Anni Kytömäki: "Margarita"

 

 

 

Anni Kytömäki: ”Margarita”

Gummerus 2020

582 sivua

 

Anni Kytömäen  kolmas  romaani ”Margarita” on taas  omanlaisensa, runsas, yllättävä  ja kaunis. Paras  termi  on ehkä  kuitenkin  vaikuttava. Minulle  tämä  oli  yksi vaikuttavimmista  kirjoista joita  olen  koskaan  lukenut. Vaikuttava  se on, koska se  tuo  monet  käsittelemänsä  asiat  nykytermien  mukaisesti  iholle niin, että  ne  tuntee itse  kokevansa. Ja nämä  ovat  asioita,  joita me kaikki  koemme  tai  jotka  meitä  koskettavat.  Esimerkiksi ihmisen  yhteys  luontoon ja  ihminen  osana  luontoa  ovat  osana  jokapäiväistä  elämää.  Me  olemme  osa  luontoa, sellainen  osa  jota  ei  olisi olemassa  ilman  luonnon kokonaisuutta.

Kirja on monimuotoinen  ja  yllättävä, joten en paljasta  kirjan  juonta  juurikaan. Se pitää lukijan  saada  itse  kokea. Nostan  esille  vain  muutamia  kiinnostavia  asioita.

Vaikka kirja on  pääosaltaan Sennin  tai Senni Margaritan  tarina’  nousee  hänen  kokemuksistaan esille asioita’  jotka tietyllä  tavalla  ovat  vieläkin  vallitsevia. Yksi  on suhtautuminen muutoksiin.  Suomen  lainsäädäntö  muuttui  abortin osalta 1950   mutta  käytännössä  se ei  muuttanut  mitään. Kun  Sennin  terveys  ei  kestänyt  raskautta,  hän  olisi tarvinnut  abortin  mutta ei sitä saanut. Kuvaus Sennin  ja  hänen  äitinsä  taistelusta  Sennin  elämän  ja  lainsäädännön vanhoillisten  tulkintojen välillä  on  yleispätevä. Näin  uudistuksille  vieläkin helposti  käy. Virkakoneisto  ja  ihmiset  siellä tulkitsevat  asioita  vielä  pitkään  vanhalla  tavalla. Lopulta Senni alkaa kutsua  syntymätöntä  lasta  valtion vauvaksi,  koska lainsäädännön  tulkinnat  menevät Sennin  elämän  edelle.

Toinen kiinnostava aihe on   polioepidemia, jonka potilaiden  hoitoon Sennikin osallistuu  vapaaehtoisena  ja opiskellessaan lääkintävoimistelijaksi. Tässä  kuvauksessa on paljon  opittavaa myös  nykyistä koronaepidemiaa  ajatellen.  Kirja osoittaa  miten  tärkeää  apu  ja  tuki  on  potilaille  ja kuinka  raskaasti  myös  hoitohenkilökunta  kokee  potilaiden  tuskat  ja menehtymisen. Mutta tietysti  kokee myös  yhteisen  ilon onnistumisesta.

Minusta  kirjassa  on myös hieno  kuvaus 50-luvubn alun  elämästä.  Nautin  suunnattomasti  kuvauksesta  pulsaattoripesukoneen  käytöstä.  Meille  tuli pulsaattoripesukone  kun  olin  polvenkorkuinen  ja  se  oli IHME, oikein isoilla  kirjaimilla. Me  lapset  jaksoimme  viikkokausi  leikkiä  siihen  kuuluvilla  kuivausteloilla. Siitä alkoi maalaistalon  koneellistunut  elämä.

Yhtä  hienoja  ovat  kuvaukset  siitä  miten oudolta  maaltamuutto  kaupunkiin  tuntui. Jotkut  solahtivat  siihen  kuin  itsestään. Joillekin  kaikki  tuntui  vieraalta,  eikä  oikein  uskallettu  kysyä  neuvojakaan. Kirjassa Senni  ihmettelee   miten  kahvilassa  pitäisi  toimia. Minulle  oli  hankalaa lippujen  ostaminen  busseissa,  kun  silloin  oli  vielä  vyöhykelippuja  kaupunginkin  alueella.

Ehkä tärkeintä  on  kuitenkin  kuvaukset  ihmisten  ja luonnon  suhteista. Siihen  liittyy  myös  helmisimpukan  tarina,  joka  kulkee  kirjan  mukana.  Helmisimpukan  kokemuksiin  kiteytyy  tavallaan  ihmisen häikäilemättömyys, toisaalta  simpukoiden  tappaminen  lähes  sukupuuttoon  helmien  tähden  ja  toisaalta ympäristön häikäilemätön  tuhoaminen mm. Korean sodan  aiheuttaman  korkeasuhdanteen  takia. Tosin  ei  tuohon  tuhoamiseen  Korean  sotaa  ole  tarvittu. Helmisimpukan  kohtalo  osoittaa  hyvin  miten avohakkuut  ja ympäristön  olemassaolosta  piittaamaton  luonnon  hyväksikäyttö,  tuhoaa  meille  arvokasta  ja  korvaamatonta.

Kirjan  kuvaukset  luonnosta ovat kauniita  ja  arvostavia. Se kuvaa  myös sitä  ristiriitaa  johon  meidät  ihmiset  usein  pakotetaan. Ymmärrämme  luonnon vaatimukset  mutta  toimimme  niitä  vastaan. Ristiriita  ei  kuitenkaan  ole  välttämätön, kyse  on useimmiten  arvovalinnoista. Esimerkiksi  helmisimpukat  puhdistavat  valtavat  määrät  jokivettä. Yksittäinen  simpukka  tekee  sitä  ämpärikaupalla  päivässä. Yhden  helmen  löytämiseksi  joudutaan  tuhomaan  tuhansia  simpukoita. Enää ei  liene  epäselvää,  onko  tuo puhdistettu  vesi  arvokkaampaa,  kuin  yksittäinen  helmi.

Nämä  olivat  vain  muutamia  kohtia, joita  halusin  nostaa  esille. Kirja on paljon  rikkaampi  ja  yllättävämpi  mutta  niiden  kertominen  paljastaisi  liikaa  juonta  ja  pilaisi  lukunautintoa. Kytömäen  kieli  on  kaunista  ja hän sijoittelee tekstiin  myös  pieniä  vihjeitä  tulevasta. Useimmiten  ne  huomaa  vasta  jälkikäteen.

Tämä  on tärkeä  kirja. Kun  kirjasta  oli  jäljellä vähän  yli  sata  sivua, jätin  lopun  lukemisen  aamuun. Tietysti  kirja  tuli  uniin  ja  aamulla  kehuin  itseäni  siitä,  miten  hienon  lopun  olin  kirjalle  kehittänyt. Kun sitten  jatkoin  lukemista  huomasin, että  kirjailija  oli  kehittänyt  lopun  vielä  paljon  paremmaksi.

Tärkeyden  lisäksi  tämä  kirja  on kaunis, runsas  ja  yllättävä. En  kerro  kirjasta  enempää etten  paljastaisi liikaa  juonta. Se täytyy  itse kokea  ja  se  kannattaa.