Piia Leino:"Taivas"

 

Piia Leino: ”Taivas”

Kustantamo S&S 2017

250 sivua

Piia Leinon  dystopia Helsingistä 2058  voitti vuonna 2019  Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Ja aivan aiheesta. Kirjassaan Leino vie eteenpäin sellaisia  yhteiskunnan  kehityskulkuja ja elämää ja yhteiskuntaa vaarantavia  ilmiöitä, jotka ovat aivan mahdollisia ja jopa aluillaan tämänhetkisessä  maailmassa. Niin kammottava  kuin kirjan ”Taivas”  Helsinki  vuonna 2058  onkin, ovat useimmat kirjassa esitettyyn kehitykseen johtaneet  tekijät  jo näkyvissä.

Helsingistä  on tullut sisällissodan  jälkeen, kansallismielisten,  nahkapäiden  hallitsema valtio, jonka  aidattu pohjoisraja  on Hämeenlinnan  ja Tampereen  välillä. Kansallismielisten  valtaannousu  perustui  väitteisiin  maahanmuuttajien  aiheuttamista  kustannuksista. Väite sai  vastakaikua kun  ihmisten tilanne  oli  huono  ja epävarma. Lisäksi  ilmastonmuutos aiheutti  kansainvälisen  muuttoaallon.  Tilanne  kärjistyi väkivaltaiseksi  puhdistukseksi,  jossa vieraita  ja  myös  suvakkeja teloitettiin. Lopulta jopa  julkisissa näytöksissä. Uusi  valtio  suojattiin  aidalla. Kansallisuuden  ehtona  oli  kolmen  sukupolven  mittainen kansallisuus. Uusi Helsinki keskeinen valtio  käytännössä  eristäytyi  muusta  maailmasta niin  rajojen,  kuin  tiedonvälityksenkin  osalta. Jos  haluaa  verrata  tuon  valtion  periaatteita nykyisin  Suomessa toimiviin  kansallisiin  ääriliikkeisin, voi  periaatteiden välille merkitä  yhtäläisyysmerkin. Siksi tämä  on tärkeä  kirja, koska se esittää tämän suuntaisen  kehityksen  ajattelutavan vaarat.

Miten  tällainen  kehitys  on mahdollista? Alkukiihko voi tietysti  syntyä  voimakkaan  propagandan  ja eräänlaisen  joukkohysterian  avulla. Mutta  itsessään  se  ei kestä pitkään. Jatkumiseen  tarvitaan  väkivaltakoneisto, valvonta ja palkitseminen.  Väkivaltakoneisto  ja hirttotuomiot  ovatkin  arkipäivää  ja  palkisemisen  hoitaa ”Taivas”. Ihmiset  ohjataan virtuaaliseen  ympäristöön,  joka  tuottaa kauneutta  ja nautintoa,  jota  arki  ei  tarjoa. Ihmisille  jaetaan  käyttäytymisen  ja  toiminnan  perusteella käyttötunteja ”Taivaaseen”  ja näin  heidät  pidetään  kurissa. ”Taivas” on kehittynyt  ja monipuolinen digitaalinen  maailma, jota  kehitetään  jatkuvasti.

Vaikka ihmiset  saadaankin  pidettyä  kurissa, ei  yhteiskunta  kuitenkaan  toimi. Arki  on harmaata eikä erilaisuutta  ole eikä sallita, joten  masennus  on  vallitseva  olotila. Kaikki  rapistuu  ja  lapsia ei  valtiossa enää  ole. Vain ”Taivasaika”  merkitsee  ihmisille  jotakin.

Näistä  lähtökohdista  kirja alkaa rakentaa edellytyksiä  paremmalle  tulevaisuudelle ja  juonen  edetessä myös  mahdollisuudet  parempaan  tulevat  näkyviin. En  kerro  juonesta enempää, sillä  se on kiinnostava  ja osin yllättäväkin. Ja löytää  toivon,  kaiken harmauden  ja alistamisen  jälkeen.

Tämä  on monella  tapaa tärkeä  kirja. Ensinnäkin  se osoittaa, miten  erilaisuuden  kieltäminen voi  johtaa myös  kehityksen  ja luovuuden  pysähtymiseen. Edelleen  se osoittaa, miten  tärkeää  on säilyttää  yliopistojen  ja tutkimuksen  itsenäisyys  ja vapaus. Ja edelleen  kirja osittaa,  miten vaarallista on päästää  digitaalinen ja myös kemiallinen  maailma  korvaamaan todellisen  elämän kokemusta  ja vaikutusta.

Lainaan  tähän  myös  yhden  kohdan  kirjasta, jonka  toivoisin  kaikkien tekoälyihmisten  myös  lukevan:

”Akseli alkaa aavistaa miksi  koneet eivät ratkaisseet ihmiskunnan kasaantuvia ongelmia. Ne saatiin jäljittelemään ihmisaivojen rakennetta, mutta jotain  jäi  puuttumaan.

-          Ne eivät tunne halua ajatella. Ne luulevat olevansa valmiita. Me väsyimme koneiksi, mutta koneista ei  tullut  ihmisiä.”

-           

Tämä oli  hieno  kirja. Vaikka henkilökuvaukset  olivatkin  ohuita  ja yhteiskunnan  rakenteesta annettiin  vain  olennainen  kuva,  ne olivat  riittäviä,  sillä kirjan  painopiste  oli  muualla.  Näiltä  osin  kirja  muistutti  hyvin  paljon  Emmi Itärannan ”Teemestarin kirjaa”  mutta vei kehityksen  tietyllä tavalla toisenlaiseen  äärilaitaan. Laitaan, jonka  käsittely  ja sen  vaaran  ymmärtäminen  on  ehdottoman  tärkeää. Minusta  on  mukava  verrata  tätä  myös  Jani Saxellin  kirjaan  ”Helsinki underground”,  joka  kuvaa Helsinkiä 2048. Saxellin  kirja on todellisempi tulevaisuuden  dystopia.  Joku  voi  sanoa ettei  se ole  dystopia  ollenkaan, koska  kehityshän  jatkaa  siinä  nykyistä  rataansa. Ja juuri  sen  takia se  onkin  dystopia,  enkä  näe  mahdottomana, että se  kehitys  hyppäisi  tämän  kirjan mukaiseksi.

Olipa  järisyttävä  lukukokemus ja tärkeä. Joskus  meiltä  jää liian  pitkään  olennaiset  yhteiskuntaan  vaikuttavat  kehitystekijät  huomaamatta  ja  joskus  uskomme liikaa meille  esitettyihin  väitteisiin,  katsomatta  asioiden  kääntöpuolta, joka  saattaa  muuttaakin asian  luonteen  ja todellisuuden  toiseksi. Näitä  puutteita  käyttävät  hyväksi  häikäilemättömimmät ja ne, jotka ottavat  vallan  sitä kummemmin  kyselemättä.