Yrjö Kokko: "Pessi ja Illusia"

 

Yrjö Kokko: ”Pessi ja Illusia”

WSOY 1982, yhdeksäs painos (Ensimmäinen painos 1944)

233 sivua

Kirjan valokuvat Yrjö Kokko

Yrjö Kokon kirjan ”Pessi ja Illusia” alaotsikkona  on ”Satu”.  Se on vain osatotuus  kirjasta,  joka on toki  paljon enemmän. Sadun lisäksi se on äärettömän kaunis  kunnianosoitus luonnolle ja sen kauneudelle. Lisäksi  kirjan  alussa on  lyhyt  kertomus kirjan synnystä. Se on sydäntä lämmittävä  tarina ja oikeastaan jo satu sekin. Satu, jonka haluaisimme  olla  todellisuutta. Kirjan valokuvat  tukevat satua, mutta vielä enemmän kertovat luonnon kauneudesta, jonka todella  ymmärrämme ja näemme sadun  kautta.

Kirjan alkutarinan yksi olennainen  opetus on siinä, että  maailma  voidaan  nähdä monella  tavalla. Meidän aikuisten  todellisuuskäsitys on rajoittunut, kun taas  lapsille maailma on avoin ja sisältää myös  keijukaisia  ja paljon  muutakin,  jota me emme enää havaitse. Kaikki tuo meille näkymätön rikastuttaa lasten maailmaa ja tuo siihen lohtua ja kauneutta,  joka  olisi  meille  aikuisillekin tarpeen. Tätä lahjaa ei lapsilta saisi  ottaa pois. Kirjan alussa isä  joutuu vastaamaan  tyttärensä  kysymykseen  keijukaisten  olemassaolosta. Minusta  isä  selviytyy  hyvin:

”- Tyttäreni. Asia on niin, kuulin itseni haparoiden aloittavan. – Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on. Se on sillä tavalla, miten asian ottaa ja miten sen käsittää. On ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia, ja sitten niitä ei olekaan. Sitten taas on ihmisiä, joilla on keijukaisia, ja minä uskon, että niitä sitten onkin, ja luulenpa, että  sellaisten ihmisten elämä on jollakin tavalla kauniimpaa ja rikkaampaa…”

Osaan sadun  tarinoista on liitetty kokemuksia kirjoittamisen aikana  käynnissä  olleesta  sodasta. Se  on ymmärrettävää, koska tarina  on syntynyt  sodan  aikana.  Minusta nämä pätkät hiukan  pilaavat tarinaa, sitovat  sitä tavallaan  aikaan. Ilman  niitä koko tarina olisi ajaton.  Sotaan yhdistetyistä tarinoista minua  jäi  ärsyttämään  erityisesti  tarina jokihelmisimpukoista, koska  niissä   olevien  harvojen  helmien  takia ihmiset  tuhosivat  kannan  lähes  sukupuuttoon. Jokihelmisilmukka on ekosysteemille tärkeä ja helmiä saattaa löytyä  yhdestä simpukasta  tuhannesta. Sodan aikaisen ilmapiirin  muutosta voi hyvin ajatella  kuvaavaan  myös amerikkalaisen  majavan  tulo Illusian pelastajaksi. Kirjan alun ja  lopun tarinat sadun synnystä  kuuluvat  kyllä  kirjaan,  mutta tarinoiden sisällä olevat sotakuvaukset  tuntuvat  näin 80 vuoden  jälkeen päälle liimatuilta.

Satu on kuitenkin upea ja sen ikuista luonnetta kuvaa kaiken muun hienouden  ohella  kaksi seikkaa. Ensimmäinen  on  keijukaisen  ja peikon rakkaustarina. Sen tarkoitushan on vähentää erilaisuuden  pelkoja,  opettaa ymmärtämään ja hyväksymään  ulkonäöltään erilaisia olentoja ja siten  myös erilaisia ihmisiä. Tämäkin tarina  osoittaa, kuinka avoin tutustuminen  erilaiseen  hahmoon voi  muuttaa epäluulon rakkaudeksi. Ja  jos tosielämässä ei  näin  pitkälle  päädytäkään, niin luultavasti  päädytään kuitenkin  ystävyyteen.

Toinen  tärkeä  seikka  liittyy  myös Pessin  ja Illusian  nimiin. Pessi on saanut  nimensä  Pessimististä  joka  on  lyhennetty Pessiksi,  kun  hän  jäi  niin pieneksi. Illusia  sai nimensä Illusionistista  samasta  syystä, koska  jäi  niin  pieneksi. He  edustavat  erilaista  tapaa  katsoa  maailmaa,  mutta elämässä  heidän  erilaiset  lähtökohtansa täydentävät  ja tukevat  toisiaan. Pitää  olla  avoin  myös  erilaisille ajatuksille  ja näkemyksille.

Kaikki tarinat  tarjoavat  myös  elämänviisautta,  kuten sadut  yleensäkin. Lainaan tähän vain  yhden  kohdan joka ajankohtaisuudessaan tarttui silmiin:

”Cuculus kukkui kaikkialla. Hän lupasi hopehia tanhuville ja kultia kujille. Hän kyllä tiesi, ettei voisi pitää lupauksiaan, mutta siitä hän ei välittänyt. Saattoihan aina luvata. Eihän kaikkia lupauksia tarvinnut pitää, kunhan vain keinolla millä hyvänsä sai kannattajia…”

Satu on Pessin ja Illusian rakkaustarina, joka saa onnellisen  päätöksen heille syntyvän lapsen  kautta. Lapsi ei ole peikkomainen tai  keijumainen, vaan paljon parempaa, jotain  uutta ja siten  myös  tulevaisuutta. Kaikissa  kirjan tarinoissa eivät Pessi tai  Illusia  ole pääosissa, vaan  pääosissa on  luonto  ja eläimet. Tästä  huolimatta tarinat  kertovat  meistä  ihmisistä  ja sen huomaa vain, jos  uskaltaa  katsoa itseään veden kuvastimesta kuten  Pessi. Tämä on  lasten satu  mutta ehkä vielä enemmän satu aikuisille.

Lainaan loppuun vielä  kohdan, jossa Pessi  kertoo Illusialle  luonnon kuuntelevan. Kirjassa se tapahtuu kevään odotuksen aikaan. Itse olen kokenut saman tunteen syksyllä, ensimmäisten pakkasöiden jälkeen, kun puiden  lehdet ovat  jo pudonneet:

”He seisoivat taas majansa käytävän suulla. Nytkään ei vielä voinut huomata mitään erikoista muutosta talvisessa luonnossa. Päivä tosin oli jo tullut paljon pitemmäksi, mutta ilta oli jo niin pitkällä, että hämärti kuin keskitalven päivällä. Mutta sittenkin oli jotain erikoista. Oli kuin koko luonto olisi seisonut hievahtamatta ja kuunnellut. Oli niin hiljaista, että hiljaisuus soi korvissa, ja tuntui kuin ilma olisi ollut ohuempaa kuin milloinkaan. Kaukaa saattoi tässä hiljaisuudessa kuulla käpylinnun nokasta putoavan kävyn synnyttämän äänen.

-          Todellakin, sanoi Illusia ihastuneena! – Todellakin kuulen, että luonto kuuntelee!”

Tämän kirjan jälkeen katsot luontoa ja metsää ihan eri tavalla kuin ennen. Upea kirja.