsykologisten laitteiden  kautta  päästää  toisten  tietoisuuteen  ja  koetaan  asian  toisen  ihmisen  kokemusten  kautta. Eikä  vain niin,  vaan  päästään  näkemään  kaikki  hyväksikäytöt  ihmiskunnan  yhteisen  tietoisuuden  kautta. Tämä  tapa  kuvata  tilanne  on  järkyttävän  todenmukainen  ja  vaikuttava.

Tähän  liittyy  myös  yksi  kirjan  filosofista  lähtökohdista. Sen  mukaan  on  olemassa  ihmiskunnan  yhteinen  tietoisuus. Ihmisiin on  kuitenkin rakennettu  palomuuri, joka  estää  pääsyn  tähän  yhteiseen  tietoisuuteen,  sillä  yksittäinen  ihminen  ei  kestäisi  näin  vahvaa  kokemusta. Pienemmässä  mittakaavassa  tähän  liittyy  kyky  päästä  toisen  ihmisen  tietoisuuteen, aluksi neuropsykologisten  laitteiden  avulla,  mutta  parhaassa  tapauksessa jopa  ilman  näitä. Tämä  filosofinen  lähtökohta  on  kirjassa  kuvattu uskottavasti  ja  hienosti. Aihetta  olisi  voinut  vielä  laajentaakin  ja  pohtia  voisiko  kaikella  elollisella  olla  yhteinen  tietoisuus. Tosin  kirjassa on  kuvaus,  kuinka  opaskoiran  tietoisuus  välittyy ihmiseen. Tätä  filosofista  lähtökohtaa  ei  tyrkytetä lukijalle, vaan  se on  olennainen  osa  kirjan juonta.

Toinen  filosofinen  lähtökohta  liittyy  ajan  käsitteeseen. Kaikki se minkä koemme  tapahtuvan ajan kuluessa  on  olemassa  samaan  aikaan. Ajan  käsite  on  olemassa  vain,  jotta pystyisimme  hallitsemaan  ja  ymmärtämään  tapahtumia. Tämä lähestymistapa  on tuttu,  mutta  kirjassa  sekin  on  esitetty  kiinnostavalla  tavalla, osana  kirjan  juonta  ja  muita  tapahtumia. Tähän  liittyy  myös  mahdollisuus  vaikuttaa,  meidän  aikakäsityksemme  mukaan,  tuleviin  tapahtumiin. Kirjassa  tämä  mahdollisuus  avautuu lapsille  hetkeksi,  mutta  se  otetaan sitten  heiltä  pois.

Kolmas  vallitseva  lähtökohta  liittyy  uniin. Unetkin  ovat  tavalla  kulkureittejä  toisten  tietoisuuteen.  Carlos Castaneda esitti  aikoinaan miten uniin  voi  vaikuttaa. Høeg  menee  vielä  pidemmälle. Toisten  uniin  voidaan  mennä ja  sitä  kautta  vaikuttaa  heidän  elämäänsä  ja  hävittää  heidän  pelkojaan  tai traumojaan.

Olen  itse  kuunnellut  yliopistossa  aivotutkimuksen  peruskurssin. Sekin  oli  mieltä  avartava  kokemus ja  antoi  mukavat  lähtökohdat  tämän  kirjan  lukemiselle. Osa  laitteistosta  oli  tuttuja  ja  niiden  laitekehittely  kirjassa  oli  kiinnostavaa. Hyvin  helposti  kuitenkin  sekä  kirjan, että  tuon  kurssin  kautta  tulee  käsitys,  että  meidän  tietoisuutemme  olemukseen   voitaisiin  päästä  nykyisillä mittalaitteilla. Näin ei  varmasti  ole. Ajattelulle ja  tietoisuudelle  ei  ole sähköistä, kemiallista  tai  mekaanista taustaa. Parhaimmillaan  ne  ovat  vain  heijastumia. Kyllä  kirja  minusta  ohjaa  tällaiseenkin  ajatteluun.

Lainaan  tähän  yhden  pätkän  kirjasta  joka  minusta hyvin  kuvaan seinä  olevaa  ajattelutapaa:

”…

-          Emme tiedä. Kukaan ei tiedä. Sitä ei ole ollut mahdollista tutkia. Ennen kuin nyt. Nyt kun kaksi ihmistä, tai useampi, voi mennä yhdessä tietoisuuteen ja keskustella kokemastaan. Empiriaa ei ole juuri lainkaan. Eikä selityksiä. Yksi mahdollinen teoria on se, että jokainen yksittäinen ihminen, jokainen meistä, on lohkaistu kollektiivisesta tietoisuudesta. Ihmisten  välissä on suoja, eräänlainen palomuuri. Syvät traumat murtavat tämän palomuurin. Sen jälkeen muurin takana oleva tulee näkyviin. Ehkä tilanne  on tämä.

-          Mitä palomuurin takana on?

-          Lisa sulki silmät.

-          Emme tiedä. Meillä on yksittäisten henkilöiden kokemuksia  ja kuvauksia. Mystikoiden. Näkijöiden. Psykoottisten potilaiden  kertomuksia. Mutta tieteellistä kartoitusta ei vielä ole. Ennen tätä ei ole ollut mahdollista matkata sinne. Yhdessä.”

 

Edellä  kirjoitetun  perusteella  saattaisi  kuvitella,  että  kirja  on tylsä  filosofisia  ja  teknisiä aiheita käsittelevä kokonaisuus.  Näin  ei  kuitenkaan  ole.  Kirja  on  juonellisesti  kiinnostava  ja  mukaansa tempaava. Se  tulee  luettua  ahmimalla.  Mutta  se  jättää  myös  kiinnostavan  jälkimaun.  Ajattelemisen.