Ateneumin taidemuseo: "Gothic Modern 1875 - 1925, Pimeydestä valoon

 

 

 

Gothic Modern 1875 – 1925

Pimeydestä valoon

Julkaisija Kansallisgalleria/ Ateneumin taidemuseo

Kirjan suunnitteluun ja toimittamiseen liittyvät henkilöt on lueteltu teoksen lopussa.

 

Kävin toiseen kertaan kiertämässä Ateneumin Gothic Modern -näyttelyn, sillä se on hienoin ja vaikuttavin näyttely aikoihin. Tällä kertaan hankin näyttelystä kertovan kirjankin. En kutsuisi sitä näyttelyluetteloksi sillä kirja on paljon enemmän. Lainaan tähän alkuun kirjaan esipuhetta, jossa Ateneumin johtaja Anna-Maria von Bonsdorff kertoo näyttelystä ja kirjasta:

”Gothic Modern -näyttely avaa uudenlaisen näkökulman moderniin taiteeseen valottamalla aiemmin näkymättömiin jäänyttä kertomusta siitä, miten taiteilijat Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopassa löysivät uudelleen keskiajan. Näyttelyn aikajänne ulottuu vuodesta 1875 vuoteen 1925. Näyttely ja sen yhteydessä julkaistava tieteellinen näyttelyluettelo nostavat esiin keskiajan ja varhaisrenessanssin merkityksen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen taiteen keskeisenä innoituksen lähteenä, joka ylitti kulttuurien ja kansakuntien rajat kattaen myös ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkivaikutukset. Gothic Modern -näyttely tuo esiin keskiajan ja varhaisrenessanssin taiteen merkitystä vuosisadan vaihteen taiteelliselle modernismille.”

Näyttelyä ja kirjaa tekemässä ovat olleet Ateneumin lisäksi taidemuseot Wienistä ja Oslosta. Tämä on yhdistänyt hienosti suomalaisen taiteen eurooppalaiseen taiteeseen luonnollisella ja joskus yllättävälläkin tavalla.

Kirja syventää näyttelyn tarjoamaa kokemusta mutta ennen kaikkea se on taidekirja, joka kuvin ja tekstein perustuu Gothic Modern -taitseen liittyvään tutkimukseen. Kirjassa on seitsemän erillistä artikkelia ja runsas, hienosti toteutettu kuvitus.

Kirjan artikkelit ovat seuraavat:

Juliet Simpson: Kuviteltuja ja uutta luovia matkoja keskiaikaan

Anna-Maria von Bonsdorff: Moderni taide ja kuolemantanssi

Ralph Gleis: Luonnonvoimat

Vibeke Waallann Hansen: Edvard Munch ja gotiikka

Riitta Ojanperä: Kullervo, väkivalta ja erämaa – Akseli Gallen Kallela munkkina

Marja Lahelma: Kuolemantanssi Hugo Simbergin taiteessa

Timo Huusko: Tyko Sallisen Hihhulit, sen keskiaikaiset piirteen ja kansan kuvaaminen

Näyttelyn toteutus ja esillä olevat teokset, samoin kuin kirjaan valitut kuvat, täydentävät kirjan tekstejä. Minä opin mm. katsomaan Tyko Sallisen teoksia uudella tavalla.

Taidekirjana tämä teos on erinomainen siksikin, että sen aihepiiri on laaja. Uskonnollisista aiheista kansan kuvauksiin. Luonnonkuvauksista muotokuviin ja maalauksista grafiikkaan, patsaisiin ja alttaritauluihin. Tekijöitä on eri puolilta Eurooppaa ja suomalaiset solahtavat hienosti joukkoon.

Niille, jotka ehtivät vielä näyttelyyn (se on avoinna Ateneumissa 26.1.2025 saakka) annan vihjeeksi sen, että varatkaa riittävästi aikaa Matthias Grünewaldin, Itseheimin luostarin käyttöön maalaamalle, alttaritaululle, sillä se esitetään näyttelyssä ikimuistoisella tavalla. Sille on varattu oma huoneensa, jossa alttaritaulun eri osat avautuvat vähitellen. Katsokaan Marian kasvoja silloin kun enkeli kertoo, että hän tulee synnyttämään lapsen ja myös hänen katsoessaan syntynyttä lasta. En ole uskonnollinen mutta kokemus on ylimaallinen ja tunkeutuu vahvimmankin kuoren läpin. Vähän samalaisen kokemuksen saa Rainen Maria Rilken kirjasta ”Marian elämä” ja siellä runosta ”Marian ilmestys”. Alttaritaulun kuva on kirjassakin mutta se on siinä suljettuna. Taulu koostuu kaikkiaan yhdeksästä osasta. On sanottu, että alttaritaulu on ”maailman voimakkain kärsimyksen kuvaus”. Haluaisin mieluummin korostaa, että se on Marian osalta äitiyden onnen kuvaus.

Kiitos tekijöille tästä kirjasta. Heitä on paljon, joten en nimeä heitä erikseen. He ovat jokainen kiitoksen ansainneet. Kirja on sisällöltään upea mutta myös asultaan kaunis. Se ei jää hyllyyn pölyttymään, vaan jää varmasti käyttöön luettavaksi ja selattavaksi.

 

Pirkko Saisio: "Suliko"

 

 

 

 

Pirkko Saisio: ”Suliko”

Kustannusosakeyhtiö Siltala 2024

411 sivua

 

Pirkko Saisio on kirjoittanut kerrassaan upean kirjan, jonka lähtökohta ei ole kaikkein helpoin – Josef Stalin.  Kirja ei missään mielessä ole Stalinin elämänkerta, vaikka tietyt historialliset tapahtumat onkin kuvattu tarkasta ja useat henkilöt esiintyvät aidoilla nimillään.  Tarkoitus on enemmänkin pohtia tapahtumia ja Stalininkin henkilökohtaista kehittymistä kirjailijan luoman henkilöhahmon kautta.

Kirjan olennainen hahmo tai unelma on Suliko. Suliko on georgialainen miehen tai naisen nimi ja se tarkoittaa myös sielua. Nimi liittyy muutenkin mm. runouden kautta georgialaiseen perinteeseen. Kirjassa on kaksi aikatasoa, joista toinen etenee Stalinin elämän mukana ja toinen keskittyy hänen kuolinvuoteensa 1953. Näissä aikatasoissa Suliko liittyy  muistoihin ja esiintyy hahmona tai unelmana, jolla Stalin purkaa muistojaan, kokemuksiaan ja kaipaustaan. Minusta kirjan Suliko on Stalinin unelma tai eräänlainen haave, jonka hän on elämälleen asettanut. Tapahtumia ja arkea Stalin arvioi tuon unelman kautta.

Kirjan kansipaperin taitteessa todetaan: ”Romaani kurottaa myyttien maailmaan ja kysyy, millaisissa tilanteissa ihmisen valinnat johtavat päinvastaisiin tuloksiin kuin alkuperäinen eetos ja päämäärä? Miten oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevasta idealistista kasvaa diktaattori?”.  Minusta tästä ei kuitenkaan ole kyse. Kirja kuvaa päähenkilönsä kautta enemmänkin sitä millaisia ominaisuudet johtajalla voivat pilata hänen edustamansa liikkeen jalot päämäärät ja suunnat organisaation toiminnan diktatuuria kohti. Kun puhutaan kirjan henkilöstö tai vaikka todellisesta Stalinista, ei hän ollut johtajana sivustaseuraaja, vaan hyvin pitkälle toteuttaja ja siten suunnannäyttäjä.

Tulkitsipa kirjaa tuon kansipaperin taitteen mukaisesti tai minun esittämälläni tavalla, antaa kirja hienolla tavalla vastauksia molempiin kysymyksiin. Nostan esille muutaman tilanteen, jotka kuvastavat päähenkilön ominaisuuksia ja jotka kirjassa on kuvattu hienolla tavalla ja niin, että ne antavat lukijalle myös todellista tietoa Stalinin ajan tapahtumista.

Kirjan päähenkilön keskeisin ongelma on kyvyttömyys luoda kestäviä ystävyyssuhteita. Sellaisia hänellä ei ollut edes vaimoonsa, lapsiinsa tai muihin läheisiinsä. Perussyynä oli hänen taipumattomuutensa, epäluuloisuutensa ja kaunaisuutensa. Kirjan Stalin kaipasi vaimoltaan samanlaista toveruutta kuin Leninillä oli vaimonsa kanssa.  Aluksi Stalinilla ja hänen toisella vaimollaan Nadeža Allilujevalla tällainen suhde olikin, mutta kuten kirjassa kuvataan, viimeistään viljan piilottamisesta syytettyjen talonpoikien teloitusten jälkeen suhde muuttui.  Allilujeva teki riitaisen avioliiton jälkeen itsemurhan 1932. Hänestä kertova Olga Trifonovan kirjoittama kirja ”Ainoani” ilmestyi suomeksi 2023 (Idiootti 2023). ”Sulikossa” kertomus oikeudenkäyntien ja teloitusten tapahtumista on kuvattu hienon vertauskuvallisesti.

Kirjan hienoimpia jaksoja kuvaus kuinka pienestä kukkia Stalinille tuovasta tytöstä tuli hetkeksi sankarilapsi ja esikuva ja kuinka epäluuloisuus johti perheen joutumiseen vankileirille.  Epäluuloisuus saattaa saada yllykkeensä pienistä yksityiskohdista mutta silloin kun kyseessä on taipumaton henkilö, seuraukset ovat peruuttamattomia.

Kuvaus stahanovilaisuudesta on myös yksi kirjan helmiä. Tuottavuuden parantamiseksi halutaan nostaa esille esikuvallisia, norminsa ylittäviä työntekijöitä. Ensimmäinen heistä on hiilikaivostyöläinen Aleksei Grigorjevitš Stahanov. Tällainen esimerkillä kannustaminen on todella hieno ajatus, mutta esikuvien suoritusten tulee olla myös todellisia ja saavutettavissa olevia. Stahanovilaisuus johti kuitenkin nopeasti liioitteluun ja tuotantotulosten väärentämiseen, jolloin järjestelmä menetti uskottavuutensa ja entiset stahanovilaiset saivat mennä.

Vaikka se nykymaailmassa tuntuukin sanahelinältä, uskoisin, että inhimillisyys, ymmärtäminen ja myötäeläminen ovat edelleenkin hyvän hallinnon peruspiirteitä. Empatia kuuluu politiikkaan.

Pirkko Saision kirja ”Suliko” on hienosti kirjoitettu, ajatuksia herättävä ja nykyhistoriaa henkiin herättävä teos. Monet Neuvostoliiton historiaan liittyvät tapahtumat ovat täsmällisesti mukana, mutta kirja ei kuitenkaan ole Stalinin elämänkerta. Mutta ehkä se kuitenkin antaa oikeansuuntaisen kuvan Stalinin ajatusmaailmasta, kokemuksista ja hallinnollisista virheistä. Kuka sitten on kirjan Suliko? Ehkä Suliko sittenkin on se kaivattu ystävä ja rakastettu, johon voi täysin luottaa ja jolle voi kertoa huolensa ja murheensa ja jolta saa pyyteettömästi lohtua ja tukea.

Juha Siro: "Kuolemattomien kirja"

 

 

 

Juha Siro: ”Kuolemattomien kirja”

Palladium Kirjat 2024

80 sivua

Joulun nautinnollisimpia lukuhetkiä tarjosi Juha Siron pieni ”Kuolemattomien kirja”. Vaikka kirja on kooltaan ja sivumäärältään pieni tarjoaa se sitäkin suuremman annoksen virikkeitä, ajatuksia ja tunnelmia kuolemattoman taiteen ja sen tulkintojen välittämänä.

Yllä olevaan kuvaan liitin kirjan viereen Sinikka Hautamäen kauniin teoksen ”Joulukirja” eräällä tavalla täydentämään kirjan teemaa.

Juha Siron teksti ja runot, jossa hän pohtii mm. kuvan ja sanan suhdetta saa lisäsyvyyttä hänen monitaiteellisuudestaan. Se tarjoaa hyvän lähtökohdan sille, ettei kuvia ja maalauksia pelkästään katsota, vaan ne antavat runojen ja kuvan itsensä kautta syvällisemmän ja joskus myös yllättävänkin kokemuksen.

Leo Tolstoi on kirjassa ”Mitä on taide” (Kustannusosakeyhtiö Taide 2000, suomentanut Martti Anhava) todennut:

”Sana välittää ihmisen ajatuksia ja kokemuksia, toimii ihmisiä yhdistävänä välineenä, juuri niin vaikuttaa myös taide. Tämän kanssakäymisen erikoislaatu, joka erottaa sen sanan avulla tapahtuvasta kanssakäymisestä, piilee siinä että sanalla ihminen välittää ajatuksia, taiteella ihmiset sitä vastoin välittävät toisille tunteitaan.

   Taiteen toimi perustuu siihen että kuulo- tai näköaistillaan toisen ihmisen tunteenilmauksia vastaanottava ihminen kykenee kokemaan saman tunteen jonka on kokenut ihminen joka tunnettaan ilmaisee.”

Saman asian myös Juhani Siro on todennut teoksiin liittyvää tekstiä laatiessaan. Ne sisältävät selventävää proosaa ja runoa ja kirjan kokonaisuus toimii hyvin.

Kirjassa on lukuisia helmiä. Minua ilahdutti löytää Albrecht Dürer:n ”Jänis”. Anu Kaajan teoksessa ”Rusetti” on myös hieno tulkinta kyseisestä teoksesta ja nyt Juhani Siron teksti täydentää kuvauksen. Myös Ellen Thesleffiin ja Elin Kleopatra Danielson-Gambogi liittyvät tekstit ovat kerrassaan upeita ja ilmentävät kirjoittajan lämpöä ja kunnioitusta heitä kohtaan, juuri sitä mitä he suurelta osin jäivät elämässään kaipaamaan.

Jos kirjaa olisi voinut täydentää kuvilla käsitellyistä teoksista, olisi kyseessä ilman muuta vuoden taidekirja. Näinkin se palvelee hienosti lukijaa, sillä valtaosa teoksista on helposti löydettävissä internetin syvyyksistä.

Parhaillaan on Ateneumissa näyttely Gothic Modern. Se on avoinna 26.1.2025 saakka. Osaltaan näyttelyn teokset kuvaavat myös sanan ja kuvan suhdetta mm. Rilken runon ”Ritari” osalta. Voin lämpimästi suositella näyttelyä ja Juhani Siron kirja ja sen johdantoteksti antaa mukavan lähtökohdan näyttelyyn syventymiselle.

Juha Siron ”Kuolemattomien kirja” on upea taidekirja ilman kuvia. Proosatekstin ja runojen avulla kirjoittaja tarjoaa teoksiin ja tekijöihin näkökulman, joka syventää teosten tarjoamaa kokemusta. Tolstoi on todennut, että taiteen tarkoitus on välittää tunnetta tekijältä teokseen tutustuvalle, antaa Siron kirja eväitä tämän tunteen aidolle kokemiselle. Kirja antaa minusta myös hyvän lähtökohdan Ateneumin näyttelyyn Gothic Modern tutustumiselle (avoinna 26.1.2025 saakka). Kiitos kirjailijalle.