Elizabeth Strout: "Olive, taas"

 

 

 

Elizabeth Strout: ”Olive, taas”

Tammi 2021 (Keltainen kirjasto)

355 sivua

Suomentanut Kristiina Rikman

Englanninkielinen alkuteos ”Olive, Again”, 2019

 

Elizabeth Stroutin  kirja ”Olive, taas”  on hieno  lukukokemus.  Erilaisten  kertomusten  kautta se  toimii  itsenäisenä teoksen, joten  ei  haittaa, vaikka  ei  olisikaan  lukenut  hänen  aiempia  kirjojaan, erityisesti  kirjaa ”Olive Kitteridge”.  Näiden  kirjojen  lukeminen  tietysti  syventää  lukukokemusta kirjan  henkilöiden  osalta, mutta  tämän  kirjan  teemat  ovat  merkitykseltään  niin  yleisinhimillisiä, että ne  puhuttelevat  sellaisenaankin.

Yksi  kirjan  olennainen  teema  on ikääntyminen  ja  sen  henkiset  ja  fyysiset   vaikutukset.  Näitä  asioita  käsitellään  raadollisesti  ja  paljaasti  mutta  kuitenkin  niin, että  kokemus  on  lohdullinen. Kun  itse  elän  näitä kirjassakin  käsiteltyjä  ikäkausia, jouduin  usein  toteamaan, että  omat  kokemukseni  ikääntymisestä ovat, kirjan mukaisesti, samanlaisia  muillakin  ja eivät  nämä  muutokset  välttämättä  elämän  nautintoa poista.  Monet  muutokset  saattavat  tuntua  pelottavilta, jos  ei  tiedä, että  kaikillehan  näin  käy. Ja ennen  kaikkea, että  niistä voi  tiettyyn päätepisteeseen  saakka  selvitä.

Erilaiset  sairaudet  ja fyysisen  kunnon  heikkeneminen  on  vain  yksi  ikääntymisen  vaikutuksista. Ehkä  tärkeämpikin  on  ystävien  ja  puolisojen  katoaminen  ympäriltä. Yksinäisyyden  tunne  ja se  ettei  elämästä  enää  selviä  yksin. Myös  maailmaa  ja  entistä  elämää  katsoo  ja  osaa  katsoa  uudella  tavalla. Se  muuttaa  käsityksiä  muista  ihmisistä  ja  myös  suhtautumista  heihin. Aivan kirjan  lopussa  Olive  kirjoittaa  muistelmiensa  päälle tekstin,  joka  minusta  hienosti  kiteyttää sen  miltä  muutokset  tuntuvat:

”Minulla ei ole aavistustakaan kuka olen ollut. Rehellisesti sanoen en tajua mistään  mitään.”

Tämän  tajuaminen  on  viisauden  alku,  mutta  yhtä  tärkeä  myös  kirjan  seuraava lause, joka  osoittaa, että  elämä  jatkuu:

”Olive  otti  tukea  kepistään  ja nousi seisomaan. Oli aika hakea Isabelle illalliselle.”

Kirjassa  on 13  erillistä  tarinaa, joiden  yhteisenä  piirteenä  on Oliven  elinympäristö  ja aika  joka  kulkee eteenpäin.  Osassa  tarinoista Olive  ei  ole  pääosassa,  mutta  meidän  kaikkien  elämää  koskettavat  asiat  ovat. Joitakin  ilmiöitä  olisi  voinut  käsitellä  kriittisemminkin, kuten  esimerkiksi  tarinassa ”Siivousta”  Kaleynin  ja  herra Ringrosen  suhdetta. Toisaalta  voidaan  kuitenkin  ajatella, että  kirjassa halutaan  tuoda esille olemassa olevaa  todellisuutta moraalisaarnoja  enemmän ja  saahan  tuo  suhde moraalisen  tuomionsa rahojen  kadotessa.

Tarinoista kiinnostavimpia  on  minusta ”Runoilija”. Se  tavallaan  tuo  esille  miten maailma ja  ihmiset  voidaan  nähdä  eri  tavalla  eri  näkökulmista ja  itsensä  arviointi  on  se  epäluotettavin  näkökulma.

Tämä  on  kirja  joka  kannattaa  lukea,  vaikka  ei  olisikaan  tutustunut ennen  Olive Kitteridgeen. Tämä  kyllä  innostaa lukemaan Elizabeth Stroutin  aiemmatkin  kirja.  Hienon  tarinan  ja  tarinoiden  ohella  lukemisesta  jää  lohdullinen  olo  ja se on  melkoinen  saavutus  kirjalta,  joka  käsittelee  vaikeitakin  asioita peittelemättä.