Paul Auster: ”Baumgartner”
Tammi 2024
204 sivua
Englanninkielinen alkuteos ”Baumgartner” (2023)
Suomentaja Arto Schroderus
Paul Austerin ”Baumgartner” ei ole hänen paras kirjansa mutta kun vaatimustaso on korkea, on se kuitenkin uusien kirjojen parhaimmistoa. Ja minusta eräälle ikäryhmälle, nimittäin ikääntyville, hyvinkin tärkeä ja jopa erilaisia elämäntilanteita tukeva kirja. Paul Auster kuoli 20.4.2024 ja ikääntymisen vaikutus ja kuoleman läheisyys on vahvasti mukana teoksessa. Olen itse syntynyt Austerin kanssa samana vuonna ja kokenut vaimoni kuoleman suunnilleen saman ikäisenä kuin kirjan Baumgartner. Jo näistä syistä koen Baumgartnerin hahmon vahvasti omakseni ja voin todeta, että monista toilailuista olisin elämässäni välttynyt, jos olisin lukenut Austerin kirjan parikymmentä vuotta sitten.
Kirjassa Baumgartnerin elämä käytännössä pysähtyy vaimon kuoleman aiheuttaman surun takia kymmeneksi vuodeksi. Siitä heräämiseen liittyy myös yksi kirjan tärkeimmistä toteamuksista:
”…Elämään kuuluu tuskan tunteminen, hän sanoi itselleen, ja tuskan pelkääminen on elämästä kieltäytymistä.”
Suru ja tuskan kokeminen ovat osa elämää, eivät koko elämä. Kun Baungartner tämän toteaa hän palaa normaaliin elämään, jatkaa kirjoitus- ja tutkimustyötä, hakee naisseuraa ja jopa kosii Judithia. Onnekseen hän saa rukkaset.
Kirjan alku on komediallisen rankka. Auster on tavallaan tarkoituksellisesti koonnut siihen yhteen ikääntymisen vaikutuksia, erityisesti lähimuistin heikentymisen ja toisaalta suruvaiheeseen kuuluvan irrallisuuden reaalimaailmasta. Tällä korostetulla kuvauksella Auster haluaa näyttää millaisia vaikutuksia mm. ikääntymisellä todella voi olla. Todellisuudessa ne eivät kirjan mukaisella tavalla kasaannu ja kirjan edetessä hän myös osoittaa, etteivät ne elää kokonaisuudessaan pilaa, vaikka sitä voivat vaikeuttaakin. Poikkeuksena tietysti vakava ja pitkälle edennyt Alzheimerin tauti. Jonkinlaisista muistihäiriöistä me kaikki ikääntyneet tietysti kärsimme.
Paul Austerin kirjoissa on usein pieniä yksityiskohtia, jotka tuovat hyvän mielen ja osoittavat miten pienilläkin asioilla ja toisten ihmisten huomioon ottamisella on merkitystä. Tässä kirjassa sellaisia on useita mutta haluan mainita, tosin tarkemmin selittämättä, Ed:n, joka kirjan alussa ja lopussa palauttaa uskon ihmisten hyvyyteen. Mutta yksi kirjan kauneimpia pätkiä kertoo hymystä ja hymyjen voimasta. Sekin löytyy kirjan loppupuolelta ja se on niin kaunista tekstiä, että sitä voi odottaa vain Paul Austerilta.
Ennen kirjan varsinaista loppua Baumgartner palaa muistoissaan äitinsä ja isänsä sekä näiden sukujen ja vaimonsa historiaan. Nämäkin jaksot ovat sisällöltään kuvausta enemmän. Äidin tarinassa mm. korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä ihmisten, erityisesti vaikeissa oloissa elävien ihmisten selviytymiselle.
”Työmiesten piirin kahden ensimmäisen ihmeen jälkeen tuli kolmas ihme, rouva Mancuso, ja neljäntenä rouva Mancuson sisar Rosalie McFadden, legendaarinen ompelija, jolla oli Newarkin Academy Streetillä pukimo nimeltä Madame Rosalie’s, ja Baumgartnerin mielestä kaikki tämä vain todisti niin kuin miljoona kertaa aiemminkin ihmiskunnan historiassa, että olemme kaikki riippuvaisia toisistamme, eikä yksikään ihminen, kaikkein eristyneinkään meistä, selviäisi ilman muiden apua. Aivan kuin Robinson Crusoekin olisi menehtynyt, ellei Perjantai olisi ilmestynyt pelastamaan häntä.”
Kirjan lopussa on sitten Baumgartnerin vaimon paluu Beatrix Coen ja Annan jälkeenjääneiden papereiden muodossa. Siihen päättyy kirja ja kirjan mukaan:
”Ja niin sankarimme lähtee etsimään apua, tuivertava tuuli kasvoillaan ja verinen haava otsassaan, ja kun hän saapuu ensimmäiselle talolle ja koputtaa oveen, alkaa S.T.Baumgartnerin saagan viimeinen luku.”
Se jääkin sitten lukijan tulkittavaksi.
Seuraava ei liity tähän kirjaan muuten kuin tunnelman takia. Paul Auster kirjoittaa kirjassa Baumgartnerin vaimon menetyksestä niin kauniisti, että halun liittää mukaan Lars Huldénin runon, joka liittyy hänen vaimonsa kuolemaa. Tämä runo on kerrassaan kaunis:
Autio on kylpyhuone
ja ankea kaakelin kylmyys.
Täällä riippuvat pyyheliinani
yksin jääneinä, 2 kpl,
pienempi kasvopyyhkeeksi
ja isompi koko vartalolle.
Tietenkin niillä on seuraa toisistaan,
mutta siinä onkin sitten kaikki.
lars Huldén: ”Erään marjamatkan seikkaperäinen kuvaus”
Paul Austerin viimeinen teos ”Baumgartner” on taattua Austeria. Se antaa paljon odotuksia enemmän, usein pienten, arkisten asioiden kautta. Auster osaa löytää niin arjesta kuin ihmisistäkin kauneutta ja hyvyyttä. Tämä on kirja jonka toivoisin erityisesti ikääntyneiden lukevan. Elämää ja iloa löytyy myös vuosien karttuessa. Elämään pitää vain mennä mukaan. Nautinnollinen lukuromaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti