Maarit Verronen: ”Orionin vyö”
Aviador 2022
168 sivua
Maarit Verrosen ”Orionin vyö” on helppolukuinen mutta sisällöltään vähän vaikeammin avautuva kirja. Sen tarina vie nopeasti mukanaan ja ennen muuta kirja herättää ajatuksia ja yhdistyy todellisuuteen enemmän kuin uskallamme tunnustaakaan. Vaikea avautuminen johtuu lähinnä siitä, että yhteydet nykytodellisuuteen syntyvät pitkälti vertauskuvien kautta.
Kirjan perustarinana on suomalaissyntyisen altrun, Mipi Ii:n viimeinen tehtävä. Tätä tarinaa täydentävät lyhyet muistot hänen aiemmista tehtävistään. Niiden kautta tulee näkyviin altrujen tehtävien laaja kirjo. Altrut ovat eräänlaisia vapaaehtoisia, jotka ilmaiseksi tarttuvat vaarallisiin ja yhteiskuntaa hyödyttäviin tehtäviin. Altrujen taustalla on organisaatio jonka on läheisissä suhteissa valtioihin, yrityksiin ja varakkaisiin. Organisaation toiminta ei lopulta kestä päivänvaloa ja siten yhteyksiä siihen ei kukaan tunnustakaan. Altrutyövoiman käytön etuna on se, ettei asioista kysellä, määräyksiä, edes työsuojelun osalta, ei noudateta. Asiat pidetään salassa. Altrujen käyttö on kuitenkin kirjan alussa jo vähentynyt, sillä hyväksikäyttö on löytänyt uusia muotoja. Kirjassa asia kuvataan näin:
”…että ilmaisen, hyväkäytöksisen ja luotettavan, mutta vieraan ja vaiettavan työvoiman kysyntä oli maailmalla vähentynyt. Moniaalla pyrittiin avoimuuteen ja reiluihin palkkoihin ja luovuttiin siksi altrutyövoimasta. Toisaalla taas kurjuutta pakenevat ottivat velkaa ja maksoivat välittäjille päästäkseen vauraisiin maihin, joissa he maksoivat työnantajille päästäkseen töihin. Tilaajat eivät halunneet maksaa edes niitä pikkusummia, joita altrujen välittäjät veloittivat, kun tarjolla oli jopa maksavia työntekijöitä.”
Tähänkin löytyy heti useitakin esimerkkejä Suomesta niin rakennustyömailta kuin marjanpoiminnastakin.
Mipi Ii:n viimeinen tehtävä sijoittuu takapajuiseen heimoyhteisöön. Yhteisö on itsevaltainen ja väkivaltaisesti johdettu. Koulutus on lopetettu ja lukutaitoa on vain harvassa. Johtaja haluaa jonkun tutkivan vallatun linnoituksen salakätköistä löydetyt kirjalaatikot, jos niissä olisi loitsuja tai vastaavia tukemaan vallankäyttöä. En paljasta juonta enempää, mutta tehtävä kestää kaikkiaan vuoden. Vaikka ympäristönä on takapajuinen heimoyhteisö, löytyy sen toiminnasta ja ympäristöstä paljon yhteyksiä nykypäivään mm. joen ja juomaveden saastuminen, nälkä ja köyhyys. Mutta ketään ympäristössä se ei kiinnosta.
Tarinan voi lukea monella tavalla. Minusta kuitenkin tärkeintä on nähdä sen kautta sivistyksen tärkeys ja merkitys. Koulutuksen ja sivistyksen tuhoaminen johtaa yhteisön kaaokseen. Varaa on kyllä uusien sotajoukkojen palkkaamiseen ja aseisiin. Mutta ilman sivistystä yhteiskunta ajautuu kaaokseen. Sivistyksen merkitystä usein vähätellään sotilaalliseen varautumiseen verrattuna, sillä hetkellisesti sivistys on voimaton pyssynpiippujen edessä. Mutta ne pyssyt eivät luo tulevaisuutta. Tämä oli ajatus joka tarttui päähäni kirjaa lukiessa. Siinä on yhden kirjan anniksi riittävästi.
Mipi Ii pääsee lopulta eläkkeelle ja totuttelemaan normaaliin elämään Suomessa. Minusta kirjassa on kerrassaan hieno loppu, joka osoittaa miten ihmisiä voi auttaa ja tukea muutenkin kuin altrutyön kautta. Hän on ystävystynyt omaishoitaja toimivaan vanhaan rouvaa, joka tulee pyytämään häneltä apua. Mipi Ii tarjoaa apuaan:
”Hän tuskin tarvitsi minulta mitään, mutta avuntarjoustani hän oli tarvinnut.
Tämä ei ollut enää mikään tehtävä, tämä oli minun uutta elämääni.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti