Anni Kytömäki:"Mirabilis"

 

 

 

 

Anni Kytömäki: ”Mirabilis”

Gummerus 2024

684 sivua + Jälkisanat

 

Anni Kytömäen uusin kirja ”Mirabilis” on huiman upea teos.  Se on teos, jollaista en ole koskaan ennen lukenut. Kirja on upean historiallinen matka ihmisten arkeen, elämän ja olemassaolon salaisuuksien selvittämiseen, tutkimuksen ja tutkimusretkien maailmaan, ihmisten pyrkimykseen kohti parempaa huomista ja ennen kaikkea maailmaan, jossa me elolliset olemme kuitenkin yhtä. Se on matka yrityksiin luoda tiedon avulla parempi maailma meille kaikille mutta myös maailmaan, jossa tuota tietoa käytetään itsekkäiden päämäärien hyväksi. Onneksi Anni Kytömäki on sen nyt kirjoittanut. Se on tarpeellinen meille kaikille.

Kirjan alku ja loppu ovat vaikuttavia. Ihmiset surmaavat sukupuuttoon kuolevia eläimiä ruuakseen tai kauppatavaraksi.  Joukkoteurastusta katsotaan eläinten, uhrien silmin. Alussa turkishylje, äiti. etsii pienokaistaan samalla kun sitä nuijitaan hengiltä. Kirjan kuvauksen tunne on niin vahva, että se sattuu paatuneimpaankin mieleen. Samanlainen tilanne kuvataan myöhemmin kirjassa, nyt surmausta seuraavaan ihmisen näkökulmasta. Kuvausten erot pakottavat väkisinkin miettimään miksi eläinten tuska ja tietoisuus tapahtumista jää meiltä huomaamatta. Onko meidän totuutemme raamatullinen usko siihen, että luonto ja eläimet on luotu meidän käytettäväksemme.

Kirjassa toistuu usein Tacituksen lause: ”Vain tähän asti, ja tämä tieto on varma, ulottuu maailma”. Toivoisin, että se jää kirjan lukijoiden mieleen. Juuri siten, että se tiedetään virheelliseksi ja rajoittuneeksi käsitykseksi.  Kirja osoittaa, että jokaisena aikana me uskomme siihen, että sen hetkinen tieteellinen tieto on lopullinen totuus. Se pätee niin käsityksiimme luonnosta kuin suhteeseemme eläimiin.  Molemmista me tiedämme kuitenkin vain rajoitetusti. Minusta yksi kirjan tärkeitä anteja onkin, että se avaa käsitystemme rajoja, jopa käsitystemme mukaan mahdottomiin suuntiin. Sitä kuvaavat kirjan alku ja loppu ja käsitykset ambasta, Amurin tiikeristä.

Alku- ja loppukohtauksia lukuun ottamatta kirja kertoo Juurelan suvusta 1868 … 1935. Kirjan kertojana on aluksi Isi-Riikka ja sen jälkeen hänen tyttärensä Ella tai Mirabella. Iso-Riikan kertomus kattaa nälkävuodet ja niiden jälkeen yrityksen utooppisen siirtokunnan rakentamiseen Amurinmaalle. Vaikeat nälkävuodet ja niistä toipumisen kivullinen alku on kirjassa kuvattu lyhyesti ja paljaasti. Ella ja hänen kaksoiveljensä, Artturi, syntyvät laivamatkalla Amurinmaalle ja kasvavat lapsuutensa siellä. Nämä kokemuset luovat Ellaan sen luontosuhteen, jota hän seuraa koko elämänsä. Myös palattuaan takaisin Suomeen.

Kirjan toinen olennainen juoni tai polku rakentuu luonnontutkija Leonhard Stejneger:n ympärille. Hän on toinen kertoja kirjan tarinassa. Ella tai Mirabella kohtaavat kirjassa ja jos Mirabellen kautta tarinaan tulevat mukaan kokemukseen ja perinteisiin perustuva luontosuhde niin Stejneger tuo siihen mukaan tietoon ja tiedon ihmisten aiheuttamista tuhoista ja tietysti myös Stellerin merilehmineen. En kerro tarinan juonesta enempää sillä se on vain tausta-aineistoa olennaiselle.

Olennaisinta ja tärkeintä kirjassa ovat ajatukset elollisesta, eläimistä, kasveista ja ennen kaikkea metsästä. Tämä olennainen tulee esille päähenkilöiden ajatuksissa, puheissa ja siinä miten he katsovat ympärilleen. Lainaan kirjasta vain pienen pätkän:

”Suon reunalla kasvaa vänkkyräisiä mäntyjä ja koivuja. Täällä on aivan erilaista kuin Tyynenmeren rannalla, kuiskaan äänettömästi, mutta metsä ei usko. Jääkuoren alta suo hönkäisee hajoavien vesikasvien lemun, lumiharsoinen muurahaispesä levenee levävalliksi, ja lapasten läpi suopursuissa on sama tuntu kuin valtameren röyhistämissä saniaisenlehdissä. Kun tuuli ottaa vauhtia suon avaruudesta, latvuksissa kohahtavat mainingit.”

Kirjassa on tosin paljon muutakin. ainakin neljä-viisi erilaista rakkaustarinaa. Nämäkin kertovan rakkauden, kiintymyksen eri puolista, kauniista nuoruuden kiihkosta, joka päättyy tragediaan tai toisessa tapauksessa pysyvään yhteiseloon. Ylimystön luokkatietoisesta avioliitosta. Turvaa etsivästä yhteydestä, omistushalusta, joka muuttuu väkivallaksi ja ehkä hienoin, Stejnegerin rohkaistuminen lähestymään Marya. Lainaan tästäkin pätkiä sillä teksti on uskomattoman kaunista.

”  Autiolla kadulla keskellä Washingtonia kävelee äänettömin askelin elefantti.

…

  Eläimen mentyä Leonhard palaa keskelle katua. Vaikka elefantti on jo kadonnut kadun pimeään, hän katsoo yhä sen perään. Hän tuntee talojen ikkunoiden himmeän valon kimmeltävän silmissään. Hän tietää mitä tehdä.

  Jos kadulla tulee vastaan elefantti, sitä on seurattava.

…

  Kun kello on yhdeksän, hän nousee. Kukkakauppias kantaa puotinsa ulkopuolelle houkuttelevia asetelmia. Leonhard ostaa ruusuja ja nauraa itselleen, nauraa varalta jo etukäteen. Vanha uros haalii koristeita tuekseen, kaunistaa jo pesää naaraalle, vaikka saattaa joutua klovniksi sirkukseen. Silloin hän sentään tapaisi elämän suunnan kääntäneen elefantin uudelleen.

  Kaikesta huolimatta Leonhard kantaa ruusuja hellemmin kuin ainuttakaan kasvinäytettä milloinkaan ja lähtee Maryn luo.”

Kirja korostaa luonnontutkimuksen tärkeyttä, jotta ymmärtäisimme paremmin elämän kokonaisuutta ja voisimme sitä suojella ja ylläpitää. Se kertoo myös asian toisen puolen. Tietoa ja osaamista voidaan käyttää myös kaiken olemassa olevan hyväksikäyttöön ja etujen hankkimiseen. Tätä puolta kirjassa edustaa kolmas olennainen osapuoli, paroni Falkenhöjd.  Hän edustaa niin ihmisten kuin luonnonkin hyväksikäyttäjiä. Hänestä en kerro enempää.

Anni Kytömäki on kirjoittanut parhaan kirjansa.”Mirabilis” on vaikuttavimpia kirjoja, joita olen lukenut. Kirjan alku ja loppu avaavat jopa järkyttävällä tavalla silmiä sille, miten ihmisen ja eläimen väkivaltainen kohtaaminen pitää sisällään. Siinä on aina mukana kaksi kokevaa osapuolta. Kirja on toki paljon muutakin ja korostaa tutkimustyön tärkeyttä ja avoimuutta ihmisen luonnon suhteiden tulkinnassa. Kytömäen kirjojen tapaan kirjan loppu on yllättävä ja onnellinen. Mutta kirjan lukijoiden kannatta muistaa: ”Luonto perii aina velkansa”. Lukukokemus vailla vertaa.