Agatha Christie: "Idän pikajunan arvoitus"

 

 

 

 

Agatha Christie: ”Idän pikajunan arvoitus”

WSOY 1952 (viides painos)

210 sivua

Suomentanut Leena Karro

Alkuperäisen teoksen nimi: ”Murder on the Orient Express” (1934)

Ensimmäinen suomenkielinen painos WSOY 1937

 

Lapsesta saakka  olen  lukenut  kaikkea mitä käsiini saan. Vähän yli kymmenvuotiaana tartuin ensimmäiseen Agatha Cristie:n  teokseen. Kirjan  nimeä  en  muista  mutta sen  muistan, että sen  päähenkilönä oli  Neiti Marple. Tuossa iässä kirja oli väärä  valinta. Kymmenvuotiaan  on helpompi samaistua Tex Willeriin  kuin  Neiti Marpleen. Niinpä Acatha Cristie  on minun lukemiseni  osaltani  ollut  sivuraiteella. Olen hänen  tunnetuimpia teoksiaan  toki  lukenut,  mutta neiti Marplen  muisto  on silti  ollut taakkana  selässä. Television  sarja  Hercule Poirot sai kuitenkin taas tarttumaan Christie:n  kirjoihin  ja  hyvä  niin. Sillä vaikka televisiosarja  on  upea, niin  siinä hieno  näyttelijä (David Suchet) muovaa  kuitenkin hahmoa  omanlaisekseen. Kirjoissa  tutustumme  hiukan  toisenlaiseen Hercule Poirotiin, jossa  ulkoiset  ominaisuudet  eivät  ole  yhtä  korostettuja.

”Idän pikajunan arvoitus” on eittämättä  yksi Agatha Christie:n parhaista  teoksista. Se on tyypillinen vanhan ajan salapoliisiromaani, jossa pienet yksityiskohdat ja päättely ratkaisevat rikoksen, ei niinkään toiminnallisuus. Muutenkin  kirja vie nykyaikaisen  lukijan menneeseen  maailmaan, jota suurelta osin ei  enää  ole. Kirja  alkaa muinaisesta kaupungista Alepposta, joka on ollut maailmanperintökohde. Nyt  se on pommitettu  maan tasalle. Tapahtumien  keskipiste on Jugoslaviassa, jota sitäkään ei  enää ole. Mutta  kirja  vie  myös moraalin, arvojen  ja  käyttäytymisten  osalta  menneeseen  maailmaan ja varsinaisen salapoliisitarinan  ohella  juuri se on kirjan kiinnostavinta  antia. Monet arvoista ja  asenteista ovat kokeneet tarpeellisenkin  muutoksen,  mutta osa on aivan  suotta, elämätapojen  muutosten  myötä, päätynyt romukoppaan. Erityisen  kiinnostavaa on ihmisten tyypittely palvelijoihin ja naisiin,  sillä  tämä tuntuu myös määrittelevän  kyseisten henkilöiden käyttäytymistyylin ja älykkyystason.

Itse  juoni on kiinnostava ja hyvin  otteessaan  pitävä. En paljasta  siitä  enempää. Nostan  esille  kuitenkin  pari kiinnostavaa  seikkaa. Toinen  on se, miten teksti antaa  lukijalle  aivan  erilaiset  silmä  kuin esimerkiksi televisiosarjan  katsojalle. Ihmisten  käyttäytymisen, ilmeiden  ja  pukeutumisenkin  kuvaus  on rikasta ja aivan selvästi  tapahtumien  kulkuun  vaikuttavaa. Useita näistä  ei televisiota  katsomalla  huomaa. Otan  tähän vain  pari  esimerkkiä.

”Poirotin selitettyä asian Greta Ohlsson joutui aivan suunniltaan suuttumuksesta. Hän oli niin järkyttynyt, että keltainen hiussykkyräkin hänen niskassaan alkoi täristä.

…

Tuo hyväsydäminen olento lähti vaunusta kasvot hehkuvina ja silmät kyynelissä.”

Ja  toinen:

”Hän oli paljain päin. Pää oli uhmaavasti takakenossa. Hiukset oli pyyhkäisty otsalta suoraan ylöspäin, sieraimet värisivät. Hän muistutti urheasti ulapalle syöksyvän laivan keulakuvaa. Tällä hetkellä hän oli todella kaunis.”

 

Jo ensimmäisellä  kerralla  kirjaa  lukiessa  se tempaisi  mukaansa niin  vahvasti,  että lopussa  pohjimmainen  tunne  oli  suuri  helpotus  siitä,  että paha sai ansionsa  mukaan. Nyt  kun  luin kirjan  uudemman  kerran  kymmenien  vuosien  jälkeen,  mieleen  tuli  myös  moraalisia  kysymyksiä. Erityisesti kysymys  siitä, onko kosto oikeutettu  missään tapauksessa. Sillä kostomentaliteetti  voi ryöstäytyä käsistä, kuten  on nähty lynkkaustapauksissa ja  viimeksi  USA:n senaatin valtauksessa.  Sosiaalinen  media vielä  helpottaa tällaisen  ilmapiirin  kehittymistä. Kirjassa kostoa  perustellaan oikeudenmukaisuudella ja koston toteutukselle  luodaan  eräänlainen  valamiesrakenne.  Se  ei  kuitenkaan  poista perusasiaa omankädenoikeuden  käyttöä.

Tämä oikeudenmukaisuuteen  ja  oikeuteen  liittyvä  pohdinta  ei kuitenkaan  vähennä  kirjan  arvoa. Se  on erinomaisen hienosti rakennettu  salapoliisitarina. Yksi Agatha Cristien  parhaita  ja  lukemisen  arvoinen  useampaankin  kertaa. Ja vielä  arvokkaammaksi   kirjan  tekee,  jos  johtaa laajempiinkin  pohdintoihin. Ja  ilmeisesti minun kohdallani myös Neiti Marplet  tulevat  lukulistalle. Ainakin  hahmon ja lukijan  iät alkavat  nyt olla  oikeassa  suhteessa.