Anne Vuori-Kemilä: "Mustaa jäätä"

 

 

 

Anne Vuori-Kemilä: ”Mustaa jäätä”

Karisto 2020

297 sivua

 

Anne Vuori-Kemilän toinen  kirja ”Mustaa jäätä” on  tämän  vuoden  miellyttävimpiä yllätyksiä. Vaikka  kirja  käsittelee rankkoja aiheita:  epilepsiaan  suhtautumista, naisten  välisiä  suhteita  ja myös  suhtautumista naisten  pyrkimykseen  ulos  perinteisestä  roolistaan, se ei  tee sitä  ongelmilla mässäillen,  vaan enemmänkin  toteamalla mutta kuitenkaan mitään  peittelemättä. Rankoiksihan  nämä  aiheet  tulevat ennen kaikkea  ihmisten  ja  yhteiskunnan  ja myös  uskonnon  suhtautumisen  takia.

Rankkojen  aiheiden  takia  kirja ei ole  kevyt ja on se  tavallaan  lohdutonkin,  mutta  siinä  on koko ajan  mukana inhimillistä  lämpöä ja  ymmärtämistä, niin kuin aidossakin elämässäkin yleensä on, joten  kirjaa on helppo  lukea. Hyvät  tarkoitukset  eivät  aina  toteudu  toivotulla  tavalla ja se saa myös  lempeästi  ja ymmärtäväisesti hymyilemään.

Kirjassa  on pätkiä, joissa lyhyillä  lauseilla  kiteytetään kulloinenkin tilanne. Ne  ovat  nautinnollista  tekstiä. Tässä  on yksi  esimerkki  kirjan  alkupuolelta tilanteesta, jossa Raili on  tulossa  ensimmäisestä  tapaamisestaan Siirin kanssa.:

…

”Minulla ei ollut mitään  hävittävää. Siirillä kaikki. Siiri oli naimisissa, yhden pojan äiti  ja epileptikko. Mies koskettavan tylsä ja teknikko. Avioliitto hoitamaton ja omakotitalo viimeisen päälle hoidettu. Poika huoleton ja kauan kaivattu.

  Siiri elämännälkäinen ja janoinen.”

…

Kun aikuisten  suhtautuminen  perustuu  uskomuksiin  ja ennakkoluuloihin,  on  kirjan  yksi  hienous  siinä,  että  asioita  katsotaan  myös lapsen  näkökulmasta.  Lapsilla  ei  ole  valmiita  ennakkoluuloja, vaan  he luovat  aluksi  omat  käsityksensä  kokemustensa  kautta. Kun aikuiset  suhtautuvat Siiriin ennakkoluuloisesti  ja vihamielisesti, niin vielä alle kouluikäinen Antti kokee hakee omia kokemuksia Siiristä  ja  löytää  hänestä ystävällisen  ihmisen,  joka tarjoaa  Pectuksia ja omenoita.  Lapsiin  nähden  me aikuiset  olemme  liian  usein epäluulojemme  vankeja.

En paljasta laajemmin juonta,  mutta  kirja  rakentuu Siirin  ja  hänen  sairastamansa  epilepsian  ympärille. Aluksi  hän  eristäytyy  ja  pelkää  mielisairautta, kunnes  rakastuu  ja  menee  naimisiin,  vaikka  epilepsia  oli Suomessa avioliiton  este (vuoteen 1969 saakka). Hän saa avioliitossa  lapsen,  mutta muuten avioliitto  on  onneton  ja  hän rakastuu Railiin. Kun suhde  paljastuu, aviomies  kieltää  tapaamiset  lapsen  kanssa. Sairaus, jonka  aikana Siiri  ajoittain  suljetaan  mielisairaalaan (näin epilepsiapotilaita  silloin hoidettiin)  ja  ikävä  lasta, johtaa Siirin elämän ajoittain alamäkeen ja alkoholismiin, josta  ainoastaan Railin  rakkaus pystyy sen aina  hetkeksi  nostamaan  ylös.  Tämän  perusrungon  ympärille  rakentuu  kirjaan  muu runsas  maailma. Vaikka se on kuvattu varsin harvoin siveltimenvedoin,  se  kuitenkin  kuvaa hyvin  tapahtumien ympäristön, ihmisten elämän pääpiirteet  ja asenteet. Siirin  tarina sopii  hienosti  tähän  kokonaiskuvaan  ja  sen  osaksi. Mutta  on tämä  myös erityisesti Railin  tarina ja Antin  kasvutarinan kautta taiteilijaksi kasvamisen tarina  ja niiden  kautta  kirjasta  muodostuu  elävä  kokonaisuus.

Minusta  kirjan  tärkeä anti  on siinä, että se  osoittaa  miten alkutaipaleella  me  vielä  olemme inhimillisyyden  ja erilaisuuden  ymmärtämisen  taipaleella. Siirin aikaan  ei  ymmärretty epilepsian  luonnetta,  eikä hyväksytty  saman sukupuolen  välisiä  suhteita.  Luulemme  helposti, että  nyt  me  olemme  ohittaneet  nämä  ajat  mutta  on  varmaa,  että  taas  kahdenkymmenen  vuoden  päästä ymmärrämme, että  olemme  toimineet  väärin  joissakin muissa asioissa. Olennaista  olisi  avoimuus  ja  ymmärtäminen. Niin  teemme  maailman  paremmaksi  elää – kaikille.

Suvaitsevuuden  ja ymmärtämisen kannalta  tämä  on hyvä ja tärkeä  kirja. Lohduttomuudessaan  se on  myös  vaikuttava. Vaikka Siirin ja Railin  tarina on lohduton, ei se kuitenkaan  jätä  toivottomuuden  tunnetta, vaan  tavallaan  myös tunteen paremmasta  tulevaisuudesta.

Tämä  kirja ansaitsi täydelleen Finlandia-ehdokkuutensa. Se puuttuu  mielenkiintoisten  tarinoiden kautta  oleelliseen  asiaan. Suhteutumiseen erilaisuuteen  ja  uuteen. Siihen  miten pelot ja ennakkoluulot  helposti  ajavat suvaitsevuuden  ja ymmärtämisen  ohi. Koskettavat  ja  toivottomaltakin  tuntuvat  tarinat  on  kuitenkin  kerrottu inhimillisellä  lämmöllä.