Marja Kyllönen: "Vainajaiset"

 

 

 

 

Marja Kyllönen: ”Vainajaiset”

Teos 2022

350 sivua

 

”Vainajaiset” on Marja Kyllösen kolmas teos, joka ilmestyy  yli kaksikymmentä vuotta  edellisen kirjan julkaisemisen  jälkeen. Tauosta  huolimatta  eivät  kirjat  kuitenkaan  ole teemoiltaan tai  tyyliltään kaukana  toisistaan. Ne ovat kielellisesti  rikkaita  ja paneutuvat vahvasti  ihmisten sisimpään. Kirjassaan ”Raukoilla rajoilla”, suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa (Siltala 2016) , Markku Eskelinen  toteaa Marja Kyllösen ensimmäisestä kirjasta:

”Marja Kyllösen (s. 1975) esikoisromaani Lyijyuuma (1997) on yksi 1990-luvun parhaista proosaesikoisista. Siinä keskeiset ja traumaattiset aiheen (insesti) käsittely läpäisee koko romaanin sen yksilöllistä ja murteellista kieltä ja vertauksista raskasta tyyliä myöten. mikä sekä tekee fiktiivisen maailman tehokkaasti oudoksi lukemista hyvästä syystä hidastavalla tavalla että estää lukijaa ottamasta liikaa etäisyyttä fiktion maailmaan (muuten kuin lakkaamalla lukemasta).”

Eskelisen  arvion  voi pitkälle  liittää myös tähän uusimpaan  kirjaan. Monen lukijan helpotukseksi ”Vainajaiset” on kuitenkin kielellisesti  helppolukuisempi  ja rakenteeltaankin  selkeämpi. Kirjassa olevat  tummennetut pätkät, joiden  on sanottu ammentavan  muotoaan  kansanrunoudesta, todella  pysäyttävät  lukemisen ja pakottavat  pohtimaan  juuri  luettua. Minusta  osa  niistä  on aitoja  manauksia.  Ainakin  minulle  tuli  joidenkin  kohdalla  mieleen, että  näin  minäkin  menisin  metsään  huutamaan, jos  jokin  asia  oikein  ottaa  päähän. Kieli onkin kirjan vahvuus. Kun ilmiöitä ja tapahtumia kuvataan manaustyyppisillä sanoilla,  niistä  tulee  käytännössä  loitsuja,  jotka lisäävät  tapahtumien  vaikuttavuutta. Kansanrunoudessa nämä manaukset  tai  loitsut  rakentuvat sille  pohjalle,  että  ilmiötä kuvataan eri kulmilta, se paljastetaan. Vähän samaan  tapaan  teksti  toimii  tässäkin  kirjassa.           

Minun osaltani kirja ei näissä  kohdissa enää kulje  kirjoitetun tekstin pohjalta, vaan  sen  luoman  tunnelman  kautta. Tämä toimii  hienosti koko  kirjan alueella.

En paljasta  kirjan  juonta tai  juonia,  ne  ovat  rankkoja mutta  myös  koskettavia. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Kainuuseen ehkäpä sadan  vuoden  taakse, niiden perussisältö  on  mitä konkreettisemmin  nykyaikaa.  Ehkäpä siksi, että kuvaukset  sijoittuvat  menneisyyteen, pettymysten, syrjäytymisen, kiusaamisen  ja  onnen  etsimisen syyt ja  vaikutukset  ovat  selvemmin  havaittavissa. Ja niin myös kaiken  takana  oleva  pahuus, joka ulottaa  otteensa kaikkeen. Minuun koskettavimmin  vaikutti  Hertan  tarina ja se,  kuinka syrjäytymisen  ja kiusaamisen vastapainoksi yritetään  löytää  edes  hetkellinen  onni,  jolloin  edes  hetkeksi voisi  kokea  hyväksymisen  tunteen. Tarina  on  tältä  osin  mitä aidointa  nykypäivää. Onneksi Hertan  tarina  päättyy  onnellisesti, valitettavasti niin käy  todellisuudessa vain harvoin.

Vaikka  pahuus tietyllä tavalla hallitseekin  kirjan tapahtumia, ihan  alun nuoren pyyteettömän  rakkauden  ja  tulevaisuuden  toivon  hetkiä  lukuun ottamatta, ei  sekään  ole  kaikkivoipainen.  Kirjan  loppu  on kaunis, kun  kirjan  äiti Laimi  ja  hänen poikansa Veikko  löytävät  toisensa. Lainaan kohdan  tähän:

”Veikko painoi äidin käden poskeaan vasten, se oli ahavainen mutta altis vastedes aina, ja hän tunsi, kuinka jokin olematon irtosi maailmasta ja pahat silmät ja painajaiset heidän yltään väistyivät. Ja samassa jokin, jota ei vielä ollut, tuli todeksi ja puhkesi eläväksi liekiksi heidän käsillään, yhteen liittyneissä kämmenissä kuin sydämissä.”

Siihen ”pahuus”  voi  vain  todeta:

”Enkä se ollut minä, en milloinkaan  minä.”

 

Kirja voitti Runeberg-palkinnon  vuonna  2023. Ja on sen  ansainnut.  Kirja  on rankka ja  vaikuttava  ja  sen perusasiat: puhumattomuudesta johtuvat väärinymmärrykset, syrjäytyminen, pettyminen, kiusaaminen ja pahuus,  ovat  mitä  konkreettisemmin myös  nykyaikaa. Monia  näistä ilmiöistä  kirja  kuvaa  uskomattoman  hyvin  niiden  kehittymisen  ja  vaikutusten  kautta. Erityisen nautinnon  tarjoaa  kirjan  tekstin  omaleimaisuus  ja  kieli, joka  perustuu niin  murteeseen  kuin kansanperinteeseenkin. Ajoittain  tuo kieli  muuttaa  kirjoitetun  tekstin  tunteeksi. Tämä ei ole  helppo  kirja  mutta palkitseva.