Hae tästä blogista

tiistai 27. elokuuta 2024

Prosper Merimee: "Carmen"

 

 

 


 

Prosper Mérimée: ”Carmen”

Otava 1984

101 sivua

Ranskankielinen alkuteos ”Carmen”, 1848

Suomentaja Reino Hakamies

Kirjan kuvitus Antero Aho, kansi Kauko Allėn

 

”Carmen” on tietysti tunnetumpi Bizet:n oopperan kautta mutta kirjakin on lukemisen arvoinen. Oopperan libretto, jonka ovat laatineet Henri Meilhac ja Ludovic Halévy, perustuu kirjan sisältämäään rakkaustarinaan mutta itse kirjassa on mukana siihen liittyvä taustakertomus. Oopperan kantaesitys oli Pariisissa 1875 eli noin kolmekymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Mérimée oli romantiikan ajan kirjailija ja hän keskittyikin teoksissaan romanttisiin aiheisiin, mutta niihinkin hänellä oli yleistä suuntausta realistisempi ote. Se näkyy myös ”Carmenissa”. Erityisesti kun kirjan sisältöä ja vaikutusta verrataan oopperan antamaan tunnelataukseen.

Mérimée on tunnettu erityisesti novelleistaan tai pienoisromaaneistaan. ”Carmeniakin” on luonnehdittu novelliksi, kertomukseksi ja pienoisromaaniksi. Tällaisissa teksteissä Mérimée on parhaimmillaan. Hänen novellejaan on suomennettu useisiin novellikokoelmaan ja ”Carmenin” ensimmäinen suomennos ilmestyi 1907, nimellä ”Carmen. Espanjalaisen mustalaistytön elämäntarina”, suomentajana Kasimir Leino. Kirja, jota tässä käsittelen, on vuodelta 1984, suomentajana Reino Hakamies.

Niille, jotka näkevät ja kuulevat ”Carmenin” oopperana kokevat väistämättä vahvan tunne-elämyksen, joka painottuu hetkellisten tapahtumien dramaattisuuteen. Kirja ei vaikuta samalla tavalla, ei voi tai saa sanoa, että kirjan vaikutus olisi vähäisempi. Vaikutus voi olla sitä hetkellisesti mutta kirja voi vaikuttaa jopa pitkäkestoisemmin. Vaikuttavuuden pohtiminen eri taidemuotojen välillä olisi mielenkiintoista mutta ”Carmenin” osalta kyse on kuitenkin myös teoksista, jotka rakentuvat sekä samanlaista että erilaista elementeistä. Kirjan kokonaisuus on laajempi ja Carmenin ja don José:n tarina on vain osa tätä kokonaisuutta. Ehkä merkittävin ero on siinä, ettei oopperassa mukana olevaa don Josén nuoruuden rakastettua Micaelaa ole kirjassa. Myös Carmenin viimeisin rakastettu on oopperassa Escamillo ja kirjassa Lucas.

Kirja on ennen kaikkea don José:n tarina. Kirjan tarina alkaa siitä, kun arkeologi tutkimusretkellään tapaa tunnetun maantierosvon ja ystävystyy tämän kanssa. maantierosvo on don José.  Viimeisen kerran arkeologi tapaa hänet vankilassa ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa ja silloin don José kertoo hänelle oman ja Carmenin tarinan.

Niin kirjassa kuin oopperassakin don José on rakkautensa ja intohimonsa vanki, josta hän pääsee vapautumaan vain surmaamalla Carmenin. Tosin sen jälkeen ei elämälläkään ole enää arvoa ja don José ilmoittautuu viranomaisille ja kaikista rikoksistaan hänet tuomitaan kuolemaan.

Samalla tavalla myös Carmen on oman kauneutensa ja mustalaistaustansa ja -perinteiden vanki. Hän ei kuitenkaan hyväksy vankeutensa rajoja, vaan haluaa tehdä itse omaa elämäänsä koskevat ratkaisut. Carmen toteaakin kirjassa:

”En pidä siitä, että minua kiusataan enkä nimenomaan siitä, että minua komennetaan. Haluan olla vapaa ja tehdä mitä tahdon. Varo ärsyttämästä minua liikaa. Jos kyllästyn sinuun, löydän kyllä jonkun riuskan nuorukaisen, joka tekee sinulle samoin kuin sinä Silmäpuolelle.”

Kirja tarjoaa hiukan erilaisen kuvan Carmenin tarinasta, vaikka rakkauden ja intohimon teemat ovat siinäkin vahvasti mukana. Mielenkiintoista on miten näinkin lyhyt pienoisromaani luo elävän kuvan 1800-luvun alun yhteiskunnan ilmapiiristä valoineen ja varjoineen. Kirjan viimeinen luku kertoo mielenkiintoisesti mustalaisyhteiskuntien taustoista ja heidän kielestään.

Prosper Mériméen ”Carmen” tarjoaa oopperaa kokonaisvaltaisemman kuvan siitä ympäristöstä missä Carmenin tarina syntyy. Rakkaus ja intohimo ovat läsnä molemmissa, mutta kirja tarjoaa enemmän kuvaa myös yhteiskunnasta ja ihmisten ja mustalaisyhteisön elämästä. Ooppera tarjoaa tunnemyrskyn mutta kirja muuttaa sen tuottaman kokemuksen pysyvämmäksi.

1 kommentti: